On se vaan rankka ammatti mennä ja pälättää pystyhuumoria* ympäri maan kaikissa paikkakuntien suurimmissa tuvissa ja hallita monientuhansien kuulijoiden mielenkiinto illasta toiseen jo viidettä vuotta: tämmöinen luonnonoikku, luannolaps Heli Laaksonen oli koettavana täällä Sibeliustalossa, ihmisten mielet vanginnut, vapautunut, väliin pikkunurkkapaikkakuntaista filosofiaansa välittävä väliin ihmisluonnetta hauskankevyesti fundeeraava psykokoomikko taiteilija, ei teht van syntynys kiälekärje avullas elämän.

1301553540_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Heli Laaksosen runot ovat uniikkuusasteeltaan kaikkia ja kaikenikäisiä kohtaavia, arjen ja joskus juhlankin pikkutapahtumien aforismiksi päätyviä hauskoja elämän pikkuepisodeja. Toisinaan niissä oikea runorytmi laukahtaa, välistä haukahtaa, vilahtaa silmiin, visertää tai helähtää korvaan, aina raikkaasti kuin keväisen kevyessä tuulessa. Toiset runoista ovat koruiksi kelpaavia, useimmat vain kielen käyttöesineitä, rupattelua lukijan ja runoilijan kesken. Siinä sitä kielenkärjen taikuutta.

Esiintyjänä Heli Laaksonen on pikkutyttömäisensievän punahilkkailmiasunsa takaakin valloittavan omaperäisen jäljittelemätön suomalaisen puhekielen hurmaava, erityisesti lyhyensuomen** oikea mestarijonglööri. Murretutkija! Laitilaismurteisia tekstejä kuunnellessaan ymmärsi, miten paljon on suomenkielellämme vielä tehtävää muuttaa puhekieli ihmisasuun: ne intonaatiot, loppuhenkoset ja sävelkulut, jotka Laaksosen illassa pikkuhuomaamattomasti värittivät luentaa, ovat vain ääneen kuultavissa - kielemme kirjallisasuinen köyhyys ei niitä meille tavoita.

Siksi ohjelman äänikirjakatkelmien pienet demonstraatiot ehkä olivatkin tarpeen, vaikka niiden muu tehostemaailma oli korvalleni melkoisen turhaa, tavanomaisen koulunäyttämön tasoa myös kuvallisine visionäkymineeen. Ainakin kaikenkokenutta hämäläiskyrmyniskaista itseäni häiritsi nuo äänikirjatulkinnat, joissa turhalla tekniikalla lähes pilattiin tuon Heli–luannonlapsen ylivoimainen esiintymistenho.

1301553614_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Laaksosen runokirjat ovat painosmääriltään kymmeniätuhansia kappaleita. Virtasten kirjavarantoon ovat löytäneet kaksi Laaksosen kirjaa, toinen vierailijan tuliaisena, toinen syntymäpäivälahjana. Viron võrunmurteen ja laitilaismurteen täyttämä Maapuupäiv on harvinaislaatuisuudessaan poikkeuksellinen lukemiselämys.

Lyhyt suame ei juurikaan osata täällä Hämeessä eikä ainakaan nii läpikiaro kaukka hauskast ja luannikkaast ko Laaksose plikka osas.

En pysty varmasti ennustamaan sitä, jääkö tämä murteen taituri ajan ilmiöksi ja tuulettuu sen rahainnovationaalisen nykymenon mukana pelkäksi hauskaksi aikakauden anekdoottiseksi muistoksi. Hämmästelin kuitenkin hykerrellen, miten mukavaa oli kuulla ja havaita, että pelkkä runo- ja murreluento hyvin tarjoiltuna imee lahtelaisetkin mukaansa. Missä lie ne loput 101500 lahtelaisesta lojuneet iltaansa viettämässä, kun paikalle oli mahtautunut vain reilu tuhat.

*pystyhuumori=stand upin raumalaisnimitys

**lyhytsuomi=länsimurteet nuotteineen

ttp://www.hulimaa.fi/