Juha%20Hurme%20bb.jpg

 

Juha Hurme kertoi tulevan näytelmänsä tiedotustilaisuudessa olevansa maailman vanhin mies. Katsoessaan meihin kahteen kuulijaan hän korjasi hieman määrittelyään. Meistä Juha Hurme on sitä vastoin ajattelijana, esiintyjänä ja ohjaajana maailman ehdottomasti hauskin mies.

 

Teatteri Vanha Jukon infossa 7.10.20 Hurme esitteli Jukoon tulevan uuden näytelmänsä ja kävi samalla läpi kolmessa vartissa varmaan koko eurooppalaisen ja ainakin suomalaisen teatterihistorian, oman teatteripolkunsa. Ei kuivasti vaan niin, että meille medialle tuli tiukan maskinkin takana nauramisesta kyyneleet.

Oikeastaan Pentti Linkola oli aikanaan hänen kirittäjänsä, Linkolan kanssa Hurme keskusteli useasti ja oppi ymmärtämään mitä luonto on ja mitä on ihan oikea sivistys. Hurmeen mielikuvitus lentää luonnon ehdoilla toisinaan maailmankaikkeutemme avaruuksien äärettömyyksiin ja palaa usein vaikkapa kotosuomen pienen suomalaisen syrjäkylän vanhan seurantalon iltamien yleisön etupenkin katsojiin. Elämänfilosofia, kuvailut ja kuvitelmat elämästä ja teatterista ovat niin äärimmäisen perustellut ja mutkattomat, että niistä katsojalle selviää taatusti teatterin ja juuri Hurmeen teatterin imu, voima ja tenho. Hän on parhaillaan kypsyttelemässä näytelmällistä teostaan Miksi ihmisellä ei ole häntää? Jukon keväiseksi kantaesitykseksi.

 

Juha Hurmeen teatterikäsitys

Opiskelijana (biologia) hän eksyi Jyväskylän huoneteatterin palkeille 1988. Koskaan ennen hän ei ollut tiennyt juurikaan mitään esiintymisestä paitsi teininuorena yläasteen oppilaana. Hän oli kerran lukenut paikkakuntansa pikkusanomista, että Esa Pakarinen esiintyy paikallisen oikeistolaisen osuuskauppaliikkeen edessä. Niinpä hän pyörällä polki seitsemän kilometrin taipaleen nähdäkseen tämän esiintyvän kuuluisuuden ja tuli kirkonkylän keskustaan, jonka osuuskaupan eteen oli muodostunut pieni kaari tungeksivista ihmistä. Ja Esa Pakarinen tuli.

Jälkeenpäin Hurme on ensikosketuksensa esiintyjään kerrannut, miten Pakarinen oli mustannut hampaansa vanhaksi mieheksi, pistänyt peruukin päähänsä, puhui savvoo ja lateli  Severi Suhosena  alapään vitsejä sekä laulaa luikautteli haitarinsa kanssa vanhoja iskelmärenkutuksiaan jo ilmeisesti uransa viime hetkillä. Se oli ihmettä - semmoinen on kuuluisuus. Semmoista on oikean kuuluisan tähden esiintyminen. Poljeskelin takaisin kotiin ja kotiväki kysyi heti, minkälainen se esitys oli. Hyvä, sanoin kakistelematta.

 

Jyväskylän huoneteatterissa kohtasin siellä jo pitkään teatterin palkeilla toimineita ja norkoilleita amatöörejä ja erityisesti ystävystyin Jari Hietasen kanssa, joka oli ollut yksi kuulun paskanheittäjäteatterin tähdistä. Yritimme yhdessä teatteria -kertoi Hurme - emme saaneet mistään pyynnöstä tai anomalla vastakaikua tai tiloja. Jouduimme siis ulos heitetyksi.

 Viimein perustimme Yövieraat-teatterin, vaikkei meillä ollut rahaa, ei esitystiloja saati mitään teatterirekvisiittaakaan. Näin syntyi ainakin köyhää teatteria. Yleensä ulkoilmassa tapahtuvaa.

