Nimet%C3%B6nLeonskaja.jpg

 

 

Lahden Sibeliustalon runsas kuulijakunta sai kuulla perinteisen täyteläistä ja turvallista suurten säveltäjien klassista ja romanttista musiikkia, sinfoniaorkesterimme kauniisti salin hienossa akustiikassa eriteltyä orkestrointia. Okko Kamu kuulijapenkeistä nähtynä roomalaisjumalaisen patsasmaisena, mutta tahtipuikossaan täsmällisenä, korva-aistille sitäkin eloisampana, viittoi Sinfonia Lahden torstaikonsertin Schubertit ja Brahmsit kuulijain ihasteltaviksi, suloisen klassiseksi, nautinnolliseksi kokonaisuudeksi.

 

I

Alun Schubert, Die Freunde von Salamanca, loihti mieleeni klassisen muistikuvan pikkukylähuumorillisen tarinan aineksista kaikkine hauskoine, vikkeline, pölpöttävine, juoruilevine ja pilailevine kiirehtimisineen ja sopi mainiosti illan konsertin oopperamaiseksi lyhyeksi mitätulemanpitää alkunumeroksi.

 

Tuo 18-vuotiaan Franz Schubertin säveltäjän humoreski paljasti jo vuotta myöhemmin hänessä suuren säveldramaatikon teoksessa Sinfonia nro 4 c-molli, jossa draaman mittasuhteiden suuret liioittelut tuntuivat eilisessä konsertissakin väliin jopa absurdin huvittavilta. Sävelkuvioiden maaninen uho todentui vakuuttavan pateettisena ensiosan kauhua aavistelevassa, vaskien ja rumpujen aloittamassa voimakkaassa ja koko orkesterin huumaavassa pauhussa sekä teoksen viimeisen osan alkua kertaavassa, hieman seesteisemmässä, mutta voimallisen hurjassa loppuhuipentumassa. Eniten tietenkin pidin andante-osan hitaasta, runollisen kaunismelodisesta kokonaisuudesta, jossa paljolti viuluinstrumenteille ja puhaltimille soitinnettu kauneus oli osa illan lumoavinta sävelnautintoa. Orkesterimme tulkitsi teoksen Okko Kamun erehtymättömällä maulla, sointinsa muhkealla nyanssirikkaudella ja mukaansatempaavalla elävyydellä.

 

II

Sama orkesterityön hieno, ammatillinen kypsyys välittyi vielä upeammin illan suurenmoisen solistin ja Johannes Brahmsin neliosaisen sävellystimantin Pianokonsertto nro 2 yhteistulkinnassa. Siinä solistin ja orkesterin vuoropuhelu tuntui sekä sävellyksessä että tulkinnassa yhdistyvän niin voimakkaaksi kokemukseksi, että piti välillä haukkoa ilmaa ihastuksesta.

 

Hienojen ihmisluonteiden ja suurten ajattelijoiden joukkoon voidaan joskus harvoin sijoittaa taiteilijoita. Yksi aikamme sellainen on Elisabeth Leonskaja, jo kuusikymmentä vuotta elämästään konsertoinut, alkuaan venäläinen ja sittemmin pitkään musiikkimaa Itävallassa elänyt suuri maailman valloittanut kosmopoliitti pianisti.

 

Meistä tuntui kuin Elisabeth Leonskaja olisi juuri meille vartavasten soittamalla kertonut teoksen tarinaa, siihen kultivoidusti eläytyen, sen suvannot, sen huiput sydämensä täyteydellä meille maalaillut ja vielä lämpimästi meidät tarinaansa mukaan kietonut. Leonskajan pianomusiikki hengittää vapautuneesti, hienostuneen kontrolloidusti seestyneellä mielikuvituksellaan, teknisellä vaivattomuudellaan ja varmuudellaan, kosketuksensa herkkyydellä ja kiehtoo meidät ajatteluunsa musiikillisella elämänviisaudella, kaikesta tekniikkavirtuoosisuudesta ja ulkokohtaisuudesta karsitulla, harvinaisella luonnollisuudellaan. Koko laajan konserton rikkaus huipentui sellojen ja pianon vuoropuheluihin, joissa tunnelma kohosi ja todisti jälleen romanttisen musiikkiteoksen suurenmoisen hurmaavuuden tänäänkin.

 

Kukkalaitteita, kiitoskumarruksia, niiauksia, monia pitkiä esiintaputuksia, pianosolistin kiitollisuus-suudelma sellistin otsalle - ja yleisön jakamaton tyytyväisyys kokemaansa.

 

SINFONIAKONSERTTI  21.1.2016   Kapellimestari Okko Kamu    Pianosolisti Elisabeth Leonskaja