Kuutti Lavonen
Taidemaalari, piirtäjä ja taidegraafikko Kuutti Lavonen (s. 1960) on yksi tämän hetken suosituimmista kotimaisista taiteilijoista.
Naapurikaupungin, Hämeenlinnan Taidemuseon näyttely 12.9.2008 - 19.1.2009 esittelee laajasti Lavosen uusia ja vanhoja teoksia. Uutta tuotantoa esittelevä näyttelyosa on nimeltään Aamun hauraat kädet ja kolme vuosikymmentä taaksepäin katsova osa Retrospektio 1977-2007.
Oksa 2006
Kuutti Lavonen on taiteilija, jolla on taito vangita tutkittu tieto ja tunne äärimmäisen kauniiksi ja klassisen puhutteleviksi viivoiksi, usein kasvoiksi, ihmisfiguureiksi.
Hän on piirtäjä suurille kankaille ja suurille pinnoille sanan täydellisimmässä ja ihailtavimmassa merkityksessä. Lavosen kyky vangita teoksiinsa herkkä, kaunis tunnelma valoin, niukoin, harkituin värein on kuin suoraa perintöä taidehistorian suurilta mestareilta, mutta taiteilija teosmuodoillaan, vanhojen grafiikan tekniikoiden käyttäjänä ja kokeilijana, uuden löytäjänä ankkuroituu ihmiskunnan aikajanassa televisioaikaamme.
Lähde (Quelle) 2008
Hänen työnsä koskettavat kuoleman ja elämän valoina ja varjoleikkeinä, klassisen tyylipuhtaina uljaina kuvateoksina, joissa usein surumielisyys, mutta aina sisältö välittää katsojaan tarttuvan, koskettavan tunnelman. Lavosen näyttelykuvien antamasta katselukylvystä katsojalle jää kuitenkin äärimmäinen hyvänolon tunne. Se on todiste aikamme suuresta taiteilijasta, joka kuvillaan osaa meitä ohjata ja saada ajattelemaan.
Taiteilijan mukana
<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Hämeenlinna Taidemuseon avarat tilat täyttyivät yli satapäisen museoyleisön tempautuessa Kuutti Lavosen mukana kuvien maailmoihin.
Taiteilijalla on lahja esiintyä yleisölle: yli satapäiselle kuulijakunnalle, ilman äänentoistolaitteita Lavonen esitteli teosten tekniikat, syntyhistoriat – joskus pienet kiinnostavat yksityiskohdatkin niin valloittavan mukaansatempaavalla keskustelevalla kerronnallaan, etten sellaista kuvataitelijalta ole ennen kokenut.
Lavosen opastuksessa tuli tunne kuin olisimme henki salpautuen kuunnelleet suurta seikkailijaa tai tutkimusmatkailijaa, ajatusmatkailijaa, joka kuvaili meille alitajunnan löytöjä ja elämän yllätyksiä ennenkokemattoman helposti ymmärrettäväksi. Lavosen taito kertoa teoksista, niiden syntyajatuksista hänen omaan taiteilijakaareensa liittyen, silti itsensä taustatekijäksi häivyttäen, ja esittelyyn liittynyt äärimmäisen lämmin ja vastustamaton huumori ovat taidenäyttelyn poikkeuksellista, harvinaislaatuista sivistysantia Suomenmaassa.
Taiteilijaksi opiskellaan katsomalla ja kokemalla vanhoja mestareita, jäljentämällä jäljentämisenkin jälkeen heidän töitään, havainnoimalla niitä uudelleen ja uudelleen. Piirtämään opitaan piirtämällä. Matkustaminen, kokeminen ja näkeminen, tuulettaminen taiteen monissa tyyssijoissa Pariisissa, Italiassa maailmalla on taiteilijaksi opiskelemisen perusedellytyksiä.
Jaa Kuutti? Se on elämän suuren meren Ahti -kuninkaan pienen pieni jälkeläinen. Näin vastaili Kuutti Lavonen kysymykseen etunimestään.
Jokaisella ihmisellä on oman persoonansa mukaisia kokemuksia, kipuja mutta myös taipumuksia, lahjoja. Ainoa lahjakkuus ihmisellä on se, joka tulee ilmi: piirtämisen kautta tunnen olevani ihminen. Lavonen tekee parhaillaan Lapin yliopistossa tohtorinväitöskirjaa Barokin yhdestä mestareista Bernando Cavallinosta.
HÄMEENLINNAN TAIDEMUSEO
Viipurintie 2, 13200 Hämeenlinna
p. (03) 621 2669
www.hameenlinna.fi/taidemuseo
Avoinna: ti-to 11-18, pe-su 11-17, ma suljettu
Teosten valokuvat: Rauno Träskelin
http://www.vammalanseurakunta.fi/pyhaolavi/ajankohtaista.shtml
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.