Lahden kauppatorilla

Lahtelainen taidelauantai 3.9.2011 alkoi makean kermaisesti. Lahden torin esiintymislavan tuntumassa kaupunkimme elävin, raikkain sanomalehti Uusi Lahti tarjosi kolmikymppisen ikänsä kunniaksi kahvit ja herkkukermaista mansikkatäytekakkua kahdelletuhannelle ensimmäiselle.

Esiintymislavalla lehden idearikas ja tuottoisa päätoimittaja Tommi Berg haastatteli kaupunkimme keskustan tuhoajaksi projektipalkattua Riitta Niskasta (Lahden museon tutkijan kaima). Tämä uusi Riitta Niskanen kertoili vuolaasti sekä selosti varman innostuneesti toriparkin ja Aleksanterinkatumme kaupunkimme autuaaksitekeviä rakennusssuunnitelmia. 

Olisihan Tommi voinut parempiakin ajatuksia aamutuimaan herätellä meissä peruslahtelaisissa. Mutta juhlansa kunniaksi suotakoon tämäkin - kakkukahvit huuhtelivat harmistuksemme.

 

Muotohuoltamossa

Muotoiluasema-nimensä vaihtaneessa Muotohuoltamossa kuhisi kansaa, pääasiassa naispuolista, ihastelemassa jos jonkinlaista disainia: koruja, vaatteita, myrskysateenvarjoja, kudonnaisia ja tietenkin syksyn ja vuodenaikojen uniikkivalmisteista ajan muotia - kaikkea myytävänä, sillä suunnittelijat ja valmistajat itse olivat paikalla.

Korupajassa sai valmistaa itselleen syyspimeiden teiden turvaksi heijastimen: askartelupöydän luota kuului sankkaa supatusta ja ähertämistä sekä poikkeuksetta myös onnistumisen riemua heijastimen valmistumisen kunniaksi. Kesäleninkien muotisesonkikappaleet olivat kaupan muotohuoltamon pihaholvikaaren alla.

 

Lahden kaupunginteatterissa

Kaupunginteatterin aulasta, pienen näyttämön ovelle saakka mutkitteli pitkä ihmisjono odotellen pääsyä seuraamaan näytelmän harjoitustyötä. Katsomo oli pian viimeistä sijaansa myöten täynnä teatterityöstä kiinnostuneita.

Vasemmalta lavastaja-puvustaja Samuli Halla, kirjailija Miko Kivinen, ohjaaja Samuli Reunanen, takana näyttelijät Lumikki Kouki, Anna Pitkämäki ja  Jari-Pekka Rautiainen &c. Viisivarttinen vauhdikas  harjoitusrupeama on juuri päättynyt ja huokaistaan, heti perään  heittäydytään harvinaisen innostuneesti ja välittömästi keskusteluun yleisön kanssa.

Miko Kivisen uutuusnäytelmän [email protected]  ensimmäisen näytöksen pitkä kohtaus, viikkoa vaille näytelmän kantaesitysensi-iltaa esiteltiin mielikuvituksellisella, teatteri-ilmaisua uudistavalla metodilla valmistuvaksi satiiriseksi hauskuudeksi: me katsojat ihastelimme paikalla olleiden kirjailijan, ohjaajan ja lavastajan täystehoista, välitöntä kontaktia niin ohjattaviinsa kuin meihin yleisöönkin. Luottamuksemme todellisesta uudenlaisen suomalaisen näytelmäkirjallisuuden synnystä kasvoi korkealle. Hyvä Lahden kaupunginteatteri!

 

Fellmanniassa

Käynti suuren, kalliin saneeraustyön jälkeisessä Fellmannissa - uudistetusti Fellmanniassa - oli lievä pettymys: miten valkeat lattiat tulevat säilymään kovassa arkikäytössä, miten niiden päivittäinen puhdistustyö on mahdollista tai miksi niinkin jo muodista poissaoleva limenvihreä väritys on valittu uudistusilmeeksi. Hieman pohdimme myös joidenkin yksityiskohtien, kuten wc-laitteiden huuhtelukatkaisinten jatkuvan käytön kestävyyttä. Vaan kun miljoonat on nyt moiseen tuhlattu, minkäs enää teet. Siistiä ja häikäisevän kirkkaasti valaistua ainakin oli ensimmäisenä päivänä. Ja ruokalan keittokin oli maukasta, itsepalvelu ruokailijasta riippuen erinomaista tai heikkotasoista.

 

Oskarin pihalla

Lahden keskustan mielenkiintoisimman aidatun tilan, Oskarin pihan, taidelauantain anti oli kaksijakoinen: pihalla harjoitteli lukuvaiheessa tuoleilla istuen Lauantainäyttämö tekstivalintana kyseenalaista, runsaan vuosikymmenen takaista filmikäsikirjoituksesta teatteritekstiksi muunnettua Jari Tervon Rikos ja rakkaus -juttua, pihan Vaunutallissa viimeistä päivää komeili lahtelaisten kuvittajien töiden kuvafantastinen näyttely.

