Lahden kaupunginvaltuusto istuu parhaillaan työnteossa – valmistamassa meille kuntalaisille ensi vuoden talousarviota.
Tampereen Holiday Club -kylpylä on Lahden talousarvioseminaarin työskentelypaikka.
Kun tällä uudella valtuustollamme on edellisten tapaan käsitys, ettei se pysty omassa kaupungissaan enempää Sibeliustalossa, Messukeskuksen monissa mainioissa tiloissa tai edes Eliel Saarisen luomassa kaupungintalossamme tekemään työtä, talousarvioseminaaripaikka on pakostakin etsittävä muualta, nyt ensimmäisenä valtuustovuonna aluksi vielä Suomesta. Vuorossa on Tampere.
Onhan siellä vilauksen verran valitsemiemme valtuutettujen nähtävänä - jos ei ihan kuningasta tai presidenttiä – ilmielävä ihan oikea pormestari käätyineen kaikkineen – koristus, jota muuan pieni joukko tänne Lahti-suurkaupunkiimmekin halajaa.
Timo P. Nieminen käätyineen
Koska tuleva kaupunkimme talousarvio on erityisesti näin taantuman aikana keskittyvä kaikessa miljoonien säästämiseen, tarvitaan säästöbudjetin tekemiseen tietenkin aina vain enemmän tekijöitä. Niinpä kokonainen 130 hengen valtuutetuista, virkamiehistä ja niin sanotuista asiantuntijoista muodostunut säästäjäkomppania on matkannut meidän hyväksemme Tampereelle ahkeroimaan.
Lahden kaupungihallitus 12.10.2009
617 §
<2009-00364> Lahden kaupunginvaltuuston talousarvioseminaarin kustannusten hyväksyminen
Kaupunginvaltuuston strategiaseminaari järjestetään Holiday Club Tampereen Kylpylässä, Tampereella 28.–29.10.2009. Seminaariin osallistuu kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäseniä sekä viranhaltijoita, yhteensä noin 130 henkeä. Seminaarista aiheutuvat kustannukset ovat noin 30.900 euroa.
Asian valmistelija/lisätietojen antaja: kaupunginsihteeri Mirja Ollikainen (puh. 814 2219).
Kaupunginjohtaja:
Kaupunginhallitus hyväksyy 28.–29.10.2009 Holiday Club Tampereen Kylpylässä, Tampereella järjestettävän kaupunginvaltuuston talousarvioaseminaarin kustannukset, noin 30.900 euroa maksettavaksi toimintayksiköltä 1011 (Yleishallinto, kaupunginvaltuusto).
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
PS
Helpolla jakolaskulla voisi Tampereelle päätyneet 30.900 euroamme sijoittaa toisinkin, avustaa vaikkapa lahtelaisia yhdistyksiä: reilun tonnin vuosiavustuksella 30 lahtelaista III-sektorin kansalaistoimintaryhmää tekisi ihmeitä kaupunkimme hyväksi.
http://tarmon.vuodatus.net/blog/870737
Tähänkin apu Tampereelta
Lukijani ovat riemukseni alkaneet viestiä kotikaupunkimme ilmiöistä.
Valokuviakin saan tänne toimitukseen. Viimeisin on taas puhutteleva työnteon kuva. Sen lähettänyt lahtelainen otti kuvan pari viikkoa sitten pyrkiessään ylittämään katua suojatietä pitkin Vesijärvenkadulla.
Vesijärvenkadun länsipuoleisen jalkakäytävän täytti käynnissä oleva pakettiauto. Kuljettajan vieressä istui työntekijä auton avoimesta sivuikkunasta ruuvaten jalkakäytävän valaisimen lampun kupua yhdellä kädellä auki ja vaihtaen vaikeannäköisessä työasennossa valaisimeen lamppua. Kuljettajan paikalla oli toinen työntekijä autonohjaimissa:auto jatkoi pitkin jalkakäytävää valaisin valaisimelta tukkien pyörä- ja jalankulun. Lukijani ihmetteli kokemaansa kevyenliikenteen sabotointia ja näkemäänsä työmoraalia.
Iltakävelyllä samassa paikassa saatoin todeta huoltotoimenpiteen olleen vajavainen:sivuuttamistani kahdestakymmenestä valaisimesta kaksi oli jo pimeänä.
Kyseiset valot on Lahden Teknisen viraston mukaan huolella tutkittu ja valittu, valaisevat erinomaisesti sekä ovat helpot huoltaa (kuvani vuodelta 2008).
Kenen vastuulla
Selvitin asiaa: Omistamamme Lahti Energia on kilpailuttanut valaistuksen kunnossapitotyöt, kuten pimeiden ja rikkoutuneiden lamppujen vaihdot.
Ajalla 1.5.2009-31.4.2012 katuvalaistuksen kunnossapidon käytännön suorituksista vastaa RJV-Sähkötekniikka Oy Lahden kaupungin ja Lahti Energia Oy:n kanssa sovitulla tavalla. Tiedustelut: RJV-Sähkötekniikka Heikki Peiponen 045-133 499
Siis: kilpailutus on vienyt lahtelaisilta työmahdollisuudet ja ainakin työnteon veroeurot verotulonsa Tampereelle maksavan tamperelaisen huoltoyhtiön pussiin.
Varmaa on kuitenkin, että me lahtelaiset homman maksajina emme koskaan saa tietää, mitä valaistuksen huoltotoimenpide maksaa. Se on kilpailutettu ja omistamamme Lahti Energia -yhtiön liikesalaisuus.
Niin ja ehkäpä työmoraaliarvelut pitääkin kohdistaa tamperelaisiin.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.