Pohjantahti_ensemblea.jpg

Hennalan vankileirillä, vaikuttava yksityiskohta Minna Välimäen suurenmoisesta lavastuskokonaisuudesta

 

Mäensyrjäkansan kärsimystie

Väinö Linnan tekstin mukaan

Täällä Pohjantähden alla 2.

 

SOVITUS  Ari-Pekka Lahti
OHJAUS  Juha Malmivaara
KOREOGRAFIA  Panu Varstala
LAVASTUS  Minna Välimäki
PUKUSUUNNITTELU  Pirjo Liiri-Majava
VALOSUUNNITTELU  Kari Laukkanen  ÄÄNISUUNNITTELU  Kai Poutanen
MUSIIKKI  Hannu Kella  VALOKUVAT Robert Seger

ROOLEISSA  Lahden kaupunginteatterin koko näyttelijäkunta: Hiski Grönstrand, Jori Halttunen, Laura Huhtamaa, Saana Hyvärinen, Mikko Jurkka, Tapani Kalliomäki, Eeva-Kirsti Komulainen, Paavo Kääriäinen, Liisa Loponen, Jarkko Miettinen, Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Aarre Reijula, Ritva Sorvali, Raisa Vattulainen, Lumikki Väinämö, Timo Välisaari, Jarkko Lahti (vier.)

 

 

Lahden kaupunginteatterilla on yhteisön sisällä syntynyttä kunnianhimoa ja harvinaista taiteellista rohkeutta tulkita Väinö Linnan teksti ja nostaa se hallituin teatterillisin elementein eläväksi, tenhoavaksi, tyylikkääksi yhteiskunnalliseksi tilitykseksi - antaa katsojan hellittämättömällä mielenkiinnolla sen maailmassa mukana ajatella, liikuttavaksi ja väkeväksi taiteeksi teos kokea.

 

Mäensyrjäkansa kulkee pieneen Pentinkulman kyläyhteisöön niveltyvän Koskelan suvun elämäntaipaleen lohduttomien, maailmanmyllerrysten, kansalaissotien ja itsenäisyystaistelujen synkkien varjojen, uhrausten ja vähäisen elämänonnen maailmassa. Sieltäkin Koskelat vielä ponnistavat ja jäävät henkiin sodan harventamana.

Teos levittää koettavaksemme torpparien työtätekevien perheiden maahan ja mantuun sidotun elämäntehtävän, perheen ja pienen kyläyhteisön, kartanonomistajien ja kirkon lakien sekä nuoren valtion armottomien valtarakenteiden suomat vähäiset elämänilot, mutta sitäkin suuremman vastuullisen ihmisen tuskan ja toivottomuuden aikakauden sotien kuolemanvarjojen koskettavuudessa. Näkökulma on selkeästi luokkayhteiskunnan jäänteitä ja jännitteitä kritisoiva, sukupolvivaihdoksissaan lämpimän inhimillinen ja maanläheinen, yhteiskunnan elettyä todellisuutta tilittävän kärsimysnäytelmän.

Yksilö ja hänen elämänsä pienet perhekuviot ovat tälle teokselle keskeistä. Uusi aika, uusi sukupolvi antaa lupauksia elämänauringon säteiden ja yhteiskuntarauhan yltää viimein myös Pentinkulmalle.

 

Koko sielunsa esitykselle antava perusteellisen tinkimätön ohjaajataiteilija on sen taiteellisen työn takuu ja näyttelijäkunnan yhteinen, visuaalisesti tunnevahva, liikunnallisesti tarkka kokonaisilmaisu teatterityön uudenlainen, ajatteluun haltioittava tulos.

 

Ari-Pekka Lahden ja Juha Malmivaaran sovitusohjaus on tämän harvinaisen näyttämöteoksen selkeän ajatuksen kirkas juonne ja silmämme näkemään avaava muoto. Sen todellisuutta varioiva kerronta tiivistyy Panu Varstalan liikekielen kanssa niin fantastiseen dramatiikkatulkintaan, että esitys kuin naulitsee katsojan mukaansa.

Kokonaisuus on erittelemätöntä vaikuttavuutta, joka näyttelijöiden tulkintavoimalla tuo teatteriin uudenlaista ilmaisua, verevää, tavanomaisuudesta kaukana olevaa tunteemme herättävää voimalatausta. On harvinaista ainutkertaisuutta vilpittömästi saada tuntea ja eläytyä yhdessä teatteriesityksen mukana ja luoda oma käsitys tekstin rinnastamisesta aatteeettomaan aikaamme.

 

Tarinan kiinteyttää koko suuren näyttelijäkunnan yhteisliikkeen koreografian toistuvat, jalkojen ja käsiäänin vahvasti tahditetut ajatuskuviot, joiden tempo ja todellisuus ovat häikäisevän ehyttä ja nautittavaa ilmaisua.

 

Liisa_Loponen%2C_Tapani_Kalliomaki.jpg

 

Teatteri-ilmaisun fyysisyys, kehovaltainen eläytyminen tuntuu edelleen tulkinnan perusjännitteeltä, mielikuvituksellisen äärettömältä sävyissään ja olomuodoissaan.

Sen suuruus on siinä, ettei yksikään elävä olento, näyttelijä, jää elottomaksi missään kohtauksessa, sekunniksikaan. Katsojan seuratessa koko suurta hehtaarista näyttämökuvaa minne tahansa - eturamppiin tai näyttämön takaseinän pimentoon - joka puolella, lähellä rampissa, kaukana taustalla tapahtuu ja elää ihminen ajatuksineen. Kaukaa katsoenkin pieni liike, päänkääntö, käden tai jalan siirto tehdään tarkan harkitusti ja se piirtyy pieneksi yksityiskohdaksi taiteellisessa elävässä näyttämöfreskossa meidän nähdä, havaita ja elää mukana.

