Matkaamme henkilöautolla 100 km kohti Helsingin Pasilaa teatteriystäväni kanssa. Hän on houkutellut minut katsomaan Dostojevskiin liittyvää teatteriesitystä Pasilan vanhalle rautatieaemalle - Rauhanasemalle.

Tunneliparkin syvyyksistä ulkoilmaan päästyämme syyssade koristelee pisaroillaan silmälasit epätarkoiksi, löydämme nykypuhelimen navigaattorin avulla helposti teatterirakennuksen. Hieno, tyylikäs, pieni, huolella entisöity tosi vanha puurakennus runsaan vuosisadan takaa hyvässä maalissa näyttäytyy meille. Pasilan taivaisiin ulottuvien tummien betonikortteleiden keskellä, niiden ahtaassa puristuksessa näky on kuin muinaisaarteinen idylli sinänsä. Yritämme sateessa päästä rakennuksen sisälle, kuudet eri oven kädensijat osuvat ympäri talon kierrellessämme käsiimme, mutta yksikään ovi ei avaudu. Rakennuksen yhdellä seinällä oin täysin avoimet ikkunat, huikkaamme niitä kohden sanan teatteri. Pian ilmestyy ikkuna-aukkoon miehen hymyilevä pää, joka kehottaa meitä kiertämään täysin vastakkaiselle puolelle taloa ja lupaa päästää meidät sieltä sisälle.

Sisäpuoleltakin aseman odotussalimainen tunnelma on soman sympaattinen, mutta miltei steriilin siistiksi ja valoisaksi huolella ehostettu. Pienet puiset punertavat tuolit harvoin välein seinänvierustoilla kutsuvat katsojia. Saimme jo lämpiössä kumpikin omalla etunimellä varustetut kirjekuoret, joissa on kuulemma ohjelma. Salin yhdeltä sivulta aukeaa näkymänä pieni huone, jossa on tarjolla kahvia ja kahvileipää.

Olemme muutaman minuutin ainoat katsojat, mutta pian alkaa saapua paikalle väkeä ja lopulta reilu tusinallinen maskikasvoista yleisöä odottaa esityksen alkamista tuulen vinkuessa ja liikutellessa lähes paiskien noita kahta avointa ikkunapuoliskoa, sateen ropistessa voimalla ulkona ikkunalautaan.

 

I%20niinkuin%20idiootti.jpg

 

I niin kuin idiootti

 

Yllättäen Ikkunasta lentää rojahtaa jättiläisreppu ja perässä kömpii Iida-Maaria Lindstedt sisälle. Reippaan kuin entisen partiolaisen hymyilevä ilme tuntuu syyssateen raikkaalta, mutta kulmakarvat rypistyvät kohta esityksen asialliseen alkuun.  Iida-Maaria alustaa esityksensä kertovan opiskeluajastaan Pietarin valtiollisessa teatteritaiteen akatemiassa, Dostojevskin Idiootti-romaanin muutamasta henkilöstä sekä seksuaalisen väkivallan uhreista. Lindstedt jymäyttää todellisen kokemuksensa esityksensä motoksi - olevansa itse tähän saakka vaiennut raiskauksen uhri.

 

Tekstiinsä esitys liittää raiskauksen viranomaisten, tutkimusten ja tuomioiden asiakirjoja raiskauksen häilyvistä rajoista. Näytelmä lainaa asianajajan kokemusta raiskausoikeudenkäynnin erilaisista tulkinoista eri oikeusasteissa, ne tuntuvat melkoisen epäselviltä jossitteluilta.

Raiskatun itsensä ajatus - kieltää toistuvasti, tapahtuiko raiskaus oikeasti vai kuvittelinko minä vaan - jää yleensä raiskatun loppumattomaksi noidankehäksi. Raiskauksessa on yksi merkittävä ero normaaliin seksuaaliseen toimintaan - väkivalta. Siitä Lindstedt piirtää nyt viiltävän hienon, kokemusperäisen oman puheenvuoron, jossittelun ja vaihtoehtojen välisen kamppailun omassa kehossaan ja sielussaan. Esitys antaa myös yhden mitä suomalais-suomalaisimman ja hauskan näytteen demonstroimalla akankantokilpailun merkittävyyden kansamme tunnoissa miessukupuolen etuoikeuteen olla vahva ja saada siitä vahvuudesta omat julkilausumattomat oikeutensa vaikkapa väkisinmakaamiseen.

