Vanemuine1.jpg

Vanemuine Teatterin pieni teatteritalo 19.10.2013

Tarton Teatteri Vanemuinen aistikkaassa, satavuotiaassa salissa on koettu elämänmenon irvokkuutta läpi maailmanmullistusten: sen parrasvaloissa on nähty valtaapitävien ruhtinaitten ja hovien tarinoita, läpytetty sievästi käsiä yksinvaltaisesta elämästä kertoville mestariteoksille, eniten niiden musiikilliselle loistokkuudelle, yleisönä valtaapitävät itse. Pieni Viron kansa on kätkenyt orjuuttajien ikeen alla oman, satojenvuosien kypsyttämän parannustaitonsa, selviytymismenetelmänsä, shamaanitaitonsa ja säilyttänyt ne omana perimätietonaan, kuiskauksinaan, salaisuutenaan. Joskus kansa on uskaltautunut viestimään musiikillaan, laulamaan vapaudenkaipuunsa julki maailmalle laululavojensa täydeltä, sielunsa puhdistavina sävelinä - orjuuttajiensa edes tarkoitusta ymmärtämättä.

Tänään tuo kansan perinnevoima puhkeaa Euroopan kulttuurisesti köyhtyneessä bisnesmullassa sellaiseen estottomaan, täydelliseen musiikilliseen kukkahehkuunsa, että eurolavojen suuret estradit taatusti notkuvat sen ainutlaatuisen rikkaasti ilmaisevassa sävelkielessä sekä kansantarinain ja uskomusten mieikuvituksellisessa yltäkylläisyydessä.

Riihiukko.jpg

Rehepapp-romaani

Andrus Kivirähkin romaanissa Rehepapp, Riihiukko kokee sekä unessa että valveilla kansan arjen ja juhlan menneisyyden monen vuosisadan ajankierrossa. Näyissään hän elää kansanparantajan tavoin kylän tietäjän ja magiikan taitajan värikästä elämää: taudit, niin vatsavaivat kuin horkan hän manaa tiehensä, rutonkin nujertaa oveluudella. Apulaisina Riihiukko käyttää kollegojaan noitia sekä itsevalmistettuja kratteja opastaen apua pyytävät näitä henkilökohtaisesti palvelevia apureita rakentamaan. Ihmiselle varmanuskollinen kratti on olento, joka erilaisista saatavilla olevista aineksista - luudista, varvuista, kepeistä, lumestakin - tehdään näkyväksi ja henki sille saadaan itse paholaiselta tekemällä verivala, jossa kratin omistaja lupaa oman sielunsa paholaiselle kuolemansa jälkeen. Vaikka Riihiukko voittaa itse paholaisen viisaalla viekkaudella, niin pari tautia on kuitenkin lähes ylivoimaista parantaa: rakkaus on toinen ja ahneus jo aivan ylivoimainen tauti. Ahneuden konkretia toteutui irvokkaan hauskasti virolaisihmisen arjessa, varastamisessa, jonka  jatkuvana kohteena oli maaorjuuden tyyssija moisio eli kartano ja kartanoherrojen omaisuus. Näillä tarinoilla on vankka, kymmenien sukupolvien kokema yhteiskuntakriittinen todellisuuspohja.

 

Teater Vanemuine

Teater Vanemuine

Rehepapp

Sävellys Tauno Aints   Libretto (Andrus Kivirähkin romaanin Rehepapp pohjalta)  Urmas Lennuk

Musiikin ja esityksen johto Paul Mägi
Kapellimestarit Lauri Sirp, Taavi Kull
Ohjaus Marko Matvere 
Lavastus ja puvustus Iir Hermeliin
Koreografia Marika Aidla
Valot  Imbi Mälk

