Parhaillaan vietettävä perinteisin vuosittainen lahtelaiskulttuurin viikko - Lahden urkuviikko - on elänyt jo neljäkymmentä vuotta ja voi tänäänkin hyvin.
Sen primus motor
Aimo Känkänen, jo kunnioitettavat 90 vuotta täyttänyt urkuri-säveltäjä-ajattelija on vanha tuttavani ja siksi on paikallaan kertoa hänen taiteestaan pari oppimistuokiota, jotka ehkä minuakin, musikaalisesti vain ripauksen lahjakasta persoonaa ovat jalostaneet.

Vihaan urkujen ääntä
Olen edelleen urkujen vihaaja. Me 1958-1962 opettajiksi opiskelevat opiskelijat kokoonnuimme Heinolan seminaarin juhlasaliin jok´ikinen aamu klo 8.00 päivän avaukseen, seisoimme laulamassa päivän virren ja kuuntelemassa lyhyen päivän avauksen sekä yleensä myös rehtorin päiväkohtaisen viestin opettajanvalmistuslaitoksen käytännön asioista. Päivittäiseen aamutilaisuuteen liittyi piinallinen musiikillinen tuokio: joku meistä seminaarin 200 oppilaasta säesti virren seminaarin komeilla uruilla. Voitte arvata, että aamupöpperössä useimmiten karkealla musiikkimaulla ja heppoisella taidolla säestetyt virret jättivät uruista pelkästään kielteisen vaikutelman: en vapaaehtoisesti mennyt vuosiin kirkkoihinkaan juuri urkujenäänen pauhun ja mölyn kakofonian nelivuotisen päivittäisen kuurin jälkeen.
Yhden kerran juuri vuonna 1958 olin ihastuksissani. Aamun tunniksi seminaarin juhlasaliin oli laitettu tuolit ja istuimme kuuntelemaan urkujensoittoa. Se oli jotain ennenkokematonta, komeaa musikaalista taituruutta, Bachia ja muita suuria säveltäjiä. Hämmästelin soittimen laaja-alaisuutta. Asialla oli silloinen seminaarin urkujensoiton opettaja Aimo Känkänen.
Kymmenkunta vuotta myöhemmin kohtasin Aimo Känkäsen, Keski-Lahden kirkon urkurin, teatteriyhteydessä. Valmistimme kirkkoon, piispan luvalla, suuren spektaakkelin uudenvuoden aatoksi - Hugo von Hofmansthalin Jokamies-moraliteetin. Paavo Kiiski teki siihen uuden sävellyksen kuorolle ja uruille. Urkuriksi saimme Aimo Känkäsen. Esitimme näytelmää parin vuoden ajan  Etelä-Suomen kirkoissa. Tuolloin ymmärsin Känkäsen musiikista jotakin: Kiisken sävellyksen ytimeen hän latasi improvisoiden aivan valtaisia tunnelmia – Aimolla oli teatteritaiteellista tajua toisille jakaa. Kun itse sain olla Jokamiehen roolissa, tuosta urkujen taitavasta tunnelmoijasta ja urkujen loistokkaasta käsittelijästä tuli keskeinen voimalataus näyttelijälle ja koko esitykselle.


Aimo Känkäsen sävellyskonsertti
Kun viime keskiviikkona istuin Ristinkirkon urkukonsertissa, huomasin urkujen äänen edelleen itselleni vastenmieliseksi. Yli viidenkymmen vuoden takaa epämiellyttäväksi kasvanut urkujen pauhu (kaikki pillit fortessa) on jotakin ihmismieltä häiritsevää mölyä, joka ei juurikaan ketään jalosta.

Aimo Känkäsen sävellystyöstä sen sijaan olin haltioissani.



Urkutaiteilija Ilpo Laspas, jonka jalkiosoittokin hurmasi yleisön

Ennenmuuta komea, ruhtinaallisen rikas ja renesanssisen runsasvärinen suurten säveltäjien improvisaatiomainen nuotinnus oli hänen teoksessaan Fantasiaan ja fuugaan B-A-C-H nautittavaa, taiturillisena tulkkinaan Ilpo Laspas,  jonka soitto oli velhomaisen lumoavaa ja upeaa.



Hannu-Heikki Hakulinen

Myös koruttoman karut ja kauniit psalmien sanoihin sävelletyt laulut ja niiden nöyrät Hannu-Heikki Hakulisen tulkinnat koskettivat ja vaikuttivat syvälle ajatuksiimme saakka.



Aimo Känkänen sävellyskonserttinsa taiteilijoita kiittämässä 8.8.2012
 

Sähköinen urkupauhu vesisuihkulla
Urkuviikon kansanhuvia

Urkuviikon laajentaminen kansansuosioon on Lahdessa hyvässä vauhdissa. Yksi uusista ulottuvuuksista oli vesiurkujen, moottoripyörän ja oikeiden suurten sähköurkujen yhteisesitys Vesijärven rantamaisemassa. Illan esitys, esiintyjänä urkutaiteilija Matti Pesonen, oli urkupauhustaan huolimatta kiinnostava ja värikäs, onnistunut kokeilu, jolle toivoo nyt nähtyä torsomaisen voimakasta pauhutulkintaa enemmän myös hienovireistä jatkoa. Brahmsit ja Sibeliuksen Finlandiat pauhasivat värivesisuihkein ja fonipauhulla karnevaalimaisen iloisesti ja hauskasti monisatapäisen yleisön nauttiessa uutuudesta. Suvi Halinen juonsi konsertin mukavasti.



Kulttuurinen viikko Lahdessa alkoi komeasti jo viime lauantaina vanhan höyryjunakulttuurin tapahtumalla. Liitän tähän oheen linkin tapahtuman mielenkiintoisesta kuvauksesta:



http://liekkiyhdistys.wordpress.com/2012/08/04/aikaisin-aamulla-pienella-asemalla/