456437.jpg

Hauenluisen kantelen sulosävelistä ja musiikin voimasta on pitkä aikamatka tämän päivän uuteen musiikkiin.                                Kalevalan Väinämöisen ja Ilmarisen kaltaisia suomalaisuuden mahtihahmoja ei tunnu maamme uumenista enää sikiävän. Kansalliseksi kulttuuriksi aikanaan ylennetyt maailman ja kansakuntamme synnyn kuvitellut tarinat henkilöitymineen alkavat jo olla koko henkisen kulttuurimme unholaa.

 

Kalevalan päivä sen sijaan on pyhitetty menneen ja erityisesti nykyisen kulttuurimme juhlapäiväksi liputuksineen - juhlapäivän tuntumassa Suomen Kulttuurirahasto jakoi eilen apurahansa ja tunnustuksensa taiteellemme ja tieteellemme.

https://apurahat.skr.fi/myonnot

 

Tänään me voimme vain ihmetellä vaikkapa suosituimpia musiikin muotoja, joilla ainakin täällä vanhalla mantereella tuntuu olevan enää pelkkä viihdearvo. Aikakauttamme kuvaava on kaiken henkisen toiminnan kilpailuttaminen, kuten päästä keksityillä säännöillä maanosassamme käytävät euroviisukilpailut, joissa valtiot käynnistävät ensin omat karsintansa ja sitten monen maan välisen kilpailun parhaasta viisusta.

 

Euroviisuloordi.jpg

 

Niiden suomalainen lähimenneisyys on häpeällinen. Uusi musiikki ei olekaan enää varsinainen musiikkiin perustuva tapahtuma, sillä kymmenen vuotta sitten suomalaisen kansakunnan edustajan, Lordin viisu äänestettiin mantereemme parhaaksi uudeksi musiikiksi. Voiton ratkaisi musikanttien naamioituminen ennennäkemättömiksi hirvityksiksi, joille kova rock-tyyli riitti itse esityksen sisällöksi. Viime vuonna taas suomalaiset ajattelivat naurattaa koko maanosaa kehitysvammaisilla, lähettämällä heidän terapiayhtyeensä maatamme edustamaan: temppu oli ihmisarvoisesti hävytön, sillä lähettiläämme eivät itse pystyneet asemaansa tajuamaan.

 

Tänä vuonna en ole asiaa seurannut kuin lahtelaisen koloratuurilaulaja Mikael Saaren kohdalla, joka toistamiseen haluaa eurooppalaisille areenoille, juuri tällaisten arvosteluperusteiltaan kyseenalaisten kisojen voittajaksi. Näin TV:ssä Suomen alkukarsinnoissa hänen kovin flegmaattisen, pakollisin liikuntakoreografioin tulkitun omatekoisen, aistillisen tunnelmalliseksi tarkoitetun tuotoksensa, senkin englanninkielisenä ja jonninjoutavana sisällöltään. Innostus ja karisma puuttuu tästä taiteilijasta, totesin. Minne omasyntyinen suomalaisuus meistä, sävelistämme ja viihdetaiteilijoistamme on kadonnut?

 

Kalevalainen Suomemme natisee liitoksissa ja kaikkinaisissa kansainvälistymisissä - kansainvaellukset täyttävät kohta koko maapallon. Kenties siniristilipun nostaminen salkoon Suomessa Kalevalan päivänä 28.helmikuuta on kuitenkin edes pieni muistutus meille ja muulle maailmalle syvältä sielusta kumpuavasta tuhatvuotisesta musiikin ja laulamisen aidosta mahdista ja tarinankertojain herätysvoimasta näillä raukoilla rajoilla, poloisilla pohjan mailla.