Jokamies.jpg

Teuvo Kuparinen, Tarmo Virtanen, Eeva Salmijärvi

Sisareni oli joulusiivoamassa vanhoja papereitaan ja äkkäsi roskiin menevien pinkassa pienen lehden ja siinä tutun kuvan. Kuva on Kotikirkko-lehden tammikuun numerosta vuodelta 1968, lahtelaisesta harvinaisesta kirkkonäytelmästä Hugo von Hoffmansthalin moraliteetista Jokamies, jota usean vuoden ajan esitettiin keskiyöllä uuden vuoden vaihtuessa silloisessa vanhassa, ajan patinoimassa, upeassa Keski-Lahden puukirkossa.

Jokamies-näytelmän syntyyn vaikutti ratkaisevasti Viipurista aikanaan kaupunkiimme saapunut näyttämötaiteilija Siiri Franssila-Tiainen, jonka ideana ja ohjauksena näytelmä työstettiin. Itsekin sain olla mukana esityksessä ja sen valmisteluissa ja houkutella mukaan monta sen runsaasta kolmestakymmenestä taiteilijasta:näyttelijöitä sekä mm. asevelvollisuustuttavani Paavo Kiisken säveltämään musiikin (tätä ennen vain Sibelius oli Suomessa ollut näytelmän musiikin säveltäjänä). Monet Jokamiehen lahtelaistekijät ja kuoro sekä urkuri Aimo Känkänen ovat saaneet teatteritaiteellisesti laajentuneen lahtelaistulikasteensa näytelmän esityksessä. Lahdessa vuodenvaihteina esitettyä näytelmää tilattiin useille paikkakunnille vierailemaan, mm. Tampereen tuomiokirkossa, Hauhon keskiaikaisessa kirkossa, Heinolan kirkossa ja Lauttasaaren kirkossa saimme vierailla suurella, linja-autollisen käsittävällä taiteilijajoukolla.

Teatterin moni ihminen mielsi - kirkon pyhään oikeauskoisuuskäsitykseen kasvatettuna - vielä tuolloin synniksi. Lupa viedä teatteriesitys sisälle kirkkoon vaati silloisen lahtelaiskirkkoherran Pertti Rannan myötämielisyyttä, mutta lopullinen lupa saatiin vasta arkkipiispalta. Niinpä vanhan Keski-Lahden kirkon sakasti pukeutumishuoneena sekä monen muun temppelin sakastien pyhyys pappeineen ja suntioineen minuakin hieman oudoksutti, vaikka tekstin tunnelma latautui käsinkosketeltavan jännittyneeksi kirkon oppien ja teatterisanoman yhdistyessä jylisevällä ja musikaalisella voimalla: kirkon valta ja maallinen valta olivat tuohon aikaan itseisarvoja, jotka eivät toistensa silmille ennen olleet hyppineet.

Kotikirkko.jpg

Toimittajana Kotikirkko-lehdessä näytelmän synnyinaikoina oli monipuolinen, sympaattinen ja perusteellisesti eri taiteen aloihin paneutunut Etelä-Suomen Sanomien kulttuuritoimittaja Sirkka Henttonen. Hän hoiti sivutoimenaan Kotikirkko-lehden toimitusta ja tässä numerossa hän teki lehteen 5-sivuisen, monikuvaisen Jokamies-artikkelinsa. Lehden toimituksesta vastasivat silloisen Launeen seurakunnan kirkkoherra Aatto Ruohonen ja seurakuntien tiedotussihteeri Jukka Paarma, myöhemmin arkkipiispana tunnettu pappimme. Tänään saan lukea Sirkka Henttosen, tuon harvinaisen lahtelaisen toimittajapersoonan kuolinilmoituksen hänen omasta ESS-lehdestään. Tämä vuodatukseni olkoon samalla lämminmuistoinen kunnianosoitus hänen mittavalle elämäntyölleen ja elämälleen.

Olen silloin Jokamiehen aikoihin ja nyt myöhemmin saanut ihan kyllikseni viettää arkea ja juhlaa pappien kanssa. Viimeksi juhlaa, kun eilen vaimoni serkun syntymäpäivillä monikymmenpäisen kutsuvierasjoukon kanssa saimme juhlia, samassa pöydässä seuraamme liittyneiden kahden sukulaiskirkkoherran kanssa. Vaikka alkoholia ei nytkään sanan voimaksi tarvittu, juttua lensi elämän niin ihmeistä kuin rajallisuudestakin, tosin aivan toisella tasolla kuin Jokamiehen aikoihin: maallisesti ja yhteiskunnan muutosta raadollisesti pohtien. Yhteistä kokemuspohjaa löytyi eniten, kun puhuttiin omista, jokaisen ammatissaan ja viimeaikoina kokemista sairauksista, mutta hauskaakin riitti, kun ei enää ollut esteitä kertoa elämässä sattuneista omista kommelluksista ja sukulaisten sekä erityisesti vieraiden aiheuttamista ikimuistoisista kömmähdyksistä.

Sanan voima ja laatu ovat siis muuttuneet elämänkulun mukana. Kirkoissa voivat huoletta nyt esiintyä kaikki mahdolliset tahot kevyenmusiikin, oopperan ja baletin ammattitaiteilijat tai erilaiset uskonnolliset ryhmittymät ja niiden aina oikeassa olevat julistajajoukot. Kirkon pyrkimys palvella yhteisöään on onneksi laajentunut arvokeskusteluihin, koulujen järjestämät juhlat sekä vanhempien ja kasvatusasiantuntijain väliset keskustelut täyttävät yllätykseksemme kirkkojemme juhlavat salit monesti ääriään myöten - eikä näissä tilaisuuksissa useinkaan tarvita enää papin pappia. Sanan voima riittää tänäänkin.