Mikael Pelto, Menni Renvall
ja Marko Nurmi                                                                                                               Kuva  Santtu Laine

Lahden kansanopiston Taiteellinen teatteri* nostaa Lokkinsa kauniin kirkastuneeseen tšehovilaistulkintaan, jossa rakkaus ja teatteritaide elämänvoiman vaakakupeissa mittaavat elämäntarkoitustamme pelottoman rehellisesti ja vakuuttavan uhrautuvasti. Ajattomilta teemoiltaan näytelmätoteutus nousee moneen huikaisevaan toiminnalliseen lentoonsa aikalaistuessaan kylpyläbisnekseen, käväistessään väliin rocklyriikan pilvissä ja tehdessään onnistuneet, katsojan ajattelemaan vapauttavat särkyvän pullon sirpaleiden realismiakin satuttavammat pysähdyksensä ja taiteellisen luomisvoimansa tukehtumisessa ahdistuneet, piinaavan pitkät taukonsa: ne avaavat kuin huomaamattamme psyykemme realistisesti tuntea ja ymmärtää näytelmän ihmisten sielunmaisemat, joissa ylinnä ja vahvimpina tulkinnan roolityöt, Tšehovin ihmiskuvat, täyttävät syvällisyydessään ajattelumme.


 
Näytelmän alussa salin taivaisiin yltävässä elämänkeinussa Masha laulaa kaunista naiseuden ja onnettoman rakastumisen lauluaan, näytelmän lopussa elämänkeinu on miltei tyhjä - sen taivaankatolla roikkuu keinuköynnöksiin sotkeutunut surmattu lokki. Näkyjen ja tunnelmien symboliikka on hienovireisen koskettavaa kautta pitkähkön, ei pitkäveteisen esityksen. Koko suuri näyttämö on ainutlaatuisesti lavastettu ihmisruumiin hyvinvointitilaksi, kylpyläksi, tilaa reunustavine kylpyammeineen, vesielementteineen, kynttilöineen, musiikillisine väritteineen, varjovalaistuksineen, kirkkaine valolähteineen, kylpijöineen, yleisöineen.
Ruumiimme saa ulkonaisesti lojua vanhentua sielun pintaelämää balsamoivissa tunnoissa, ulkokullaisissa, päivittäisissä tavanomaisissa keskustelufraaseissa, näennäishyvinvoinnissa, liikunnallisissa aktivoivissa virikkeissä, eniten kuitenkin laiskottelevassa toimettomuudessa. Elinpäiviemme kulku on yhtä ja samaa, ulkoapäin katsoen pikkuhauskaa, toiminnallisesti kovin tavanomaista, sivustakatsojan hymykarein seurattavaa, komediallisesti huvittavien henkilöhahmotelmien yhdessäoloa.

Tuon sumuverhon läpi aidon T
šehovin kalimalaistekstin voima, ihmisten todelliset tunteet alkavat salamoiden räiskyä, elämänkatkeruus kärventää, ihmiskuvat elää, tuntea ja purkautua, yhteisö ja sukupolvet ikämääritteineen järkkyä, elämän unelmat  paljastua ja elämänjano syttyä.

Kaiken roolityöskentelyn leimaa sulava ja selkeäotteinen yhteisnäytteleminen, jossa tunnelmat osataan yhteisesti virittää, kärjistää ja tarjota katsojan tunteisiin vetoavasti koettavaksi. Pari päällimmäistä muistikuvaa kaikista hyvistä roolitöistä:
Marko Nurmi luo Trigorin-kirjailijastaan yllätyksellisen vitaalisen, kutsumuksestaan tietoisen ja valoisasti tuntevan hahmon. Hänessä on sittenkin suuri ripaus aikamme tietoista taiteilijan julkisuushalua ja sukupuolisesti sähköistävää eroottista magiaa.
Menni Renvallin ensin elämänriemuisen tunteva, sitten kärsivä, lohduttomasti elämäänsä tilittävä Nina kärventyy nuoruuden elämänpalossaan, pettymyksessään koskettavasti, myötäelämme rajusti.
Mikael Pelton Kostjan pikkusieluisessa idealismissa on niin inhimillistä naiiviutta ja ehdottomuutta, teatteritaiteilijan lapsen alistettua ja nöyryytettyä omanarvontunnetta, että liikutumme oikeasti itsekin.
Esko Korpelaisen Dorn vakuuttaa sympaattisuudellaan, lämpimän maanläheisellä aitoudellaan, Petri Korhonen vapauttaa sopivin hetkin nauruhermomme kylpylän erikoisasukkina, Katariina Havukainen ja Anna Suhonen tulkitsevat meille kuin oman luontaisen elämänsä kautta Mashansa rakastuneen naisen tunnot tyhjentävän satuttavasti...

Hämmentävän luontevalla, persoonalliseksi kypsyneellä, pelkistyneellä ja vahvasti sisäistyneellä näyttelijäilmaisullaan kansanopistolaiset kuljettavat meitä inhimillisyytemme lähteille, unelmiimme ja pettymyksiimme. Heidän Lokkinsa on pohjavireeltään mitä tšehovilaisin, ihmisten mielialoja viisaasti pohtiva ja taiteen kärsivää olemusta, sen kipeyttä ja luomisvoiman traagista monimutkaisuutta luotaava mestariteos, joka valloittaa sovituksensa tuoreudella, ohjauksensa vankan kirkkaalla näkemyksellisyydellä ja kokonaistulkintansa aurinkoisella ihmisuskolla meidän katsojien sydämet.   



Lahden kansanopiston Teatterikoulutus 

Anton Tšehov

LOKKI

Sovitus ja ohjaus Misa Palander
Ohjausassistentti Esa-Matti Smolander
Musiikin sovitus Ari Niskanen
Musiikin opetus Ari Niskanen ja Inge-Maarit Rautiainen
Valot Lari Palander
Näyttämöllä Teatteri II:n opiskelijat Katariina Havukainen, Sara-Maria Heinonen, Jutta Järvinen, Emil Kihlström, Veera Kopsala, Petri Korhonen, Esko Korpelainen, Ella Kähärä, Eetu Känkänen, Monica Metsäranta, Marko Nurmi, Mikael Pelto, Menni Renvall, Anna Suhonen


Arvio ensi-illasta 23.11.2012

PS Sain kokea vuonna 1962 Kansallisteatterin Eino Kaliman ohjaaman Lokin. Se on edelleenkin omassa kokemushistoriassani hienoin tuntemani näytelmäteksti ja kokemani esitys tyylikkäin, lähtemättömin, vaikuttavin näytelmätulkinta. TV


*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lokki_%28n%C3%A4ytelm%C3%A4%29


http://www.teatterikoulutus.com/esitykset/lokki