 

Teatterityö suuressa yhteispaneutumisessaan, näyttelijäilmaisun laventuessa ja kypsyessä, on tässä produktiossa saanut sille kuuluvan sisäisen hengen, paljon puhutun ammattitaidon ja ilmaisuun uuden verenkierron ikään kuin kokonaistulos ei enää olisikaan yksityisten roolien summa, vaan moneen taipuva, ideoiva, ajatteleva, tulkitseva uusi teatterielementti.

 

Liisa_Loponen.jpg

Koskelan Elina

 

Liisa Loposen Koskelan Elinasta puhkeaa nyt monien kärsimysvuosien jälkeen dramaturgian synkkäpilviseen kokonaisuuteen inhimillistä valoa ja elämänuskon sädehtivyyttä perhekeskeisyydellä, ihanteellisuususkolla ja lapsirakkaudella..

Tapani Kalliomäki Akseli Koskelana luo näytelmän komean, ehjän moneen ulottuvan, velvollisuudentuntoisen, aatteelleen uskollisen työläiskansan suvun päämieshahmon, jonka eläytyvästä roolityös latautuu katsomoon suurten draamojen järisyttävää ehdottomuutta ja väkevyyttä. Lumikki Väinämön Alma on toimivassa realismissaan elävä suomalaismatriarkka uskottava, hellä ja ihailtava kaikessa selviytyjä. Jussi Koskelana Aki Raiskio rakentaa yhden näytelmän merkittävimmistä rooliluomuksista, työnteon, suomalaisen jääräpäisyyden, oikeudenmukaisuuden ja ahkeruuden niin täydelliseksi tulkintakokonaisuudeksi, että hänen Jussinsa kuollessa hautajaiset yltää teatterikokemuksena draamakirjallisuuden harvinaisten, hienojen ohjausten ja kohtausten toteutuksen huippuihin kauneudessa ja sanattomassa vaikuttavuudessa. Mikko Pörhölän humanismi tiivistyy Adolf Halmeessa tajuttavaksi, myötäelettäväksi ja niin persoonalliseksi luomukseksi, että sielunpiiloissamme uinuneet sympatiamme syttyvät valloilleen. Laura Huhtamaa antaa Ellen Salpakarille ehyen tulkintakaaren, jossa periaatteet ja kokonaishahmotus osuvat taitavasti toisiinsa ja roolityö puhuttelee ehdottomilla äärioikeisto-periaatteillaan. Vähäisten pilvettömien ihmishetkien viettien ja nuoruuden ensikokemusten todellisuuden esitystuokioiden sarjaan luen Ritva Sorvalin Eliaksen riemastuttavan maittavassa kyläjuoppohahmossaan, joka ronskilla brutaaliudella luo samalla elämäntäyttymyksen lohdutonta arkipäivän ankeuden tragiikkaa.

Kaksoisroolissaan luutnantti Salpakarina Jarkko Lahti hahmottuu selkeän yksitasoisuuden äärimmäisenä militarismin ja fasismin edustajana ja toisessa roolihahmotelmassaan kommunistikansanedustaja Hellberginä ihmismielen fanaattisessa äärilaidassaan: huimassa suorituksessa ja ohjaajan roolituksessa näen sanoman ihmislajille tyypillisestä äärimmäisestä ajatusten myllerryksestä ihmisyksilössä.

 

Tapani_Kalliomaki%2C_Jarkko_Lahtib.jpg

Akseli Koskela ja Hellberg

 

Kolmetuntinen teos Mäensyrjäkansan kärsimystie naulitsi yleisön seuraamaan tulkintaa niin tiiviisti, että esityksen päätyttyä liikuttunut seitsemänsataapäinen katsomo nousi kyynelsilmin seisaalleen ja antoi raivokkaan kunnioittavat ja pitkät suosionosoitukset maamme uljaalle, aatteita, työtä ja tuskaa täydelle menneisyydelle ja sitä tulkinneelle unohtumattoman hienolle esitykselle.

 

https://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/produktio/186/taalla_pohjantahden_alla_osa_2

 

 

Suomi 100  -juhlavuoden ohjelmistoon kuuluva Väinö Linnan romaanisarja, jo Kansalliseepokseksemme luokiteltuTäällä Pohjantähden alla nähdään Lahden kaupunginteatterissa kaksiosaisena näyttämötoteutuksena. Teoksen ensimmäisessä osassa keskitytään seuraamaan Suomen valtion itsenäistymisvaiheita 1880-luvulta vuoteen 1918. Ajanjaksoa kuvataan Jussi ja Alma Koskelan perheen sekä Pentinkulman kylän silmin. Kuu on torpparin aurinko. ensi-ilta oli 5.10.17.

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2017/10/kuu-on-torpparin-aurinko

 

Täällä Pohjantähden alla -teoksen 2. osassa seurataan itsenäisen Suomen alkutaivalta vuosien 1918 - 1951 välillä. Akseli Koskela selviää Hennalan vankileirin koettelemuksista ja palaa lopulta kotiin Koskelaan. Yhdessä Elinan kanssa hän pyrkii rakentamaan lapsillensa parempaa tulevaisuutta, mutta vanha katkeruus isäntien ja torpparien välillä nostaa päätään mm. Lapuan liikkeen vaikutuspiirin kasvaessa. Osa 2., Mäensyrjäkansan kärsimystie sai ensi-iltansa 15.11.17.

 

Lis%C3%A4liite.jpg