Festarien%20alkulau%C3%B6u%20b.jpg

 

Lahden kansanopiston Teatterikoulutus II:n jokakeväiset teatterifestivaalit 4.-5.5.19 avasi festariesiintyjien kuoro kajauttamalla komeasti Kerkko Koskinen Kollektiivi -albumin voimaa uhkuvin sävelin ja sanoin festarit avatuksi.

 

Kansanopiston teatterityön vastuuopettaja Timo Raita valisti meitä yleisöä ohjelmiston esityksistä, jotka ovat esittäjiensä sielun ja ajatusten synnyttämiä, repertuaaria jokaisen festariesiintyjän kaksivuotisen teatteriopiskeluajan iskostamista teatterikäsityksistä.

 

 

Lahen uutisia oli paikalla vain ensimmäisen päivän ja koki kaikkiaan 13 eri esitystä, joista 11 tarjolla olleesta 17 varsinaisesta opiskelun päättöesityksestä ja kaksi yhteistuotannollista Teatteri II:n yhteistulkintaa.

 

Uudet esitystilat Aleksanterinkatu 4:ssä, aivan Lahden keskustassa ovat tiloiltaan ja tekniikkamahdollisuuksiltaan täydellisiä, myös yleisölämpiö tyylikäs, avara ja teatterimiljööseen johdatteleva.

Kulku kolmen eri salin tiloihin on vielä vähän arveluttavaa: yläsaliin vie monijaksoinen portaikko ja tanssisalin lattiatasolle on sinnekin hieman mutkitteleva pieni porrastus ja varsinainen teatterisali edellyttää pimeän eteisen kynnyksen oivaltamista sekä sen ylimpien rivien teatteri-istuimille kiipeämiseen hyvää tasapainoa ja fysiikkaa korkeasta porrastuksesta selviytymiseksi.

 

 

Näkemäni teatterikoulutuksen päättötyöt todistivat jokainen itsenäisen, omaäänisen ja oma-ajatuksellisen ilmaisun löytyneen.

Työt olivat niin erilaisia, kaikki tasokkaita, valmiita esityksiä yleisölle tarjoiltaviksi. Noin puolen tunnin mittaisissa teatterituokioissa sai nauttia sekä vakavasta sanomasta että mieltä lämmittävästä huumorista ja tietenkin teatterin tärkeimmästä, sanomisen rohkeudesta, uskalluksesta luoda ajatuksella teatterityö oman itsensä kautta.

 

Pikaerittelyni 4.5.19 näkemistäni teatterifestaritöistä:

 

 

 

Henkil%C3%B6kuva%20teatterifestari%20201

 

Elina Kanerva - Miehenpuolikkaita ja Kyöpelinvuoren noitia

Esityksen länkkäri-cowboymainen vauhti ja puvustus hauskuttivat business-statuksen eleillä ja yleismenolla sekä rennoilla tyypittelyillään ja replikoinnillaan. Naisen missimäinen utopia ja machomainen maskuliininen yleiskarski dystopia saivat esityksessä vuorottelunsa ja kirmaisevan hauskat karrikointiulottuvuutensa, milloin yhä kiihtyvämpänä hevoslaukkana, milloin täydellisen pumpulisena, pysähtyneen hellivänä kosmetologin terapeuttisena käsittelynä. Ideassa entisajan neitiyden status toteutui kuvakerronnan ja maittavan näyttelijätyön irrotteluna, vaikkei esitys -shown tapaan – selkeää kokonaisuutta pyrkinyt katsojalle jäsentämäänkään. [TYÖRYHMÄ: Elina Kanerva ja Aino Karlstedt]

 

 

Eero-Heikki Puustinen - Mä rakastan mun elämää oli tälle akrobatian fyysisen teatterin hallitsevalle harvinaiselle, valmiille tanssitaiteilijalle jälleen täysosuma. Puustinen mitteli sisäistä räjähtävää hallitsematonta voimaansa täysin suvereenisti hallitsevan upean fyysisen ilmaisun, uskomattoman pitkälle sisäistyneen, taitavuudeltaan ylivertaisen kehon liikekielen kanssa. Esityksestä muodostui äärimmäisen jännittävä minuuden sisäinen kamppailu, sanaton ja ehyt taiteellinen työ. [Tanssin ohjaus: Meri-Tuuli Risberg]

 

 

Sonja Lairikko – Herkkua
Vaikuttaako näkemämme fiktiivinen väkivalta siihen, millaisena käsitämme väkivallan todellisessa elämässä on teoksen teemana.