Esitysvalokuvat Teatteri Vanemuine

Libretto vailla vertaa

Rehepapp-tarinan on hienoksi, monisävyiseksi ja harvinaisen tyylikkääksi kokonaisuudeksi, vauhdikkaan hauskoiksi, liikuttaviksi kohtauksiksi kirjoittanut Urmas Lennuk: librettokirjallisuudessa Lennukin luomus on poikkeuksellisen luontevaa, oopperamaisista toistoista vapaata replikointia, miltei puheenomaista resitatiivista tekstiä, lähes runoa. Saamme kaksinäytöksisen teoksen aikana elää kaksikymmentäyksi huimaavaa kohtausta elämän todellisesta menneisyydestä, sen yhteisöä repivissä suurissa murheissa ja yhteisvoimaa vahvistavissa riehakkaissa iloissa. Teos on yhtä aikaa täynnä uskottavaa ihmiselämää ja sen arkisen aherruksen vastapainoksi ihmismielen pettymykset purkavaa karnevalistista elämän riemua.

 

 Tauno Aintsin sävellys

Jo mittava alkusoitto itsessään on komea sävelteos. Sen tarinan epiikkaan viittailevat sävelteemat luovat katsomoon jännitteisen odottamisen tunteen, orkestraalinen, täydellisen suuren sinfoniaorkesterin luoma vivahteikas sointimaailma ja pienet yksityiskohtaiset kuvat maalailevat mielenmaisemamme kehykset vastaanottavaisiksi: olemme pian ja vastustamattomasti kokonaistunnelman vallassa.

Tauno Aints taitaa sävelkielen dramaturgian koko skaalan. Se on täynnä raadollista realismia, mieltä liikuttavaa tunnetta sydänsurusta elämän ihanuuteen saakka, ja sävellyksen huumori elää sävelkuluissa kuin tragiikalle silmää iskien. Teemat luovat tekstin henkilöille tunnistettavat ominaishahmot karikatyyritaiteiljan tarkkanäköisyyden lailla, Aintsin kuoro-osuuksien kansanlaulumainen kauneus liikuttaa ja sen moderni sävelkieli tuo sen tyylikkäästi tähän päivään. Varsinkin toisen näytöksen sävellyksen laajasointinen maailmankuva lumoaa ja soolo-osuudet ovat esimerkillisen onnistuneita roolin esittäjän sävelalalle ja laulajan instrumenttilaadulle puetuissa sävelasuissaan. Loppujakson aarioiden melodiat sekä kokoava hieno päätösnumero nousevat kauneudessaan korumaisen kauniiksi musiikillisiksi helmiksi.

 

Ohjaus, koreografia, lavastus, valot

Aintsin äänikuvien kerronta on niin elävää, että se suorastaan synnyttää liikettä: Marika Aidlan esityksen librettoon loihtima nykytanssillinen liikekieli on toimivaa, esittäjille maulla istutettua ilmaisua, täynnä pikkuisia, hämmentävän hauskasti toteutettuja huumoritrikkejä, draamaa ja suuria joukkokoreografiakohtauksia.

Rehepapp.jpg

Tuskinpa oopperataiteessa on toista niin täydellisen riemukasta, leikkivän hauskaa, samalla niin koskettavasti satuttavaa kokonaisshowta aikoihin nähty, kuin mitä esityksen pitkä kartanokohtaus on: menkää ja ihmetelkää, miten suuri ensemble taipuu mihin vain ja kasvaa tehossaan aivan suurenmoisen vulgääriksi kokonaisilmaisun täysosumaksi.

VANEMUINE2-normal.jpg

Toinen esityksen monista huipentumista, koreografian ja ohjauksen vaikuttava huippu on kohtaus, jossa rutto kohtaa kyläläiset.