Mitähän mielenkiintoa oikein mahtaa ohjaaja Väinö Weckström nähdä tuossa Tervon marsipaani Räikkönen -tapauksessa ja yleensä noin alatyylisen sanavarastoisessa näytelmätekstissä. En myöskään käsitä, mitä koettavaa voi yleisölle olla vasta alkutekijöissään pyöriskelevässä lukuharjoituksessa. Vähät harjoituksen seuraamisen jälkeen enää kiinnosti ketään koko Lauantainäyttämö.

Jalo Toivion "Lentäjät"-sarjan kuvitusta

Sen sijaan Vaunutallin lahtelaisten kuvittajien työt avasivat ihastelevat silmämme näkemään ja ymmärtämään: Lahdessamme on maan eturivin kuvittajia, joilla on sanottavaa. Raisa Raekallion, Rasek Karkulowskin, Anssi Hietamaan  ja Jalo Toivion ammattitasoisissa töissä riittää sisältöä meille kaikille. Voi miten fiksua huumoria ja äärimmäisen hienostunutta, herkkävaistoista, maaliinsaosuvaa kuvittamisen taitoa!

 

Muoviukkeli Jukossa

Teatteri Vanha Jukon uutuudesta, Lauri Maijalan Muoviukkelista ennustan, nyt näytelmän harjoitusta seuranneen kokemuksellani jälleen kerran jukolaista, omaperäistä, täyssuomalaista, voimakasta, vaikuttavaa lahtelaisteatteritapausta.

Sakari Tuominen päätehtävässä eli väkevän fyysisesti, sielullisentuoreesti Maijalan tekstin veteraani Johanneksen päänsisäisissä syövereissä ja Mikko Virtanen säesti kehityshäiriöisen hahmotelmallaan tunnelmaa herkkäeleisesti. Koko harjoitustilanne viesti (ohjaajana itse käsikirjoittaja) jukolaisten etsivän tämänpäivän kosketusta suomalaisuuteen ja teatteri-ilmaisun muodon uusia ulottuvuuksia teoksen kehyksiksi. Kiinnostavaa, uudistavaa suomalaisteatteria siis on luvassa Jukossa.

 

Taidemuseolla

Kansa on saatu liikkeelle taidetta kokemaan, totesin Lahden Taidemuseolla sen sankan yleisömäärän tölläillessä Julistebiennaalin teoksia: edellisillä kerroillani samassa näyttelyssä oli paikalla vain pari näyttelyyn tutustujaa. Syy väenpaljouteen oli tietenkin taidelauantain maksuton sisäänpääsy kokemaan tämäkin näyttely. Hyvä niin.

Salpausselän kirjailijoiden Sanaajat oli asettunut Julistebiennaalin julistenurkkaukseen. Tuo jo kypsääkin kypsempään ikään ehtinyt ladyjen ryhmä tarjoili puolisentuntia itsetekemäänsä runoutta. Tarjoilussa oli hyvää kirjoittajien oman fyysisen äänivärin silaamat säkeet, huonoa runotekstien röykkiöittäin vilisevät kielikuvat ja mielleyhtymäkoukerot: eihän tuommoisesta runsaudesta ensikuulemalla voi saada tolkun tolkkua.

Tällainen runon ääneenlukemisen ongelma korostui vielä, kun vuorossa olevista neljästä runoilijattaresta osa ymmärsi puhua sopivalla etäisyydellä mikrofoniin, vaan toinen osa ei: korvamme hieman kärvistelivät väliin kuulemattomuudesta, väliin taas säkeitten pauhusta.

 

Perkola & Sauros

Taidelauantaimme kruunasi Mikko Perkolan ja Yrjänä Sauroksen mononen-konsertti teatteri Vanha Jukon lavalla. Tämä kaksikko musikaalisine taitoineen, lumoavine viola da gamba-, kitara-, huuliharppu- ja laulutaituruuksineen, runoilijansanomineen, ekonomisilla riimeillään, tekstisisältöineen, huumorikukkineen ja kokonaistunnelmineen osoittautui jälleen suomalaisen estraditaiteen elämykseksi. Duo kohosi nyt kolmannella kuulijakokemuksellani rakastettavaksi, vastuttamattomaksi  ilmaisuikoniksi, joka osaa muuntua ilmaisussaan, yleisökontakteissaan hurmata ja valloittaa. Ja mikä nerokkainta mielistelemättä miellyttää jälleen täyden salillisen. Suuren taiteen tuunnusmerkkejä kaikki!

 

Perkolan tulkinta Monosen Meren yllä on tähtien... ja Sauroksen tarina siitä, Miten sain itsestäni kiinni olivat illan taidekulinarismin herkkuja.

Lahden taidelauantain kahdentoista tunnin taideannista pystyi kokemaan vain pienen palasen sieltä ja täältä. Tarjonnan yltäkylläisyydestä ei voi valittaa: jokaiselle riitti sykähdyttäviä taidekokemuksia - minullekin näin monta teille kerrottavaksi.