Eskapisti.jpg

Otto Rokka

 

Viikonvaihteen yhdeksäntuntinen teatterikokemus vakuutti teatteritaiteen elävyydestä ja uudistumisvoimasta Lahdessa edellisten vuosien inventaarion mukaisesti:

Kaikki valtakuntamme teatterintekijät, teatterigurut ja niiksi itseään luulevat pitäisi päästää kerran käymään Lahden kansanopiston vuosittaisilla teatterifestareilla. Teatteriatmosfääri ja teatteritila yllättävät näillä festareilla mielikuvituksellisuudessa, toimivuudessa ja tunnelmallisuudessa mittaskaalassa, joka osoittaa tien paluuseen takaisin teatteritaiteen syntysijoille. Ne salavintit, puutarhat, luonto, suihkuhuoneet, kirjastot, luentokorokkeet, käytävät, ullakot saati historiallisen talon kansallista juhlavuutta henkivä paraatisisäänkäynti portaikkoineen ja vanhoine luonnonpuineen ovat juuri aito osa sitä alkuperäisen teatteritaiteen suurta, elämää henkivää draamaa.”

 

Misa%20Palander.jpg

Teatterilinjan vastuuopettaja Misa Palander avaa vuoden 2017 teatterifestarit.

 

Tällä kertaa ylistän vielä erityisesti vastuuopettaja Misa Palanderin ahkeraa ja sydämestä lähtevää teatteritaiteellista ja yhteisöllistä, uhrautuvaa, sympaattista kokonaisotetta mittavan ainutkertaisen festivaalin synnyttäjänä.

 

Pystyin kokemaan kaksipäiväisessä tapahtumassa koko festariohjelmiston seitsemästätoista esityksestä vain kymmenen: vitaalista voimaa, herkkää ilmaisua, aitoa teeskentelemätöntä tunnetta, elämäniloa ja surua, koskettavuutta, ihmisenä olemisen oikeutta,  älyn terävyyttä ja nokkeluutta, liikunnan kahlitsematonta ketteryyttä, musikaalisuuden taituruutta ja persoonallista roolitulkintaa esitykset tulvillaan sekä ennen kaikkea täysin virkistävän uutta tekstiä ja draamaa joka ainoa teos. Kirjoitan tähän omat tuntemukseni seitsemästä esityksestä.

 

Eskapisti


Teatterin on tarjottava kokemuksia, uusia tulevaisuuden vaihtoehtoja ja kaikkien itsestäänselvyyksien kyseenalaistamista. Tehtävässään teatteri on jatkuvan ajattelun ja uudesti luovan psyykkisen prosessin keskipiste, sen voima ja mahdollisuus.

Tässä teatterillisessa perustehtävässä onnistuu Misa Palanderin festivaaleille kirjoittaman ja ohjaaman Eskapistin sanoma järisyttämään todellisuuttamme ja luutuneisuuttamme ihanan kirvelevästi. Teos on nykydraaman moderni helmi.

Misa Palanderin kirjoittama, purkausryöpsähdyksis ylipursuva teksti tuntuu niin tutulta: tällaista meistä jokainen pohtii, näitä omien rajojemme ylityksiä, alituksia ja epätietoisuuksia me jatkuvasti salaa vatvomme ja niiden ratkaisuja pakenemme. Korkeintaan haaveissa ja unelmissa, ei tässä, ei nyt juuri meistä ole ratkaisuun, todenpuhumiseen, sydämenavaamiselle aikaa. Puhdistautumista, aitouttamme emme halua.

Misa Palander on löytänyt vertaisensa ajattelijakumppanin, shamaanitasoisen profeetan, Otto Rokan, kirjoittanut teoksensa hänen tulkittavakseen. Rokalla on meidän kykenemättömien puolesta ja avuksi  voima ja kyky näyttää, kuinka onnettomaksi, pinnalliseksi ja todellisuuspakoiseksi ihminen jää pelkässä omassa itsekkyydessään. Rokan esitys on itsessään täysin vailla perinteisiä muotoja, kuin pelkin fantasioin luotu, elämän todellisuudelle ja sen ihmiskontaktien vieraudelle rakentunut todellisuusharha. Rokan tulkitsemana teoksesta rakentuu suuri itsekkyyden elämänpassio, jonka ihmistodellisuudesta vieraantunut, apuahuutava, pelokas ja haavoittunut pieni ihmispolo - meistä maskeihimme piiloutuneista kerskujista, hyvää kuuluu -ihmispoloista - me jokainen olemme jo nyt. Ja kyllä tässä teoksessa saa nauraakin tahtoi tai ei.