Marko Matveren ohjaus siirtää tarinan yhdessä lavastaja Iir Hermeliinin kanssa tähän päivään, eurolavakulttuurin aikaan tuoreesti ja herkullisesti - itse oopperateos ja sen menneisyyssisältö salaperäisyyksineen luovat silti varsinaisen oopperallisen tason. Matvere taitaa joukkokohtaukset, niiden näyttämölliset nousut ja jännitteet, ryhmädynamiikan ja karakterisoinnin tehot. Hänen ajatustensa mukana on helppo seurata tarinan kulkua, haltioitua kohtausten tunnelmiin ja sisältöihin. Paholaisen virran yli soutama viimeinen lautta viemisineen on komeaa näyttämökerrontaa ajatuksellisesti ja visuaalisestí. Ruton saapuminen harvinaisessa olemuksessaan karmii vieläkin selkäpiitä, vain pari lukuisista hienoista, vaikuttavista yksityiskohdista luetellakseni. Hermeliinin eurolavavisualisoinnin tilarajaukset ja Imbi Mälkin valot luovat ihailtavan näppärästi esitykselle herkän jäsentelyn ja alati vaihtuvan tunnelmakirjon.

Rooleista

tONIS mÄGI.jpg

Tõnis Mägi Rehepappina tekee luontevan, tyynesti harkitsevan ja viisaan hahmotelman puheenomaisella otteellaan Sanderin roolissa. Häntä on helppo kansan uskoa ja katsomon seurata. Hän on tulkinnan tätä päivää ja johdattaa taitavasti meidät menneisyyden saloihin, hieno ja sisäistetty työ. Merle Jalakas noitana luo esityksen vaikuttavinta musiikillista dramatiikkaa häikäisevän ilmaisevalla sopraanollaan ja eläytymisellään, lopun kauniin seesteisellä keinusoolollaan sen silaten. Reigo Tammin tenori soi upeasti ja hän tulkitsee naiivin Hansinsa niin liikuttavan todeksi. Lauri Saatpalun Õuna-Endelin hurja luomus avaa brutaalisuudessaan naimaperinteen kyseenalaisen sovinistisuuden tähän päivään ulottuvaksi ja perinteille uskollista miesnäkökulmaa tukee Märt Jakobsonin vankasti tulkitsema isä-Rein - vastavoimana Karmen Puisin esittämä Liina-tytär, jonka kohtalo soi särkevästi ja kauniin koskettavasti hienossa sopraanolaulussa. Kädy Plaas on esityksen voimalataus, jonka eläytyvä olemus, liikunnallisesti huiman notkea palvelijatarluomus Luise sähköistää hauskasti rakkauden ja rakastumisen toisensa tavoittamattomat teemat. Pirjo Püvi, Mõisapreili luo kartanonneitinsä jo pelkällä tavattoman kauniilla äänimateriaalillaan jonninjoutavaksi tarkoituksettomuuden itsearvotietoiseksi mõisalaiseksi. Rasmus Kull elää Jaan-renkihahmonsa tarinassa hauskuuttaen ihmistyperyyden todellisena tomppelina. Simo Breeden veikeän Lumiukkokratin kanssa alamme täysillä myötäelää tarinaa tavoittamattomista rakastavaisista. Janek Savolainen Riihiukon krattina hämmästyttää ihailtavan fantastisella, konemaisella avaruus-liikekielellään - ja entä sitten huipuksi: nuori Liisa Tämm ihanan raikkaalla lapsenomaisen viattomalla, kauniilla äänellään, mutta petosmaisella roolityöllään… kaikesta en tohdi edes hiiskua.

Eteläisessä naapurissamme, sivistysvaltio Virossa, sen asukasmäärältään Lahden kokoisessa Tarton kaupungissa on luotu täyden sinfoniaorkesterin ja korkeatasoisten musiikkiammattilaisten toteutuksena ainutlaatuisen sytyttävää musiikkiteatteria maailman kantaesityksenä: Rehepapp on säihkyvän rikassisältöinen, uudenlaisen kansanoopperan airut Euroopassa. Myös meille lähes kielitaidottomille, oopperaan vihkiytymättömille suomalaisille se on verrattoman riemukas ja kiehtova elämys.

http://www.vanemuine.ee/

http://www.vanemuine.ee/index.php?sisu=uudis_edasi&mid=10&id=15195&lang=est