TARTON VANEMUINE-TEATTERI

Puhastus

Kirjoittanut: Sofi Oksanen
Virolaiskäännös: Kalju Kruusa
Ohjaaja: Liisa Smith (Lontoo)
Lavastus: Marge Martin
Musiikki: Sakarias J. Leppik
Rooleissa: Marje Metsur, Liisa Pulk, Maarja Mitt, Karol Kuntsel, Margus Jaanovits,Tarmo Tagamets (Võrun Kaupunginteatteri), Maarius Pärn

 

Tarton Vanemuine-teatterin esitys Sofi Oksasen näytelmästä Puhdistus on vanhaa hyvää, näyttelijävoimaista teatteria: siinä ulkonaiset teatterin nykyelementit, tehosteet, lavasteet tai muu suurieleinen elämän turhuus korvataan vankalla, sisäistyneellä tarinan henkilöiksi eläytyvällä, harvinaisen persoonakohtaisesti sisäistyneellä, poikkeuksellisen lahjakkaitten taiteilijoitten loistokkaalla näyttelijätyöllä. Vanemuinen tulkinta värittää rankasti todellisuutta, suomalaiselle uutta näkökulmaa. Mafiosot ja sotilaat puhuvat teoksen tapahtumissa realistisesti venäjää, kansa tunteineen, tulevaisuuden haaveineen eestinkieltä. Vanemuine tulkitsee eestiläisen todellisuuden kielellä Puhdistuksen tarinan: siihen sillä on oikeus, tieto ja rankka kokemushistoriansa.

 

Näyttelijätyö ihmisen sisäisyyden syövereissä                                                                                                     

Ohjaaja Liisa Smith luottaa oikean ammattiteatterin keskeiseen voimaan – näyttelijätyöhön. Vanemuinen esitys todistaa tuon tärkeimmän teatterielementin, sen roolianalyysin ja psykologisen merkittävyyden voiman ja tehon esimerkillisesti jopa suomalaisteattereitten opiksi.

Rakkaus elinvoimana oli sydäntäkoskettavasti koko esityksen voimalatauksessa mukana. Hansin riipaiseva unikuvaus, jossa tämä kellaripiilosta hetkeksi maanpinnalle noustuaan kertoo juuri kohdanneensa rakastettunsa lähikosketuksessa täysin luteitten peittämänä, mutta elävänä, ihonlämpöisenä, oli yksi Karol Kuntselin tulkintaskaalan herkkyyden, tyylitajun huipuista, katsojaa kyyneliin asti ravisteleva.

Tai nuoren Aliiden kamppailu todellisuudessa (Maarja Mitt) neuvostovallan, kahden miessuhteen, haaveiden ja realistisuuden ikitaistelussa todentuu Mittin Aliidessa roolin kautta selkeästi, katsojan ajatuskulkua avartavasti, silti herkästi ja äärimmäisen uskottavasti. Mittin roolityö on vahva kulmakivi koko esityksen sisällölle, se on psykologisen tarkka pohdintakokonaisuus, joka ajatteluttaa vielä pitkään esityksen jälkeen.

Puhastuksen sanoma tihenee salaperäisen jännittäväksi, kun nuori kovia kokenut virolaistyttö Zara (Liisa Pulk), jonka naiseuden sortovalta on tuhonnut, ottaa mittaa saman sorron kaikki olomuodot jo vuosia kokeneen, elämän uskonsa menettäneen, laskelmoivan, realistisen, jopa omien sukulaistensa tulevaisuudesta päättävän vanhan Aliiden (Marje Metsur) kanssa. Kamppailu on niin sisäistä voimalatausta täynnä, että sen fyysiset väkivaltaisuudet (kepillä lyömiset, pään laskiämpäriin upottamiset) kalpenevat absurdeiksi sortovallan reaktioiksi tässä sisäisten demonien ja totuuden selvittämistaistelussa. Naisten kokemukset ovat sittenkin yhdistäviä: toiselle sorron päättyminen antaa vielä uuden tulevaisuudenuskon, toisen sorto on kovettanut omaan päätökseen elämän ja elämänpuitteitten hävittämisestä sekä sorronmerkkien omakätisestä lopettamisesta. Niin Liisa Pulk kuin Marje Metsurkin kantavat roolityönsä pienieleisesti ja suurella intensiteetillä.

Margus Jaanovits, Tarmo Tagamets ja Maarius Pärn luovat taidokkailla, heittäytyvillä roolitöillään atmosfääriä sortovallasta ja sen yllättävän näkymättömästäkin salakavalasta, pelottavasta todellisuudesta kansan arjen elämään ja tulevaisuuteen.

 

Lavastus on antiikkisen vanhahtavan rusertava virolaisasunnon huonekuva, jossa ulkomaailmaan raottuvat ikkunat luovat tunnelmalatausta ja pakattujen matkalaukkujen hajanaiset rivistöt symboloivat epätietoisuutta tulevaisuudesta. Musiikki luo kohtalonomaista taustatunnelmaa koko näyttämön elämälle.

Vanemuinen Puhastuksen sisäistynyt voima yltää uskalluksellaan, vakuuttavuudellaan lähimenneisyyden vaiennetun todellisuuden terapeuttisesta aukirepimisestä pidemmälle -  puhuttelevaksi yhteiskunnallisia valtarakenteita järisyttäväksi puheenvuoroksi. Voiko teatteriesitykseltä enempää vaatia.

 

Arvio kirjoitettu esityksestä Suomen Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 21.1.2011 kello 14

http://tarmon.vuodatus.net/blog/2410974/muuttuuko-ihminen/

 

24.1.2011:

http://www.vanemuine.ee/index.php?sisu=uudis_edasi&mid=10&id=15195〈=est