Lairikko kuvaa monensävyistä väkivaltaa esityksessään, luo niistä taitavasti näytellen malliesimerkkejä pienin nukein. Hän demonstroi vaikuttavasti taustaprojisoinnein naisten kohtaamaa väkivaltaa, raiskausta ja alistumista. Hänen liikekielessään on ammattimaisen tehokasta kehon ilmaisua ja sisäinen ilmaisuvoima realismissaan vakuuttaa. Ehkä liian monta ilmaisutavan elementtiä (vaikka kaunis oma sellosoolo onkin arvokas) tekee esityksestä ilmeisen tarkoitetusti hajanaisen -  katsojalle jää suuri määrä aiheen ajatusleimahduksia, muttei keinoja tarttua yhteenkään niistä.
[Sonja Lairikko / Koreografia: Sonja Lairikko & Meri-Tuuli Risberg]

 

 

Jussi KorhonenHylkiö pulppusi monikanavaisesti yksinäisyyden tematiikkaa: lavastuksen suurielementtinen interiööri, kynttiläliekkien lepattavat valot ja tunnelatautunut musiikki kaikkineen toivat ajatuksia yksinäisyyden kokemisesta. Ehkä teatterin eri ilmaisuelementtejä oli jo liikaakin, kaikki taidolla sinänsä toteutettuja. Siksi yleisilmeeksi jäi tämän äärimmäisen musikaalisen näyttelijätaiteilijan eräänlainen pirstoutunut, selkiintymätön sisäinen kaaos ilman toivonkipinääkään tulevaisuudesta. Kylmät väreet katsojassa tuntuivat sieluun saakka. [Käsikirjoitus: Iida-Sofia Luusua / Tanssin ohjaus: Meri-Tuuli Risberg / Musiikki: Jussi Korhonen]

 

 

Inka Maijala - Kosmonautti - esitys häpeästä vaikutti sisäisiltä tuntemuksiltaan valoisammalta näkemykseltä. Nyt taso oli yhteisöllisempi, kaikkea ja kaikkialla häpeämistä ja häpeän reaktioita peilaava erilaisilla käyttäytymisnormeilla mokattuja tapauksia kuin takautumina kertaava. Yksi suomalaisaihe - itselleni teattereissa niin loppuunkulunut - pieru - sai sekin yllättävän siedettävän käsittelyn, kun se rupsahtaa väärässä paikassa väärään aikaan. Ihan absurdia oli sinänsä hienosisällyksellinen, elävä taivastähtinen visuaalisuus, entä se kosmonauttisuus? Se oli varmaan noiden kaikkien erilaisten käyttäytymisnormien yleismaailmallisuus, arvelin. Maijalan näyttelijäaparaatti on valmis mihin tahansa esitykseen ilmaisupersoonallisuudeltaan, kiinnostavuudeltaan ja taitavuudeltaan. [OHJAUS: Eero Leichner / LAVALLA: Inka Maijala / ESITYSTEKSTIT: Eero Leicher, Inka Maijala]

 

 

Sonja Arffman nää juhlat loppuu
Lavasteena taustalla on vain pitkä pyykkinarullinen sukkahousuja. Kaikki muu on loppu. Lehmät lempinimineen on lähteneet. Vessaan pitää mennä, mutta vessapaperikin on loppu. Äkkiä havahdun tulleeni puolialastomana viinipullo kädessäni ihmisten pariin ja käväisen kahmaisemassa ylleni punaisen viitan arvokkuuteni korjaamiseksi. Kaikki on loppu, vain viinipullo on kädessä ja komea punainen juhlakaapu ylläni lopun merkiksi. Loppu on kaikki, naisten intiimitarvikkeet, vessapaperi, rahat. Välillä laulaa luikautan ystävälleni mikrofonille laulun loppumisesta. Vien ystäväni sitten pois. Ja katoan hitaasti alaspäin taka-alalle maisemasta - kehostani viimein enää vain pää näkyen sekin viimein häipyen.