 

Tärkeintä on kuitenkin, että esityksessä kulkee koko ajan myös dostojevskiläinen ei-onhan- ajattelu maailmanlaajuista inhimillistä ajattelua edustaen. Dostojevski on miesten valtakuntaa, jota luetaan ja elämää ja sen arvoja tulkitaan miesten kautta. Joudumme pohtimaan katkelmien mukana hyvyyden suurta epätodellista puhtauden inhimillisyyttä ruhtinas Myskinissä ja viimein 1800-luvun sivistyneistön yhteisön vaikuttamista - myrkyttävän itsekkyyden, pahuuden tartuttamista romaanin kahteen keskeiseen mieheen ja koko tapahtumien ihmistuhoiseen päätökseen. Idiootti on kolmiodraama ja nyt nämä teatterintekijät keskittyvät kolmiodraaman naiseen Nastasja Filippovnaan - jolle koettu jatkuva raiskaus on trauma. Persoonana hän on yhtä aikaa miesten ihannoima itse puhtaus ja kauneus sekä himoittava epävakaa ja täysin mahdoton halut kiihottava saalis.

Esitys tavoittaa Dostojevskin Idiootista katkelmia, henkilökuvia, joilla kuvataan ihmisten erilaisuutta, elämän sisäistä tarkoitusta ja olemusta. Yksi katkelmatuokio kertoo naisen taloudellisesta alisteisuudesta ja sen mukana vuokraisännän oikeudesta saada sukupuolihalunsa tyydytettyä. Iida-Maaria esittää ne varmalla karrikoinnilla ja vastakkaisin temperamenttivärein - sympatiat ja antipatian koemme niistä uskottavasti. Näyttämötaiteellisella vankalla arsenaalilla esittäjä luo vakaviin tekstiaiheisiin tarvittavaa elävyyttä ja kevennystä ensikosketuksillaan venäläisestä mentaliteetista, kokemastaan venäläisestä teatteriopetuksesta: hän loihtii meille venäläisen teatteripedagogiikan ohjeistuksen mukaan kolme erilaista naistyyppiä, jotka ovat perustana naisnäyttelijälle koko hänen teatterielämänsä ajaksi. Esittäjä luo vielä hurmaavia eläinhahmoja esittämällä ne meille niin täydellisesti nauruhermomme vapauttavasti, että vakuutumme venäläisen teatterikoulukunnan määrätyllä omalla tavallaan urautuneesta koulutuksesta.

 Monologipätkät ovat siis sukelluksia Dostojevskin romaanin Idiootti sisältöön, jossa Pietarin 1800-luvun seurapiireissä intohimo ja kateus johtavat seksuaaliseen väkivaltaan ja häpeään.

Esityksen aidon elämän kaltainen fiktio asiasta tulee siis Dostojevskilta ja Iida-Maarialta se todellinen aito koettu fakta. Laajemmin - miten me yleensäkin kohtaamme ja kohtelemme ihmisiä, joita sattuu ja joiden on paha elää ja olla. Ei pelkkä rikos haavoita, vaan sen ympärillä olevat asiat ja ihmiset haavoittavat usein paljon enemmän raiskauksen kohteeksi joutunutta. Vasta nyt kymmenen vuoden kuluttua Iida-Maaria voi siitä puhua ja löytää sille omat rajansa elämänsä kulussa.

 

I niinkuin idiootti välittää muutaman mielenkiintoisen nykyhenkilön tutunomaisen puheenvuoron koskettavasti. Yksi on kaiken tietävä sukulaisnainen, joka tekee itsestään meille kaikille tekotärkeän, aina toista kuuntelevan, avoimen leelian lepotuolin, toisia ymmärtävän kuuntelijan - todellisuudessa sen pahimman, tekohurskaan suhtautujan tähän rikokseen. Toinen on edellinen sukupolvi, tässä tapauksessa raiskatun äiti, joka yrittää päästä aikamme tasolle tapahtuneesta, lapsensa suurimmasta elämän onnettomuudesta, itseäänkin koko pitkän puheenvuoronsa muodoissa tutkaillen, sisustaan ravistellen, epätoivoisenakin parempaan tulevaisuuteen stereotyyppisen epäuskottavasti sanansa lapselleen kohdistaen, oman tuskansa puhetulvaansa hukuttaen ja itseään terapoiden.

