Ehkä Suomemme on sittenkin vielä se henkisesti kohmettunut kylmä pohjola, joka kovin pienen häipyvän hetken elää kauniissa kesässään aikalailla tekotuotteliasta kulttuuriaan. Tällaisin vertailevin ajatuksin palasimme pitkästä aikaa tekemältämme traditionaaliselta, saariston joutsentennäkemislaivamatkalta Tukholmasta.

Kun taidemuseon puistoissa kasvavat ihan oikeat viinirypäleet ja sitruunat, kun uusin lasiveistostaide huumaa nerokkuudellaan, värikkyydellään, estetiikallaan tai kun jo 69 vuoden ikäisessä Parkteaternissa kesätarjonnan päätteeksi saat nauttia maksutta tuhatkolmesataapäisen katsojakunnan kanssa täydellistä, maan upeinta, modernia, pohjolan kekseliäintä balettia kaikenikäisille, koet itsesi täydellisyydellä hemmotelluksi.

Monta instrumenttia taitava muusikko, läpisävelletty musiikkikulissi, tanssin maailmanluokan taiturit, kekseliäs usean tanssimuodon koreografia ja tunnelmia alleviivaava arvaamattoman salaperäinen, kubistinen, toimiva peililavastus tuttuine kansansatuhahmoineen, repliikitön, mimiikkaan sekä akrobatiaan perustuva dialogi antoivat takeen jokaiselle ymmärtää esitys.

Tuo Kunglika Operan Punaiset kengät -tarina, jännittävä tuhannen ja yhdenyöntarinankaltainen satu, tarinan alusta ”Olipa kerran pieni tyttö”, hurjiin aikuiseksikasvamisfantasioihin heittäytyminen ja viimein esityksen onnelliseen loppukoitteeseen aplodeeraavien kätten paukkeessa havahtuminen olivat hypnoottisen autuasta, täydellistä taidenautintoa.

Kunglika Operan Vitabergsparkenissa 28.8.2011

De Röda Skorna

Esiintyjät: Emil Almén, Niklas Brommare,
Siri Hamari och Lars Lind
Ohjaus: Carolina Frände
Sävellys: Niklas Brommare

Miksei meillä Suomessa ole varaa tarjota parasta kansalaisille? Tai jos joskus tarjotaan, miksi nauttijalta vaaditaan paksu lompakko kokemuksensa takeeksi? Miten kulttuurilaitoksemme oikein toimivat ja ketä varten? Mietin otsa rypyssä niitä höpinäsisältöisiä suomalaisia kesäteatteritarjontaohjelmistoja, joissa joku kunnon teksti tai ihan oikea taiteilija saati taituri on sattumallinen poikkeus, baletti taatusti katsojilta kesän piilossa, balettimaassa vaikka elämmekin. Taidamme elää täällä Suomen suvessa vielä aikamoisessa tekokulttuurin menneisyyskohmeessa. Koska heräämme?

Parkteaternin ulkoilmakausi päättyi tähän losteliaaseen, Ruotsin vuoden 2010 parhaaksi esitykseksi valittuun vierailunäytökseen. Palaan Tukholman käyntimme ainutlaatuiseen Millesgårdenin taidenäyttelyyn ja Leikkikalu- ja Raitiotiemuseokäyntiin myöhemmissä vuodatuksissani.

 http://www.stadsteatern.stockholm.se/media/parkteatern_folder_enkelsid_smallfilesize.pdf