Ali Munsterhjelmin Näkymä Hämeenlinnasta 1920-luvulta, Hämeenlinnan kaupunginmuseon kokoelmista, toimi myös  Taidemuseon näyttelykutsun kannen upeana kutsukuvana.. Valokuva Reima Määttänen.

 

Hämeenlinna 380 -näyttely 22.2. - 5.5. 2019

 

Poimintoja museonjohtajan näyttelyyn johdattelevasta alustuksesta

 

Hämeenlinnan kaupunginmuseon johtaja Tuulia Tuomi

 

Tällä kertaa Hämeenlinnan näyttely oli entistäkin nurkkakuntaisempi ja hämeenlinnalaisempi. Taidemuseo oli lehdistössä ja museotiedotteissa pyytänyt kaupunkilaisia ja siihen hiljattain liitettyjen lähikuntien (Hauho, Tuulos, Kalvola, Lammi, Renko) asukkaita tuomaan seiniltään ja varastoistaan omistamaansa taidetta näytille nyt avattavaa Hämeenlinna 380 -näyttelyä ajatellen.

Kolmensadan teoksen määrä ei olekaan pieni tulos näyttelyyn tarjotuista teoksista ja niistä seuloutui nyt avattuun näyttelyyn kolmasosa ennen näkemätöntä Hämeenlinnan seudun asukkaiden omistamaa taidetta lainaksi ja ripustettavaksi laajan yleisön nähtäväksi, kuitenkin suuren osan näyttelykokonaisuudesta muodostuessa taidemuseon, Hämeenlinnan museon sekä yksityishenkilöiden, yritysten ja taidesäätiöiden omistamista, jo nähtävillä olleesta taiteesta.

Teosten aikajana 1700-luvulta 2000-luvulle todistaa kattavasti kaupungin rakennuskannan ja arkkitehtuurin vaiheet sekä kehityskaaren. Yleisilmeenä näyttelystä aistii maalaustaiteen 1900-luvun voimakkaan paneutumisen kohti luontoa. Eräänlainen isänmaallinen tendenssi vallitsi viime vuosisadan ja sille otollinen maaperä oli Hämeenlinnan seudun arkimaiseman luonnonkauneus.

.

 

 

Avajaispuheista

 

Taidenäyttelyt ovat yleensä seudun julkkiskärpästen pyydys. Niiden valtavissa kutsuvierastungoksissa tahtoo olla ylimmäinen arvovalta tungoksen syynä: ministereitä saadaan ainakin näin vaalien alla niihin pikaisesti pyörähtämään ja toisarvoisia, ylväitä, vähemmän taiteeseen liittyviä ajatuksiaan laukomaan.

Merja Ylä-Anttila

 

Toisin olen kokenut aina Hämeenlinnan taidemuseon näyttelyiden avajaistilaisuuksissa. Ne on pyhitetty kulttuurista tietäville tai sitä harrastaville ja tunteville taiteen, tutkimuksen tai paikkakunnan asiantuntijoille. Niin nytkin - taidenäyttelyn avasi maamme toimivimman, vaikuttavimman median toimitusjohtaja, YLEn Merja Ylä-Anttila.

 

Hänen avauspuheensa tuntui aivan toisenlaiselta kuin yleensä noiden arvovaltaisten julkimoiden muodollisuudet. Hän oli tullut avaamaan näyttelyn lapsuus- ja opiskelukaupunkiinsa, jossa hän vielä nykyisin varsin usein käy lähisukulaisvisiiteillä. Siteet kaupunkiin ovat siis edelleen läheiset, lapsuus- ja opiskelumuistot lämpimät ja varsinaiset Rengon kotitanhuat - nykyisin Hämeenlinnaa - yhä kotiseutua.

 

Tuttua olivat avaajalle siis ne maisemat ja interiöörit, joiden kuvakerronta taideteoksina nyt valtasi vanhan 1800-luvulta peräisin olevan upean Engelin rakennuksen hienot, kaksikerroksiset, modernit taidenäyttelytilat. Tietenkin Hämeenlinna kaikkine maamerkkeineen, linnoineen, kirkkoineen, vesineen, harjuineen, Aulankoineen oli hänelle tuttua. Avaajan puheen sujuvasanaisuus, paperittomuus, turhien kielikoukeroiden puuttuminen ja sisältönä innostus jatkuvasti ylistää Hämeenlinnaa, sen moninaista hengen ja ruumiin kulttuuria, sen asukkaita tärkeimpänä kotiseudun voimana, uudistajana ja hengen säilyttäjänä tuntui aidolta, turhaa mahtailua välttelevän luontevalta. Kunpa tällaisia avauksia kulttuuritapahtumat ympäri maan saisivat enemmänkin - itse kulttuuri alkaisi elää uudestaan ja voimistua. Ainakin Hämeenlinna on ollut ja säilyy asukkaidensa vahvana ja vireänä kotiseudullisena kulttuurivaikuttajana. jota näyttelyteoksiin on ikuistettu runsaasti.