 

Esityksen tekninen toteutus on suotta jätetty tarkoituksella juuri Lindstedtin opiskeluajankohtaa Pietarin teatterikoulussa 2000-luvun alussa ajoittamaan. Kasettinauhurin jatkuvat leikkaukset äänekkäinä kasetin vaihtoina, teatteriestradilla monina siirtymisinä alkoivat jo liikaa katkoa esityksen kiinteyttä. Myös tulkinnalle tuntui nousevan kohokohdiksi useita loppuja, niiden valitsemiseksi olisi hyvä vielä keskittää tekstin kaaria selkeämmiksi.

Iida-Maaria Lindstedtin näyttelijätyö on täydellistä paneutumisessaan, rehellisyydessään, liioittelemattomuudessaan, teatterillisissa kohtausvinjeteissäänkin elävää, valloittavaa ja luontevan nautittavaa.

 

Kokonaisuutena Iida-Maaria tuo rehellisen ja vaikuttavan, sydämellisessä huumorissaan vapauttavan puheenvuoron tähän päivään ja aurinkoiseen tulevaisuuteen. Perinteinen, urautunut, vähättelevä, kauhisteleva suhtautumistapa on ollut lähes ainoa raiskattua määrittämään ja muotoutunut jo normistossamme sukupolvilta toisille vahvistuneiksi myyteiksi, joilla me yhä vaieten, takana puhellen, voimme vain kuiskia koko asiasta. Menneiden häpeän, puhumattomuuden, perinteen myytit raiskauksesta puhdistetaan nyt ja suodaan meille jokaiselle oikeus puhua asioista niin kuin ne ovat  ja sijoittaa raiskauskin osaksi elämänkirjoa, tapahtuneeksi kokemukseksi, josta elämän on jatkettava kaikesta huolimatta uusin toivein ja päämäärin. Iida-Maarian ajatus jättää puheenvuorollaan maailman parempaan kuntoon kuin ennen esitystä sen olimme lokeroituneissa pahuuden myyttikimpuissa itsellemme päivittäin tarjoilleet.

Esitys päättyy Lindstedtin ajatuksissa kypsyneisiin selkeisiin kuuteen ohjeeseen tavoista, miten meidän on helpompi kohdata ja auttaa raiskattua tai yleensä pahoinvoivaa lähimmäistä. Menkää ne hänen kirjoittamanaan liitutaululta lukemaan, esityksen suorapuheisuus mieleenne, sydämiinne painamaan ja tulkinnan lämpimästä huumorista nauttimaan.

 

 

I niinkuin idiootti

TEKSTI Iida-Maaria Lindstedt ja Tuomo Rämö   OHJAUS Tuomo Rämö

LAVALLA Iida-Maaria Lindstedt

TUOTANTO Henna Tanskanen   VISUAALISUUS   Työryhmä

Esitys sisältää otteita Fjodor Dostojevskin romaanista Idiootti. Käännökset Iida-Maaria Lindstedt.

VALOKUVA Heidi Blåfield  ÄÄNITEKNINEN APU Hannu Hauta-aho

NAUHALLA Päivi Lindstedt  SÄVELLYS Hannu Hauta-aho ja Iida-Maaria Lindstedt, teksti Anna Ahmatova

 

 

 

Teatteriesityksen jälkeen oli vartin keskustelu ohjaajan, esittäjän ja harvinaisen vieraan kesken. Se painottui Dostojevskiin, sillä keskustelussa oli mukana suomalainen venäläisen kirjallisuuden suuri, humaani tuntija emeritusprofessori Pekka Pesonen. Asiantentumus, kokemus ja välittömyys oli yhtäaikaa läsnä ja nostaisin vain yhden aiheen monista muististani keskustelusta. Tärkeä dostojevskiläisyys nousi keskustelijoiden ja yleisön puheenvuoroissa sille kuuluvaan korostukseensa - myös itse esityksessä: Dostojevskin kyky luonnehtia henkilökuva romaaninsa Filippovnasta niin täydelliseksi, että vain harva maailmankirjallisuuden naiskirjailija siihen pystyy.

 

Seuraavat esitykset tänään 15.10. klo 19.,  sekä 21.10. ja 27.10

https://holvi.com/shop/idiootti/

 

Lis%C3%A4liite.jpg