Vaikka teatteriseuramme, kolme 6-9 vuotiasta, peitti kauhunsekaiset silmänsä harasormin parin vampyyriotuksen ensi-ilmestyessä, tajusin heidän seuraavan silti urhean tiukasti sormiensa raoista näyttämön vampyyritarinaa. Nuo vampyyri-ilmestykset ensikertaa nähtyinä olivat oikeita kalman makaabereja, hometuoksuisia, hämähäkinverkkoisentunkkaisia, pelottavia, inhovastenmielisiä olioita. Vaan eipäs kovin pitkään, kun jo noista iljetyksistä alkoi säteillä katsomoon äärimmäistä sympaattisuutta, naivia viattomuutta, hillitöntä hauskuutta, ihmisellistä hölmöyttä, mukaansatempaavaa naurua, ystävällisyyttä. Hajasormipeitot kasvoilta alkoivat väistyä, rystyset tuntuivat tarrautuvan silti turvallisuustunteen varmistamiseksi katsomopenkkeihin sitäkin tiukemmin, sillä tarina imaisi vastustamattomasti mukaansa.

 

Anton ja Pikku Vampyyri             Kuva  Lauri Rotko

Lahden kaupunginteatteri on loihtinut salaperäisyydellään, jännittävyydellään ja yleisviritykseltään hervottoman vintiömäisen, mukaansatempaavan mielikuvituksellisen esityksen, joka saa niin ensikertalaiset kuin vanhat teatteriystävätkin teatterilumon pauloihin. Niin täydellisesti sekoittuvat hautuumaan antiikkinen kalmanmyyttinen kolkkous ja kotiturvallisuuden oletettu todellisuus, että pelon, hauskuuden ja turvallisuuden rajat miltei katoavat. Juoni elää toden ja fantasian räiskeessä, yllättäväkäänteisissä tapahtumissa värikkäästi, tempoltaan mukaansa kuin salakavalasti noituen, vampyyrityyppigalleriallaan yhtäaikaa kauhuumme ja ihastukseemme peittyen. Meno esimerkillisen toimivasti pelaavien pyörivien näyttämökuvien visioissa on suorastaan maagista, jopa silmienräpäytyksemmekin tuntuvat selvästi harventuvan, ettei vain mikään kohta jäisi näkemättä ja kokematta.

Tuo tarina on tietenkin monien satujen, kirjojen ja aikuiskirjallisuudenkin ikikestoinen myytti vampyyreistä kuolettavanterävin verenimijähampain ja kauhukatsein. Angela Sommer-Bodenburgin sepittämänä kauhumaailma levittäytyy näyttämölle kiehtovana tarinana lapsen yksinolon mukana avautuvasta mielikuvitusmaailmasta ja sympatisoituu vampyyrien ja ihmisten välille nopeasti löytyvästä ystävyydestä.

Teatterityönä Miika Murasen keskittynyt sovitus ja hurmaavan mielikuvituksellinen henkilöohjaus sekä Kati Lampun rikasajatuksinen skenografia kehystävät näyttämöleikin, joka imaisee mukaansa täydellisesti. Näyttelijätyön sadunriemukas heittäytyminen on kertakaikkisen onnistunutta: Aki Raiskion ja Mirja Rissasen tanssien liihottavat isä ja äiti oikea pinnallisen perhe-elämän hektisten nautintojen terävästi piirretty pilakuva, pieni terävä pistos meille aikuisille ja samalla harvinaisen totuudenmukainen hauskuuspaketti kaikenikäisille. Mirja ty vampyyri-isoäitinä, haudantakaisen elämän täydellinen, lähes todellisenuskottava ilmestys, maistuu jo oikeasti pelottavalta henkikuvatukselta. Jari-Pekka Rautiainen itse Pikku Vampyyrinä rakentaa maulla ennakoimattoman hauskan ja hirtehisesti velmuilevan mielikuvitushahmon, Hanna Vahtikari Anna-vampyyrinsä sujuvan luontevasti, vaikkakin turhan perinteisin lespaavasuisin keinoin. Jan-Christian Söderholmin Lumpi-vampyyri tuo vampyyrien valtakuntaan tarttunutta rockahtavaa ihmisen murkkuikää näyttämölle moneksi onnistuneeksi jännityksen räjähdyspanokseksi. Teemu Palosaari näyttelee kouluikäisen Anton-pojan sopivan tunnistettavaksi tavalliseksi pojaksi: Palosaaren taidolla työstämän, luontevan ja liioittelemattoman uskottavan Antonin kautta sisältö kasvaa kauas mielikuvituksemme rajojen yli yltäväksi fantasiaksi ja samalla kuitenkin kaiken - pelonkin voittavan - ystävyyden tarinaksi.

http://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/

Angela Sommer-Bodenburg 
Pikku vampyyri 

SUOMENNOS Leena Viljakainen DRAMATISOINTI  Wolf-Dietrich Sprenger 
SOVITUS JA OHJAUS Miika Muranen LAVASTUS JA PUVUT Kati Lamppu 
VALOSUUNNITTELU Jukka Pätynen ÄÄNISUUNNITTELU Jukka Vierimaa

ROOLEISSA Jori Halttunen, Teemu Palosaari (vier), Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Maija Rissanen, Mirja Räty, Jan-Christian Söderholm, Hanna Vahtikari