Kolme vuotta sitten sain kokea Lahden kansanopiston teatterin tunnetäyteisen Ibsenin Peer Gynt -näytelmän, sen väkevistä, katsojan kaappaavista tunnelmista jäi pysyvä viilto sieluuni Julius Susimäen täysin itsensä antaneesta näyttelijätyöstä, nuoruuden vimmaisen ehdottomuuden, rakastumisentunteet silmänräpäyksellisellä heittäytymisellä, aidolla ja teeskentelemättömällä synnyinkarismallaan meissä herättäen.
Yhtä ihastuneena kokemuksena samoilta ajoilta muistan Susimäen ja ohjaaja Misa Palanderin esittämän Joel Härkösen Paini-näytelmän, vanhemman naisen ja nuoren miehen, kahden eri ikäpolven, tavoittamattomasta yhteydestä kertovan, hienosti kirjoitetun draamahelmen ja sen tulkitsijat, huippulahjakkaat, täydelliset, tarkoin analysoivat ja rooleihinsa syvälle uppoutuneet näyttämötaiteilijat.
Nyt Helsingissä, Kaapelitehtaan Valssaamon pienen teatterisalin tiiviydessä sama herkkä, vastustamaton tunnetaituri Julius Susimäki otti meidät katsojat voimalataukseensa Ote-teoksensa lumoavan taitavassa ruumiillisessa ilmaisussa, kehonsa notkeudessa ja uskomattomassa taipuisuudessa aivojensa antamiin satoihin mielleimpulsseihin silmänräpäystäkin nopeammin muuntuen ja meitä kuljettaen. Olimme ihastuksissamme esityksen rosoisen luonnosmaiseen kokonaisuuteen, sen osumatarkan liikekielen tuhansiin variaatioihin, rytmin ihmispulsseja satakertaisempaan vauhtiin ja kehon äärimmäisen taitavuuden mahdollisuuksiin. Ihailevasti katsomotuoleihin naulittuina välillä hengittämättä seurasimme valtavan fyysistä tapahtumaa, latausta, jonka ihmislihaksien suunnaton voima ja plastinen akrobaattisuus muotoilivat sietämättömän jännittäväksi elämäntanssiksi.
Tämän pikän, jännittävän kehonkielisen sensuellisuuden pysäytti esittäjän kädenheilautus kuin seinään. Musiikki pysähtyi, spottikiilat katosivat, vain paljas näyttämösali ja taiteilija, jonka kiihkeä, happea haukkova hengitys täytti yhtäkkiä koko tilan esittäjän lähestyessä meitä hitaasti ihan lähikosketukselle.
Julius Susimäki teki sen, mitä kaikessa taiteessa, kaikkien taiteilijoiden pitäisi uskaltaa ja osata: hän kritikoi tekniikan ja jatkuvan harjoituksen tuomaa valheelliseen ammattiylpeyteen johtanutta taidettaan. Hän alkoi kertoa elämästään, näyttelijähabituksensa valheellisuudesta, täydellisestä yleisömiellyttämistaipumuksestaan, monista elämänsä yksityiskohdista, kuten finnisen ihonsa tuomasta asioiden peittelymaniasta läpi murrosiän, vieläkin sitä erilaisin verukkein, voitein ja puuterein peitellen, fiksautumisistaan miellyttämisen pintakiiltoon, näyttämistaipumukseen olla kaikessa taitava koko maailmalle. Pikkutarkat ahaa-hetkensäkin hän levitti meille lapsuudesta alkaen. Hän uskalsi myös avata pelkonsa, aavistuksensa tulevaisuudesta ja lähimmäistensä onnesta sekä tulevista vaikeuksista. Tajusimme tämän sielun riisumisriittisen nollauksen ja itsensä puhdistamisen tarkoitushakuisuudesta, keinotekoisuudesta kaiken taiteenpalon perustaksi - työmme ja elämämme tärkeimmäksi lähtökohdaksi
Monet uljaat videolliset näkymät ja taiteilijakuvaa realisoivat teknisesti loistokkaat elokuvalliset kokonaisuudet todistivat häikäisevätehoisessa tilittävyydessään taiteilijan perhe-elämän ymmärrettävyyttä ja perhesuhteita. Ne myös muutaman kerran kommunikoivat taustalla taiteilijan logiikkaa ja arvomaailmaa retorisilla ärsykkeillään sopivan mielikuvituksellisesti ja hauskasti.
Ymmärsimme, vakuutuimme, nautimme, kadehdimmekin taiteilijan rohkeutta, määrätietoista rehellisyyttä, aitoutta. Kunpa minäkin!
OTE
Ohjaus, koreografia, tekstit ja taiteellinen suunnittelu Julius Susimäki
Äänieditointi ja henkinen/dramaturginen apu Joel Härkönen
Videoeditointi Menni Renvall
Videokuvaaja Ville Koivuranta
Kuvaus- ja tuotantosihteeri Tytti Junna
Äänittäjä Laura Palanne
Valo-, ääni- ja projisointiajo Titus Torniainen
Valokuvaus Lauri Kivikataja
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.