Neljään erilaiseen kuvalliseen näyttelykokonaisuuteen paneutuminen parissa päivässä on rikastava, vaikka onkin suurkoettelemus.
Karhupatsaitten viimeinen päivä Suomessa
Senaatintorilla oli 26.10.2010 viimeistä päivää nähtävillä 142 maan karhulauma.
Harvinaisen hauska, ajatteluttava, kansainvälinen ja kansainvälisten katsojien hämmästelyjen ja ihastuksen kohde
Viron värit
Viron värit – 150 vuotta virolaista maalaustaidetta on koottu liikemies Enn Kunilan yksityiskokoelmasta virolaisen maalaustaiteen värikylläiseksi panoraamaksi, jossa heijastuu vahvasti kansallisidentiteetin rakentuminen. Maisemat Virosta, Saarenmaalta, Itämereltä ja taiteilijoiden Euroopan-matkoilta hehkuvat väkevissä väreissä. Tunnelmalliset hetket, arki- ja kansankuvaukset ovat tutunoloisia suomalaiselle katsojalle. Viron värit on laajin Suomessa nähty katsaus Viron taidehistoriaan.
Kondrad Mägi on virolaisen maalaustaiteen vankka modernisti 1900-luvun vaihteesta. Tässä hänen työnsä Saarenmaan etydi.
Oma mieltymykseni kääntyi Richard Uutmaan (1905-1977) teoksiin: niissä on sekä äärimmäistä pikkutarkkaa ihmiskuvausta, rytmiä että taiteilijalle vapaata luontotulkintaa ja sommittelua samassa teoksessa. Kuvassa Uutmaan työ Verkonpaikkaajat.
Vaiennut viulu ja kukkakimppu on Adamson-Ericin (1902-1968) yksi mestarityö.
Tämä monipuolinen lahjakkuus, oikeustieteilijä, muotoilija ja kokeileva taidemaalari tuli jo 1930-luvulta näyttelyillään myös suomalaisten tietoisuuteen. Hänen nimellään on pieni museo Tallinnan Toompean mäen kupeessa.
Taidehallissa nähdään 111 teosta 44 virolaistaiteilijalta vuodesta 1859 nykypäivään.
Viron värit -näyttely on avoinna 16.10.-24.11.2010 Taidehallissa.
Eläköön meri!
Vieraspaikkakuntalainen harvoin eksyy helppoon kulttuurikokemuspaikkaan Helsingissä. Tein vaimoni käskystä poikkeuksen ja teen toistekin. Helsingin vanhan linja-autoaseman tiloissa, Kampin aukean toisella laidalla on oivalliset Kaupunkisuunnittelukeskuksen näyttelytilat vaihtuvine näyttelyineen. Vielä tämän kuun loppuun siellä on Eläköön meri –näyttely ja sen tuottamat valokuvauskilpailun hienot työt.
Jätevedenpuhdistuksen ja vesiensuojelun satavuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetyn Metropoli ja meri -valokuvakilpailun oli voittanut valokuvaaja Patrik Raski kuvallaan Uusi Salmisaari. HSY Helsingin seudun ympäristöpalveluiden järjestämän kilpailun toimeksiantona oli kuvata teemalla ”metropoli ja meri”. Näyttely oli täynnä komeita ja mielenkiintoisia valokuvakilpailun töitä.
Sokeri pohjalla
Vaikuttavin, kypsin ja henkevin taide-elämys on koettavissa pienen kävelymatkan päässä edellisestä, Uudenmaankatu 4-6 sisäpihan Galleria Jangvassa.
Siellä (Lahden taideinstituutinkin performance-työpajassa opettanut) performancetaiteilija Helinä Hukkataival lumosi performanssitapahtumassaan ”Merkitse minut”.
Seinillä pyörivät erilaiset videoinstallaatiot, joista etenkin karuun hiekkakuoppaan sijoitettu ihmisen riisuutuminen puhuttelee mielikuvituksellisella yksinkertaisuudellaan, pelkistyksellään ja sielukkuudellaan.
Komein on kuitenkin taiteilijan itsensä livenä toteuttama hämmentävän kaunis, mustan silmäsidospeitteen ja täysvalkean puvun muodostama tunnelma: taiteilijan istuessa paikoillaan tuntikausia yleisöllä on mahdollisuus mustalla siveltimellä viestiä kokemaansa maailmaa taiteilijan ylettömän hienoon ja laajaan mekkoon.
Näyttely avoinna 27.10.-14.11.2010
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.