Misa Palanderin teoksen vauhti on hengästyttävän raju, sen rytmivaihtelut hämmentävät, sen itsekkyysteeman karskin leuhka huumori viimein pysähdyttää jokaisen meistä tajuamaan: teatterissa ylinnä, nyt edessämme on paljaaksi itsensä, osan omasta elämästäänkin tilittänyt, meidän puolestamme falskiutemme ja harhamme paljastanut näyttelijä, jonka ahdistuksen me kaikki tulemme elämässämme kokemaan.

Ennustan esittäjälle, esitykselle ja sen sanomalle lähiaikojen akuuttia tarvetta, tilausta, kulttimaista menestystä.

 

Eskapisti 

Otto Rokka / teksti ja ohjaus Misa Palander 

 

 

Jykevää on rakkaus
 

Valtteri Halisevan kirjoittama ja ohjaama veitsenteräisen kipeistä uskollisuuden, uskottomuuden ja toistensa tunteisiin, tapoihin ja maneereihin kyllästyneen ihmisen tahdonvoimakoitokseen tarvitaan tuskaisessa suhdelabyrintissa säännönmukaisesti kolmannen osapuolen raikastava, nollaava ilmestyminen. Halisevan tekstistä tunnistamme monet parisuhteittemme kipupisteet ehkäpä jo liiankin tutunomaisina faktoina. Tuossa parin selvittelytilanteessa tunteet, järki, olettamukset, luulot, totuus, valhe ja fakta menevät kaikki solmuihin toisiinsa. Persoonallisuuksista riippuen reaktiot ovat mahdollisia äärimmäisestä uhoavan voiton katastrofista aina pieneen hillittyyn alistumiseen saakka. Halisevan ohjaus näyttää juuri arvaamattomuutemme näissä suurissa ratkaisuissa ja kertaa, miten sattumanvaraisesti, impulsiivisesti me asioita ratkaisemme.

Joonatan Perälän voimakkaasti elävät tunnetilat ovat skaalaltaan pelottavan vahvoja ja herkkiä ja Riikka Koskisen manipulointitaito ihmissuhdeareenalla mustasukkaisuuden pistoin katalysoitua leikkiä elämän ja kuoleman kanssa. Joonas Savolaisen osuudeksi oli annettu tekstin absurdiuden ja ennalta-arvaamattomuuden tunteen realisoiminen, tunteiden nollaaminen. Näin esityksestä muodostui ratkaisua odottavan jännittävä tunnelma, joka kuitenkin latistui - niinkuin elämässäkin - yhteisymmärryksen kaikkihyväilevään sopuun. Esityksen ansiot ovat näyttelijätaidoissa ja niiden luomassa yllätyksellisen voimakkaissa, vakuuttavissa reaktioissa.


Jykevää on rakkaus

Riikka Koskinen, Joonatan Perälä ja Joonas Savolainen / ohjaus Valtteri Haliseva

 

 

 

Huomenna hän tulee

Elämässämme ja klassisessa kirjallisuudesta tuttu aihe. Me ihmisen odotamme aina jotakin. Odotamme iän karttumista. Uusia elämänvaiheita. Elämän jatkumista. Sen kuolemista.

Naiset odottavat aina. Elämä on oikeastaan pelkkää odottamista. Sen huippuhetki on juuri odottamisen viime hetki: silloin, juuri muutama viimeinen minuutti ennen odottamisratkaisua odottamistunne on uljaimmillaan, koskettavimmillaan, nautittavimmillaan, jännittävintä ja kiinnostavinta..

Mari Hirven esitys ja teksti on mielikuvituksellisen elävä ja hauska. Hän on löytänyt näyttelijänä luontevan ja kevyen ilmaisutavan, jossa ihmisen toiveikkuus on hehkuvimmillaan. Hän esittää pienen kaksionsa keittiössä valmistautumistaan vieraan tulemiseen kaikkine tarjoiluineen, harjoitellen ennalta monin keinoin odotettavan kohtaamista, hänen tervehtimisestään ja kaikista pikkunyansseista alkaen. Koko pieni asunto, jossa me katsojat istumme saa kokea tuon odotuksen riehakkuuden, sen pettymyksen ja ennen kaikkea sen äärimmäisen valoisuuden ja esittäjän suurenmoisen vapautuneen eläytymisen. Uskomme tämän esityksen jälkeen viimeistään, että odottamisen tärkein hetki ei olekaan oikeasti odotuksen päättyminen vaan sen jatkuminen: viimeiset odotussekunnit ovat odottamisen suurin mielihyvän tae. Mikko Salminen on ohjaajana onnistunut realisoimaan mielikuvituksemme täydellisesti mukaan teemasta sekunnistakaan horjahtamatta. Upean, vauhdikkaan, luontevan ja puhuttelevan nykydraaman pieni herkkupala !

