Ismo%20eskelinen-normal.jpg

SINFONIAKONSERTTI  

Lahden kaupunginorkesteri  Sibeliustalossa 9.10.2014 klo 19.00
 Eckehard Stier, kapellimestari                
 Ismo Eskelinen, kitara       

  Corigliano: Elegia              
  Tiensuu: Aim kitaralle ja orkesterille       
  Karłowicz: Sinfonia e-molli 

Me kolmin sukupolvin ja tuttavinemme olimme päättäneet mennä pitkästä aikaa kuuntelemaan ihan oikeaa sinfoniakonserttia. Täkynä oli sukumme muinaiset ja nykyiset kitaransoiton alkeiden opiskelut musiikkiopistossa - luvassa kun oli suomalaisen kitaransoittovelho Ismo Eskelisen tähdittämä musisointi-ilta kera kaupunginorkesterimme.

Jukka Tiensuun mittava orkestraalinen teos Aim kitaralle ja orkesterille oli merkillinen sekasikiöluonnos, kokeiluna hieman vanhahtava, täynnä irrallisia koristeita mittaamattomasti, yhtä aikaa tahallista ja tahatonta hupia, vuoroin taas vakavuutta, hyppyjä, syöksyjä sekä valtaosaltaan pitkäveteistä luonnonäänten imitointia (Sinfonia Lahden nimikkosäveltäjä Kalevi Ahon jo Lahdessa kuullun Hyönteissinfonian tapaan) eri soittimin aina harpusta alkaen. Tiensuun nuotittamat erilaiset äännähdykset, häly, kilkuttimet, vislaukset, hyönteisten ininät ja hörinät liittyivät sikinsokaisessa järjestyksessä toisiinsa ja kitarasolistin tehtävänä oli loihtia perinteisestä soittimestaan kieliä venyttäen ja väliin niitä löysennellenkin, usein rummutellen ja kielisormustimin havaijilaisesti liu'utellen kaikkea mahdollista äänimaailmasta irti lähtevää ääntelyainesta.

Onneksi useimmat Eskelisen soolo-osuudet olivat muodostuneet inspiroiden, soittajan itsensä muotoilemiksi kadensseiksi viisiosaisen teoksen osien loppuihin ja miltei rauhoitettu pelkästään sooloiksi ilman orkesteria. Niissä kitaristimaestron tulkinta ihastutti meidät äänimaailmallaan, soitinkäsittelyvirtuoosimaisuudellaan ja tunnelmillaan. Ymmärsin ja havaitsin osan soittajistakin ymmärtäneen, että teos on täynnä komiikkaa ja säveltäjän rajatun mielikuvituksen löytöjä, jotka edelleen odottivat raakamuotoisina jalostamistaan tarjota niitä yleisölle ja ainakin vielä vaativat tällaisina kuulijalta suurta avarakatseista ymmärrystä. Lahtelaisyleisö istui siis konserttikäyttäytymisensä etikettisesti: selkä, niska, istumalihakset ja ajatus jäykkänä pätkääkään reagoimatta, vaikka haukottelut ja naurunpurskahdukset sekä vapaa assosiointi reagoida tuohon maailman äänitivoliin olivatkin aivan hiuskarvan päässä.

Ei siis ihme, että yleisö vapauduttuaan totutusta konseptistaan, hakkasi kätensä kipeiksi solistin moneen esiinmarssiin ja vaati ylimääräisen. Saimme kuulla kitaramusiikin klassikon Isaac Albénizin Asturiaksen. Se täytti illalle asettamamme korkeatasoisuuden odotukset  - Eskelisen soitto maistui suoranaiselta kitaratulkintojen maailman autuudelta niin sävellyksenä kuin verrattoman henkevänä tulkintana.

Väliajan jälkeinen harvinaisuus, Mieczysław Karłowiczin Uuudelleensyntyminen, e-molli sinfonia paljastui turvallisen perinteiseksi musiikiksi, täynnä mielihyvää ja kukkeaa, hienoa, kaunista klassisen musiikin aatelia, jossa vahvat nousut ja koko orkestrointi tuntui palauttavan kuulijan sinfoniaorkesterin raikkaille, pulppuaville ja ehtymättömille ilmaisulähteille - myös illan vieraileva saksalaiskapellimestari Eckehard Stier oli nyt tutulla maaperällä ja löytänyt orkesterimme vahvuudet, sen innostuksen, laajan soinnin ja teoksen oopperamaisen täyteläisyyden runsaan musikaalisen, värikkään tarjottimen.