Tuskinpa tunnelmien kirjoa osaan sanoin kuvata, niin täydellisiksi ne luo Arffmanin näyttelijätaito, heittäytyminen ja tunnelmoiminen. Samoin näyttämön tilankäyttö on täydellistä teatteria. Tarinalla ei niinkään ole väliä, tunnelmilla, sisältä pulppuavalla arvokkaalla luopumisella ja niiden elämänmakuisella välittämisellä on etusija - haltioittavan hieno esitys on rakentunut. [TYÖRYHMÄ: Arffman & Kietäväinen]

 

 

Petra Lumme - m² työmaa

Oman ensimmäisen asunnon saaminen on jok'ikisen ihmisen toivelistalla. Petra Lumme rakentaa pienin, miltei taulukehyksisin lavasteviivoin sellaisen ja haaveilee oman asunnon atmosfäärissä elämän tulevaisuudesta ja ratkaisuista. Yksinäisyyden kaivatut, kauan odotetut hetket saavat myös osansa. Naapuriasuntojen koiranhaukunnat, toisen seinän naapuririidat sekoittavat haaveet takaisin realismiin. Myös suhde isään saa nuoren naisen veren kuohumaan jo isän suhteesta tyttäreensä pelkkänä vanhempien varoja kuluttavana nuorena.

Kaiken piti olla nyt kunnossa, siistissä järjestyksessä. Lumme luo intiimin, pienen teatterihetken taitavalla replikointierittelyllä ja roolityöskentelyllä. Hänen tekstissään ja ilmaisussaan on sopiva määrä aitoja reaktioita tarinan uskottavuudelle ja herkkyyttä teoksen sanoman empatialle.
[TYÖRYHMÄ: Petra Lumme ja Minne Mäki]

 

 

Heikki Nousiainen - Kohtaus

Keskustelu yli 90-vuotiaan alaraajahalvautuneen, sydäninfarktin saaneen ja syöpäsairaan, pyörätuolissa istuvan Pappansa kanssa on Heikki Nousiaisen pienieleinen, huumorilämmin vuoropuhelu, josta aistii aidon sukupolvia yhdistävän läheiskokemuksen tunnelman. Vuoroin minänä seisten puhuva, vuoroin pyörätuolissa Pappana replikoiva kiireetön esitys on suomalaisarkea parhaimmillaan -  tavanomaisuuksia, verkkaisuutta, hienovireistä dementoituneisuutta ajallemme muhevan lempeästi välittävä aikalaistyö. Alussa Nousiainen kartoittaa keskustelukumppaniksemme itsensä, pohtii yleensä keskustelijoiden kontaktitasoa, onko se alisteista kuten jänikselle sen kohdatessa ihmisen silmästä silmään, vaiko tasavertaista, joksi tuo pappakohtaaminen sitten paljastuu. Pienin keinoin, pienin värityksin pieni elämänvälähdys kasvoi hallitun eheäksi suureksi teatterityöksi.
[TYÖRYHMÄ: Heikki Nousiainen ja Jasu Parviainen]

 

 

 

 

 

Henkil%C3%B6kuva%20teatterif%202019%20b.

 

Jussi Järvilehto - Ylösnousemus - stand up vai stay down? jäi itselleni monelta kohdin festareiden kiintoisimmaksi työksi. Siinä pelkistetään (Wilden tapaan) naurun merkitys totuuden kertomiseksi uskottavasti.

Järvilehdolla on sisäistynyt, ilmaiseva, yleisökontaktikyvyssään hämmentävän valpas ja karismaattinen puhetapa sekä laserkatse. Sitten tulkittavana teoskokonaisuus, jossa koko teatteritilojen interiöörit, teatteritekniikan loistokkuus, ajoitus ja teho muodostivat uudenlaisen suomalaisen teatteri-ihmeen. Siinä Järvilehto vuorokeskusteli luontevasti usean oman kolmiulotteisen hahmonsa kanssa - elävä ja videolla toimiva elementti niin täydellisesti toisinaan kujeillen ja vastaillen, että taas kerran voi sanoa teatterin löytäneen ilmaisukanavan, joka vaikuttaa pitkälle etsivän ilmaisuteatterin kieleen ja keinoihin laajemminkin. Ylösnousemus tuo ilmaisukokonaisuus jo sinänsä oli, puhumattakaan sen äärimmäisestä totuuden yksinkertaisuudesta, hiljaisuushetkistä ja esittäjän häipymisestä näyttämöltä - niin julkisen salaa, että sille oli pakko nauraa.[OHJAUS: Miro Apostolakis / NÄYTTÄMÖLLÄ: Jussi Järvilehto]

 

 

