MUsta%20Saara%202.jpg

 

Pirkko Saision Kansallisteatterin Musta Saara repii, ronkkii, härnää ja musisoi länsimaisen ihmisen ajatusmaailman stereotypioita kutkuttavan riemukkaasti. Vanhan sivistyseurooppalaisen yksinoikeuden maanosaansa teos asettaa kyseenalaiseksi ja nostaa vuosituhantiset kanssa-asujamme, etniset vähemmistöt keskustelun keskiöön. Saisio kutoo maahanmuutosta sekä oikeistopopulismin valheilla koristetusta julkisuuskuvasta, sen piiloissa lymyävästä vaikenevasta todellisuudesta näytelmäteoksensa vahvat säikeet tämän päivän eurooppalaisuuteen. Musiikkiinsa se tuo kaikuja eläytyvästä, väkevätunnelmaisesta brechtiläisestä laulusta kuin ennustaen pian protestisen aikakauden uudelleen koittavan.

 

Saision teksti sinänsä on täydellistä, perusteellista, yhtä aikaa vahvan groteskia ja oivaltavan pisteliästä, sanomaltaan selkeää ja näyttämödialogiltaan täydellistä järkevän ja järjettömän puhumisen iskutarkkaa replikointiaarretta.

 

Juuri tänne Suomen Kansallisteatteriin on ennenkin kuulunut keskustelun avaaminen yhteisesti vaietuista asioista. Täällä on miltei sama teatteriensemble nostanut haloot homoista (HOMO! 2011), Venäjästä Ukrainan uhkana (SLAVA! 2015) ja nyt tämän lähes vaietun vanhan tabun Euroopan vähemmistöstä, kärjistämällä sen 12-miljoonaiseksi romanien joukoksi ympäri maanosamme.

 

Saisio on sijoittanut näytelmänsä vanhan Euroopan sivistyksen keskukseen, korrektiseen Ranskaan. Fyysisesti sen tapahtumat lemuavat Rhöne-joen Välimereen laskevan suiston tuhannen neliökilometristä upottavan liejuista suurta suota. Sinne, lettoisen suon iltanuotiolle, satojen hyttyslajien pariin hän vaelluttaa vuosituhantisen romaniperinteen mukaan romanikansan pyhimystään, Mustaa Saaraa ja hänen ihmeellistä ilmestymistään kokemaan, sinne minne maattomat kulkurit ja kansainvaellukset ovat vuosituhannet kuljettaneet romaniheimonsa.

 

 

Saision tapa päästää äärimmilleen pingottuneet nauruhermomme lukoistaan, tirskumaan ja ulvomaan näennäiskultivoituneelle moraalillemme, keskuudessamme olleille ja oleville valtiojohtajille ja kansanvillitsijöille sekä tietenkin heidät valinneille itsellemme, on tallella. Kirjailija on revittelyssään armoton, pidättelemätön rinnastuksissaan historiaan ja tähän päivään oivaltava ja havainnollistava.

 

Teos on kansanoopperallinen ajankohtainen suuri irvailu ajallemme ja sen ummehtuneen staattiselle, kritiikittömälle ilmapiirille. Jussi Tuurnan läpisäveltämä, vetävän kabareemainen, melodinen, kohtaukset rytmittävä musiikki antaa teokselle yhä uudestaan ja uudestaan polttavat kiehumispisteet ja herkullisen kypsyyden sanoitetuissa, lyhyissä soololauluissa, kymmenissä kuorovariaatioissa ja komeasti musisoivassa instrumentaalisessa tunnelmia välittävässä ja värittävässä sävelkielessä.

 

MUsta%20Saara%205%202018%20kuva.jpg

 

Eikä haltioittavan monisärmäinen visualisointi (Kati Lukka) tunne mitään esteitä mielikuvituksellisuudessaan, kuva kuvan jälkeen aina uusissa näyissään, ääni- ja kuvatrikkikeinoissaan, renesanssisen määrättömässä, visuaalisesti upeassa ja toimivassa rekvisiittapursuvuudessaan lavan, interiöörit, näyttämön ja sen laen täyttävänä tunnelmien jatkuvien variointien täydellisyytenä.

 

MUsta%20Saara%20kuva%202018.jpg

 

 

Ensemblen näyttelijätyö kohtausten vahvuutta

Kriitikko haluaisi kuvailla kaikkia roolitöitä joka esityksessä - palstat eivät sitä salli. Kun tämä teos on kuitenkin jokaisen 18 näyttelijän kohdalla henkilöohjaukseltaan niin persoonallista ja yhteisnäyttelemisen päämäärältään onnistunutta, on paikallaan tässä edes yksi näyttelijätyö yrittää läpivalaista.

 

Ulla Tapaninen on saanut habituksensa mukaisen tekstin ja hän tarkentaa pienin ääriviivoin taitavasti muutaman keskeisen tyyppinsä, kuten kemistirouva Ceauceskun ja tietenkin itsensä Ulla Tapanisen vahvan maahenkisesti, mehevällä huumorilla ne tarkasti rytmittäen.

Yksi koko näytelmäteoksen rakenteen kantavia voimia on sen kohtausten rakentelu. Käsikirjoituksen ja ohjauksen perustana käytetään kohtauksen alkukuvaa, josta kohtaus vähitellen paisuu tapahtuma tapahtumalta, kuva toisensa päälle miltei detaljeihinsa tukehtuvaksi tunnelmamyrskyksi – ja tulkinnassa se jäsennetään brechtiläisellä tekniikalla. Tapanisen tehtävä on keskeyttää aina kohtaus parhaassa kliimaksissaan ja julistaa esityksen jatkuminen taas uutena kohtauksena. Tapaninen taitaa tämän tekniikan ja siihen heittäytymisen. Hän jäsentää näin esityksen raikkaan valloittavasti ja tyylikkään rennosti.