Huomenna hän tulee
Mari Hirvi / ohjaus: Mikko Salminen

 

 

Ihmissyöjä

 

Eero Leichnerin tekstissä tuntuu olevan rehellisyyttä meille kaikille jaettavaksi. Hänen lähes kuolleeksi naamioitunut valkohomeinen ruumiinsa odottaa meitä katsojia kiemurrellessamme päät kierreportaisen, pimeän ja matalan käytävän matalantalon kellariloukon uumenissa, pienen huonepahasen lattian täyttäen. Kipuamme sen ympärille kaljakorien muodostamalle teatteritilan ensimmäiselle parvelle. Näemme allamme ruumiin, haistamme Eero Leichnerin löyhkän. Jokin hänen hampaankoloonsa on mennyt ja syönyt ilmeisesti koko ihmisen. Miltei pimeässä tilassa näky pienin valokiiloin on vaikuttava.

Pian tämä ihminen ponnahtaa pstyyn, jättää näennäisen vainajuutensa ja kertoo, miten paljon ja monia ihmisiä hän on saanut näyttelijänä jo pikkulapsesta alkaen, pääkaupungin lapsiteattereissa ja kellariteattereissa vakuuttuneeksi taidoistaan.. Hänestä on tullut suuri tähti, jonka paikka on näyttämöiden kuninkaana, suurten maailmantähtien joukossa. Sen hän todistaa heijastamalla pienen videopätkän Oscar-gaalasta. Hänen jatkuvasta puheryöpystään myös selviää, että juuri esittämäänsä esitystä valmistaessaan hän sattumalta löysi kansanopiston roskiksesta teoksen, josta lukee sitten katkelman. Leichner lukee pätkän ja on innostuksessaan kiihtynyt, mutta selvästi tyranninylpeä kyvyistään ja suunnattomista saavutuksistaan.

Ylinnä esityksestä jää illuusionomainen haave näyttelijänä olemisesta. Siihen hänellä, heittäytymisen mestarilla on etuoikeus.

Anni Kekki oli osaavasti ohjannut tämän itseään ihmisenä sisältä tahallisesti röyhkeän itsekkäästi, kyynisesti purkavan ja syövän taiteilijaluomuksen. Tunnelma oli maaginen.

 

Ihmissyöjä
Eero Leichner / ohjaus Anni Kekki

 

 

Festari%20EinoLeino.jpg

  Eino Leino ja Maija Hartikainen

 

Eino Leinon matkassa

Sarjassa suurmiestemme ja kansallisten kulttuuripersooniemme elämäkerrat Esko Korpelainen on kirjoittanut ja ohjannut pikakelauksen tuohon menneen klassisen runoutemme suureen nimeen Eino Leinoon ja hänen elämäänsä valaiseviin, muutamiin värikkäisiin episodeihin.

Esitystekstin ansiot ovat sen tutkitussa ja asiantuntemuksella valitussa lähdeaineistossa, josta draamaesitys on luotu. Parasta ovat pienet lainaukset kuin kertaukseksi tunnistettaviksi Leinon omista tutuista jo klassisista runosäkeistä.

Tekstin sisällön tuoreuden puutteena on kuitenkin sen kokonaisuuden tavanomaisuus, katsojan tai kirjallisuusharrastajan jo vuosikymmenet tuntemat faktat, jotka eivät draamassa siis yllätä tai saa uutta näkemystä ja jännitettä enää aikaan. Teksti on siis kovin perinteisesti lojaali viralliselle kulttuurihistorialle, jonka jo tunnemme. Juju onkin ehkä katsojan kerrata sitä ja todeta itsensä viisaaksi kohtaukset tunnistaessaan.

Sen sijaan Korpelaisen ohjaamana Maija Hartikainen luo tekstille eloa, rytmiä erilaisin henkilöitymin, hauskuutta monin tutuin anekdootein. Esityksen ansiot ovatkin juuri näyttelijän luomassa, pikkuhauskassa tunnelmavarioinnissa hahmoista, dokumenteista toiseen ja niiden näppärästä kuvittamisesta näyttelemällä luotu kokonaisuus.

 

Eino Leino aiheuttaa hämmennystä juhlasalissa

Maija Hartikainen / ohjaus Esko Korpelainen


 

 

Naaraat

Kansanopiston jyhkeän ylväässä nousevarivistöisessä auditoriossa katsojat istutetaan poikkeuksellisesti näyttämön reunalle, katseet auditorion perälle. Salin peräseinälle on tiukasti naulittu kaikkien presidenttiemme valokuvat. Esityksen alkaessa presidenttien kasvoille kiinnitetään heitä esittämään erilaiset eläinten naamat. Esitys alkaa. Ikkunat on peitetty. On miltei pimeää.

