928173.jpg

 

Kulttuurisessa maassa ja kaupungissa on ymmärretty kulttuuri ja kaupanteko ihmistenvälisiksi kanssakäymisiksi. Sivistynyt ihminen on vuosisatoja tottunut keskittämään ostoksensa erilaisiin kauppaan liittyviin keskittymiin tai henkilöihin, myymälöihin, joista hän tietää saavansa tarvitsemiaan tarvikkeita ja hyödykkeitä. Kulttuurin ja sivistyksen hän myös haluaa saada paikoista, joista tietää ne varmasti saavansa, useimmiten hyviksi todetuista instituutioista - kouluista, kirjastoista, taiteen oppilaitoksista, konserteista ja teattereista sekä päivän sanomalehdistä ja internetistäkin.

 

Lehdistö ja netti ovat nykyisin areenoita, joissa nämä molemmat - kaupustelu ja kulttuuri - sekoittuvat erottamattomasti toisiinsa. Säälittävimmin asia on todettavissa lehtien yleisökirjoittelun huutelupalsta näppituntumalta, jossa puututaan erilaisiin yksityiskohtaisiin kansalaisten kokemiin ostos-ongelmiin, usein urheilusuorituksiin ja kovin harvoin kulttuuriin saati suurempiin yleishyödyllisiin kysymyksiin. Lehtien pääkirjoitukset taas ovat antautuneet jo kauan sitten suurten ilmoittajafirmojen myötäilemiseen eli pelkästrään bisneksen menestymiseen.

Tällaisia sekavia, tarkoitusperiltään kyseenalaisia kuukausimarkkinatorien kaltaisia kanssakäymispisteitä on tullut myös monesta kulttuurille aikaisemmin vannoutuneesta yhteiskunnallisesta toiminnasta. Yksi näistä on kirjasto, joka alkuaan on tarjonnut juuri sivistymisvaihtoehdon kaikille varallisuudesta, sukupuolesta, kansallisuudesta ja iästä riippumatta. Lahden kirjastotoimi tulee näinä päivinä 140 vuoden ikään. Se oli aikanaan ja on vieläkin todellinen lahja lahtelaisille. 

 

Lahden pääkirjaston aulasta on kaupunkiimme tullut päivittäisen markkinatorin esimerkki. Pelkälle kaupalle keskittynyt myymäläpiste on lohduton kirjastokokemus. Kirjaston käytävällä ihmiset jonottavat rahalla saatavaa tarviketta, matkalippua. Tämä jokapäiväinen myymälätoiminta on kaikkea muuta kuin sivistyttävää kanssakäymistä ja taatusti kirjaston tehtävälle niin muodoltaan, ajatukseltaan kuin tulokseltaan kulttuurinälän ja sivistymisen tappioksi.

 

Sama markkinatorin meno on jo tarttunut Lahden kirjaston ammattihenkilöstön johtoon, joka pitkän johtajauran kruunaukseksi haluaa näyttää mitä vain tullakseen nähdyksi. Reilun viikon kuluttua kirjastoa ei voi pitkään aikaan käyttää sen päätehtävään lainaamiseen, sillä sen remonttityöt käynnistyvät koko loppuvuoden kestäviksi. Remontissa kirjat sijoitetaan mataliin hyllyihin ja niitä saa selkä köyryssä polvillaan lattiatasosta yrittää löytää. Kirjasto täyttyy sohvista ja asiakkaista tehdään kotoisten sohvaperunoiden kaltaisia.

Mikä ajattelemattominta, Arkkitehtitoimisto Arto Sipisen kauniiksi ulkoa ja sisältä luoma, toimiva, viihtyisä jopa luonnonvalon tarkkaan jokaisena päivän tuntina eri ilmansuunnista tuova suunnittelu tuhoutuu nyt täysin hyllyrivien kääntyessä luonnonvalolähteiden vastaisiin ilmansuuntiin. Kirjastoon tulee kaikki markkinatorin vaihtoehtoelementit: esiintymislavoja, katafalkkeja erilaiselle showlle, helppoheikkien puheenvuoroille ja tapahtumille.

Luulen, että näin ainakin lahtelainen kirjasto ja sen lain säätämä sivistävä tarkoitusperä vesittyy ja jää muinaisjäänteenä historian lehdille: ulkonainen tapahtuminen valtaa sivistyksen kirjastossamme.

 

Uudistuksia tarvitaan. Aika menee meitä ajallisia ihmisiä nopeammin. Svistyslaitoksen ja kulttuurin on oltava edes pari pientä sivistysaskelta aikaa edellä eikä imeä kritiikittä aikakautemme ja aikamme pinnallisia ilmiöitä. Tällainen ajanilmiöiden keinopinta valtaa saasteen lailla koko vähäisen sivistyksemme, sen yhteisöllisen tarkoituksen tuhoten.

 

http://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2016/03/kirja-ei-sohva