 

Korttilaulu on yksi suoranainen jalokivi romanielämänmuodon ennakkoluulojen puhdistamisessa. Säveleltään ja rytmiltään romanityylisenä Tapaninen painotti yleisölle tulkintaansa ja pyysi anteeksi romaneilta julkeuttaan esittää laulu, vaikkei romani olekaan. Sisällöltään Korttilaulu johdattelee maailman korttimaailman syntyhistorian Kiinan monituhatvuotiseen historiaan, ja miten komeasti teos onkaan sävelletty, Tapanisen tulkinta eritelty ja ohjattu sekä esitetty koko lauluköörin myötäilyliittymin lopputunnelmiin kasvatettuna. Roolityönä Tapaninen on vain yksi esityksen täydellisistä kokonaisuuksista.

 

Sinikka Sokka, Tiina Weckström ja Ulla Tapaninen luovat hurmaavan varieteemaisen kabareelaulajakolmikon ja muodostavat tertsettisellä laulullaan vahvan rungon näytelmäteoksen musiikilliseen perustaan. Sokan kaunis loppulaulu päättää teoksen puhtaana, kauniina sävelellisenä loppuakordina.

 

Timo Tuomisen maaginen Dracula sisäisessä omahyvyydessään, kylmäävässä aitoudessaan ja liikunnallisessa henkeä pidätyttävässä hahmossaan sekä replikoinnissaan on esityksen mykistävän uljas, täydellinen näyttelijätyö. Juha Mujeen ja Katariina Kaituen sukupolvien välinen taistelu vallasta saa ovelan ja häijyn uskottavan syvällisen dramatiikan. Mujeelle Janne-Maria Teräväkynän rooliteksti antaa aineksia enemmän - hän kuljettaa koko esitystä kokonaisella, yksinvaltiasauktoriteettinsa pimennoissa syntyneellä oman valtansa käänteisellä ikitotuudella ja katsoja jo luulee häntä, julmuria, ihmiseksi. Mujeen täydellisesti elämää kokenut, valheellisen sympatian naamioima, väsynyt vanhushahmo ja Kaituen Marina Teräväkynä, ronskin raaka, uuden polven vallanahne, fyysisesti vahva naissukupuolen edustaja, kokevat verrattomat vastakohtansa tässä henkien taistelussa.

 

Jani Karvisen tulkitsema Pitkä Laiha Sika ja Erkki Saarelan Tanssiva Karhu luovat paitsi historiallista romanien synnyintaustaa Karpaattien vuoriin, myös lihan ja ruoan uusjakoa entisessä ja nykyisessä yhteiskunnassa – myös syöjän ja syötävän vaihtumista aikakausien saatossa - roolitöinä molemmat aivan lumoavia hahmotteluita mielikuvituksellisuudessaan. vulgaarisuudessaan. Annika Poijärven tulkitsema Alexandra tuo tarinaan klassisuutta herkällä laulullaan lapsilleen isää etsivänä naaraana, samoin Janne Marja-aho komeilla laulutulkinnoilla isäasemastaan torjuttuna miehenä. Kristiina Halttu palauttaa teoksen tarinaytimen Mustan Saaran tavoittamisesta rukouksilla, kauniilla laululla sekä marttyyriydellä tyylikkäästi esityksen romaniuskomuksellisen jännitteen.

 

Laura Jäntin ohjaus tavoittaa elämän karnevaalisen riemun, jossa Suuren näyttämön joukkokohtausten valtaisat tunnevyöryt, maisemat ja visiot todentuvat koko suurenmoisen näyttelijäjoukon, elävän ja roolitetun orkesterin taitavin asemoinnein, kohtausten sisällöt tuoreen elämänhehkuisella tarinankerronnalla ja punnitulla yhteisnäyttelemisellä tavoittaen.Tämä optimistisuus, esityksen ulkonainen fanttasiatäysi sirkuksellinen loisto heijastuu Jäntin ajattelusta kuin tarkoitukselliseksi vastakohdaksi teeman todellisuudesta ja ratkaisemattomuudesta.

Musta Saara antaa tuhansittain impulsseja, kirpaisevia alkukipinöitä ajatteluumme ratkaista rehellisemmin luutuneet asenteemme ja elämänarvomme eurooppalaisuudestamme.

 

 

 

Kansallisteatteri

Pirkko Saisio - Jussi Tuurna

 

MUSTA SAARA

 

ROOLEISSA Kristiina Halttu, Linda Hämäläinen, Katariina Kaitue, Panu Kangas, Jani Karvinen, Mikko Kauppila (Näty), Petri Knuuttila, Janne Marja-aho, Juha Muje, Ville Mäkinen, Harri Nousiainen, Annika Poijärvi, Erkki Saarela, Sinikka Sokka, Taru Still, Ulla Tapaninen, Timo Tuominen ja Tiina Weckström

 

MUUSIKOT Jussi Tuurna (musiikin johto), Tommi Asplund, Esko Grundström, Topi Korhonen, Ville Leppilahti ja Sara Puljula

 

OHJAUS Laura Jäntti MUSIIKKI Jussi Tuurna LAVASTUS Kati Lukka PUKUSUUNNITTELU Tarja Simone VALOSUUNNITTELU Morten Reinan ÄÄNISUUNNITTELU Jussi Matikainen SALIÄÄNISUUNNITTELU Sakari Kiiski KOREOGRAFIA Janne Marja-aho NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Jari Kettunen OHJAAJAN ASSISTENTTI Helena Vierikko VALOKUVAT Tuomo Manninen

 

Arvio ensi-Illasta 12.9.2018

 

https://kansallisteatteri.fi/

 

Lis%C3%A4liite.jpg