 

 

 

 

Muutamat vaikuttavat näyttelyn yksityiskohdat saivat ajatukseni kuitenkin käynnistymään ja pohtimaan taidetta yleensä ja omaa taidemakuani näyttelyn laajasta teoskavalkadista.

 

 

Taide asukkaiden seinillä

 

Mitä me ihmiset sitten kodeissamme, perheissämme, ajatuksissamme tauluiksi tehdyllä taiteella tänään teemme - elävän videokuvan ja digivalokuvan täyttäessä elämämme arjen dokumenteillaan?

Näyttelystä ymmärtää, että vahvistamme elämäntyömme arvostusta, ripustamme muistoja menneestä tai nykyisyydestä, usein vain herkistämme kauneudella asumuksemme omien ajatustemme ja elämänkokemustemme mukaisiksi. Monet hämäläiset maaseutukuvaukset taloista ja kylistä, niiden näkymistä ja interiööreistä tai tutut kohteet kotikaupungin pienistä tutuista yksityiskohdista saati ikonisista monumenteista, kauniista vesielementeistä, ovat nyt valloittaneet Hämeenlinnan taidemuseon seinät. Harvinaisen kattavasti myös taiteen ammattilaiset ovat tämän hämeenlinnalaisseudun mieltäneet jo viimeisen reilun vuosidadan ajalta taiteensa aiheiden syntyperustaksi.

 

 

 

Oman taidemakuni otoksia näyttelystä

 

 

Egon Meuronen Hämeenlinna, Myllymäki 1966 (yksityiskokoelma).

 

Näyttelystä erottuvat myös aidot hämeenlinnalaistaiteilijat, kuten Egon Meuronen sekä Rakel ja Taisto Ahtola, joiden yleisistä taidesuuntauksista poikkeavia ja rohkeita töitä hämeenlinnalaiset ovat saaneet useissa näyttelyissä ihastella.

 

 

Aivan suomalaisen maalaustaiteen huippua mielestäni edustaa Väinö Kamppurin työ Näkymä Rengosta vuodelta 1956 - mykistävän pysähdyttävä, puhutteleva luontokokemus on saanut mestarillisen kesäasukas-ikuistajansa (yksityiskokoelma).

 

 

 

Näkymä Hämeenlinnasta Ali Munsterhjelmin (1873-1944) 1930-luvulla maalaama lähes korumaisen kaunis teos tuntuu viehättävältä, taitavalta kokonaisuudelta. Sen järvenpinnan toteutus viestii kultakautemme aikakauden taideperinteen taidokasta jatkuvuutta.

 

 

Yrjö Saarisen Hämeenlinnan kirkko 1952  todistaa poikkeavan rohkeaa tyylittelyä tutun, ikonisen rakennuksen persoonallisessa toteutuksessa (taidesäätiö Meritan kokoelma)

 

Onni Oja Kadunmutka Myllymäestä 1978  on saanut öljyväritaiturilta kauniin pehmeän tunnelmallisen ilmiasunsa, (yksityiskokoelma).

 

Usein luovalle taiteilijalle kaupunkinäkymien läheisen tutut julkiset kohteet tai kaupunkia täyttävät arkiset näkymät ovat löytäneet myös paneutuneen taidokkaat ikuistajansa.

 

Näyttelyn avajaisissa vilisi tietenkin kansaa niin, ettei monisatapäinen kutsuvierasjoukko oikein tahtonut itse taiteen äärelle päästä, puhumattakaan siitä, että olisivat löytäneet jo etukäteen sopimansa tuttavan. Puheensorina täytti koko rakennuksen, vaatenaulakot pullistelivat ja iloiset tervehdykset ja tapaamiset tuntuivat monikymmenisiltä korvissa näin ei-hämeenlinnalaisen ulkopuolisen näyttelyä ihmistungoksessa läpikahlatessa.

Kaupungin historiaa ja vaiheita välittävä elokuvallinen teos sekä historialliset topografiat jouduimme ohittamaan vain niitä hieman sivuten. Sävähdyttävän viestin kuvataiteen ajattomuudesta ja jatkuvuudesta antoi yläkerran näyttelystä palaavalle Viggo Wallenskjöldin lumitunnelmainen teollisuuskuvasarja Talvi 2002 - Nokian kokoelmista.

Ajan kanssa tänne onkin vielä uudelleen palattava, niin kauan kuin näyttely on auki - eli 5.5.2019 mennessä.

 

www.hameenlinna.fi/Palvelut/Kulttuuri/Taidemuseo/Nayttelyt/