Valo Sauri - Joo. Joo? Joo. nousi esitysten käsikirjoitusten ja yhteisnäyttelemisen sekä dramaturgian huipuksi. Siinä oivallettu avioparin ja perheterapeutin pieteettisen muodollinen keskustelu tuntui suorastaan draamakirjallisuuden suurelta oivallukselta pienissä repliikeissään, pikkueleissään, rytmityksessään ja roolihahmottelunsa täydellisessä hurmaavuudessa. Esityksestä välittyvä, yleisöä samaistava ja kutkutttava huumori oli kihertävän umpisolmuisessa sanankäytössä valloittavaa. Kaikki esityksen taiteilijat suvereeneja luonnenäyttelijöitä mihin tahansa tehtäviin suomalaisissa teattereissa. [TYÖRYHMÄ: Pauliina Kietäväinen, Julius Leppänen, Valo Sauri]

 

 

Iida-Sofia Luusua - Hevosia, seksiä, kaviaaria eli itsekästä rakkautta kotitallilla ja ulkomailla -teatteriteoksessa viehättyi esittäjän kokemustilitykseen omalla hevostallilta ja sieltä koettuihin, todellisiin käytännön tapahtumiin ja mielikuvituksen purkautumisryöppyihin rakkaudesta elämään, Sampi-akvaariokalaan, hevosiin ja vähäisiin (puhelin) ystäviin. Luusuan esitys on pienimuotoisen kodikas, temperamentissaan räiskyvä ja rajatussa elämänpiirissään vaikuttava, episodimainen teos. Esittäjän aitous, hauska ja taitava rooleihin eläytyminen ihastutti.

 

 

 

Henkil%C3%B6kuvaT-featari%202019%20a.jpg

 

Justiina Saari Vapaapäivä

Yksi päivän vilpittömimmin omintakeisin, kielellisesti älykkäin ja riemastuttavin esitys on Justiina Saaren hieno teksti ja tulkinta, jossa lauriviitamainen ja väinökirstinämäinen suomen kieli saa Saaren kehittelemän hohdokkaan loistavan pääosan tekstissä. Tuo kekseliäs sanatavujen inspiroitu sommittelu (meille joskus kaikille omana huvinamme tuttu) on aivan poskettomassa vauhdissa ja ulottuvuuksissa tässä vallattoman vauhdikkaassa yksinpuhelussa. Harmittomuudessaan, totuutta vain siteeksi riipivässä sattumallisten mielleyhtymien mielikuvituksellisessa koskettavuudessa esitys on myös suomen kielen mahdollisuuksien loistava ylistys. Esiintyjänä Saari on vertaansa vailla, suomalainen stand up -koomikkojen mestari!
[TYÖRYHMÄ: saari/kilpeläinen]

 

 

Ensimmäinen festaripäivä päättyi Meri-Tuuli Risbergin teokseen TANSSILLINEN HEIJASTUMA - balettimaiseen yhteisesitykseen. Sen liikunnallinen ilmeikkyys, liikekielen ilmaisuvoima ja tarinallinen kiinteys tuntuivat valmiilta esitykseltä.

 

Nykybaletin avara ajattelutapa, tanssijoiden reaktionopeus, kehon persoonallinen heittäytyminen liikkeisiin ja rytmitarkka yhteinen liikekieli leimasivat teoksen mielikuvitusrikkaaksi koreografialtaan. Näin on kahden vuoden teatteriopinnoissa jälleen löytynyt yhteinen esitystaso näyttelijälle tärkeässä kehon hallinnassa, taso, jota voi vain ylistää lumoavasta keskittymisestä ja taiteellisesta ennakkoluulottomuudesta. Hieno finaali teatterifestaripäivälle!

 

https://www.teatterikoulutus.fi/esitykset/teatterifestarit-2019

 

 

 

Syksystä 2019 on Lahden kansanopiston teatterilinjojen käyneistä oppilaista valittu alan ammattiopintoihin seuraavat:

Tampereen yliopiston näyttelijätyön opiskelijaksi:

Henriikka Heiskanen, Esme Kaislakari, Eero-Heikki Puustinen, Miika Suonperä, Lasse Viitamäki

 

 

Teatterikorkeakouuun (Teak) näyttelijätyön opiskelijaksi:

Ville Hilska, Veera Anttila, Milla Kaitalahti, Heikki Nousiainen, Julius Susimäki, Jaana Timonen sekä opiskelemaan taiteen maisteriksi Onerva Kärkkäinen, ohjaajaksi Emma Mattila ja dramaturgiksi Mikael Karkkonen

 

Lis%C3%A4liite.jpg