Esittäjien käsissä on välillä roikkalamppu, välillä pienempi valolähde. Kaksi esittäjää vuorottelee kertomuksen johdattelua ämyreistä tulevan liian kovaäänisen säestysräpin rytmissä. Välillä he tuskastuvat toisiinsa. Elämänkuviot leikkaavat mielipiteissä ilmeisesti pahasti ristiin. Toinen kimpautuu avaamaan ikkunan (olemme talon lähes kolmannessa kerroksessa) ja poistuu loikkaamalla alas ikkunasta. Me kaikki pelästymme pelkästä seuraamusajatuksesta.

Toinen esittäjistä ei ole juurikaan tietääkseen tapahtumasta, vaan sulkee ikkunan ja jatkaa kertovaa tilitystään, muutamia fiksuja ajatuksia sentään erotan ylivolyymisen, taustan täyttävän räpin lomasta. Esittäjä lähestyy säkeittäin meitä rivi riviltä, onneksi vielä on pitkä matka lähikontaktiin.

Nyt toiselta salin laidalta pimeässä salissa kuuluu koputus. Salissa oleva esittäjä avaa ikkunan salin pohjoisreunalta. Sieltä kömpii salin eteläreunalta alas hypännyt esittäjä ihan terveenä ja vahingoittumattomana. Molemmat alkavat availla salin ikkunoiden peiteverhoja, sali valaistuu luonnonvalosta nopeasti ja nyt hieman räppiä jatkaen he jo lähestyvät meitä, näyttämön etureunasta laskien neljännen rivin kohdalla.. Alkavat hymyillä. Vaikenevat, ottavat toisiinsa katsekontaktin ja kävelevät moneen kertaan istumarivien eri väleissä edestakaisin viimein toisiaan kädestä kiinni ottaen. Hymyilevät. Esitys päättyy. Aplodeeraamme. Molemmat esittäjät ovat nuoria elämänvoimaisia naaraita ja kaikki eläimenpäillä peitetyt presidentit kovin ikääntyneitä uroksia. Esityksessä oli käsittämättömän vahva tunnelma ja esittäjien ote.
 

Naaraat

Riikka Koskinen ja Miina Penttinen / ohjaus Essi Kosola

 

 

 

Sami%20Harjula.jpg

Festareiden esitysestradiksi sopii vaikkapa viereisen sairaalakiinteistön sisäänkäynti tai Kansanopiston pihanurmikko.

Sami Harjulan esitys

Yhdeksi koko festareiden komeimmista näyttämöllisistä kokonaisuuksista kasvoi Sami Harjulan tarinointi omasta itsestään. Harjulan ilmaisuasteikko on rajaton. Hänen kertojalahjansa, kuvailutaitonsa, eleensä ja mimiikkansa on vastustamattoman lämminsydämistä läsnäoloa suoraan silmätysten meidän kuulijoiden, yleisönsä kanssa. Hänellä on suuren taiteilijan, lahjakkaan ilveilijän taito laittaa itsensä kokonaan likoon, lytätä itseytensä täysin mäsäksi ja heti perään kukkia oman habituksensa kanssa suuren humoristin, tuoksuvan neron lailla meitä mielin määrin naurattaen vatsan kipeyteen saakka. Arvaamatonta ja arvattavaa on tässä synnynnäisessä klovnissa salaman nopeudella itkuun saakka mielenpahoittamisen surua ja heti kohta ilon auvoista riemua sydämen ja taivaan täydeltä. Hänellä on armoitettu kyky tulkita niin maan mitättömintä olentoa, vähäisintä ressukkaa kuin leijua sfääreissä pilvien yläkartanoissa kauneimpana, loistavimpana, himotuimpana luomakunnan kruununa ympäristöönsä hyvää mieltä sädehtien. Chaplinin kavereita meedio Harjula on taatusti. Jos ei tällä kertaa kerronnan ja kuvailun tallelokeroista olisi löytynyt hieman suolihuumorin-tuoksuista navanalushauskuuttamista, olisin väittänyt taiteilijaa ainutlaatuiseksi, erehtymättömäksi näyttämösuuruudeksi ja korottanut hänet suurimpien humoristien harvalukuiseen eliittiin. Mutta suurikin taiteilija on omassa persoonallisessa pienuudessaan joskus ihan vähän erehtyväinen. Jussi Lankosken henkilöohjaus kantoi tämän klovnin muotoilussa ymmärtävästi.

 

Sami Harjulan esitys

Sami Harjula / ohjaus Jussi Lankoski

 

 

https://www.teatterikoulutus.fi/esitykset/teatterifestarit-2017

https://www.facebook.com/kansanopiston.teatterikoulutus

 

Lis%C3%A4liite.jpg