Jouduimme teatterintekemisessä onneksemme ulos taivasalle. Ja ulkona olen yhä. Olen tehnyt ulkoilmateatteria ympäri Suomen parikymmentä vuotta.

-Kustavissa Volter Kilven Alastalon salissa tiiliskivistä romaania yhdestä päivästä viiden-kuuden tunnin esitys taivasalla ja taustalla meri horisontteineen. Muuta ei tarvita. Teatteri on siinä.

-Hailuodossa dyynien keskellä Minna Canthia, Joel Lehtosta...

-ja viimeksi kuutena kesänä Samuli Paulaharjua Lapin erämaissa vaeltaen ja yöpyen yleisön kanssa taivasalla. Yksin Haltialle kiipeäminen kesti kahdeksan tuntia ja sitten esitys, tosin ilmainen.

-Mustikkamaalla Ylioppilasteatterin kesäesityksiä,  miljöönä ja horisonttina meri, voiko suurempaa lavastetta ja teatterin luontovaikuttavuutta enää toivoa.

Olen siis joutunut pakosta ja onnesta ulos. Teen yleensäkin teatteria ilman lavasteita, turhia rojuja, sillä näyttämötaiteilija ja hänen kykynsä ja esittäjien välinen relaatio on se teatterilumo, johon uskon.

Näissä vaiheissa pohdin tarkoin, mikä teatterin sitten tekee. Se on näyttelijä, taiteilija ja hänen taitonsa ja ajattelunsa sekä kahden näyttelijän relaatio. Relaatio? Se on se tärkein mitä - minkälainen jännite tai lataus - kahden näyttelijän välille syntyy, miten se vaikuttaa. Kun Jukolan Timo ja Juhani keskustelevat, niin he puhuvat Juhanina ja Timona, mutta se miten ja miten teksti tulee kuulijalle ja katsojalle, miten heidän sanomansa vaikuttaa, sen  tekee näiden kahden näyttelijän välille syntyvän relaation onnistuminen. Tai vaikkapa Seitsemän veljeksen Juhanin tilanne teoksen lopussa, jossa hän tapaa Kolistimen ukon. Ei ukko juurikaan mitään virka. Nyt vain  kaikki tapahtuu Juhanin ja Kolistimen ukon välisessä kohtaamisen relaatiossa.

Niinpä olen viimeisinä vuosina näillä vaellusteattereilla tutustunut monen kunnan kylien seurantaloihin. Nehän ovat ennen televisioaikaa olleet iltamina se kansan viihdyttämisen ja yhteisöllisyyden sydän, jonne on joukoin menty seuraamaan ja lopuksi tanssimaan. Se oli oikeaa meininkiä.

 

Korona uhkaa ja määrää - teatterista vastavoimaa kestää se

Tänä korona-aikana meille on opetettu pelottelua ja uhkaa uudestaan. Asiallisesti se on realismia. Mutta sen vastapainoksi on saatava aitoa, teeskentelemätöntä huvia ja naurua.  Vain sen avulla jaksamme kestää maailmantilanteen. On löydyttävä jotain ihmisen mieltä valaisevaa, leppoista, sellaista otsarypytöntä vapautta kuin juuri iltamissa on, huvia ja hauskuutta saada nauraa vatsan täydeltä. Semmoista aiomme tehdä myös kevään ohjelmaksi tänne Jukoon. Jopa niin ulkoilmaisesti, että tuntemanne steriilin upea ja hieno Jukon teatterisali saa olla ulkoilmaesitys. Miten sen toteutamme. Eläimin, linnuin ja kaikin mahdollisin musiikein. Sillä kuten tiedätte miltei suurin osa kansamme ja maailman tarinoista on eläimiin ja luontoon keskittynyt. Miksei siis näitä eläimiä, luontoa ja taivaankappaleita voi olla koko näytelmä täynnä. Musiikkikin ja musiikin teko, äänimaailma instrumentein, joita ei ennen ole ollut teatterissa käytössä. Menkäämme lapsen mielikuvituksiin, sieltä löytyy tuo spontaanius ja vapaus vielä avaran puhtaana..

Eläinkunta, kasvikunta ja ihmiskunta näyttelevät tasapuolisesti näissä iltamissa. Siirrämme esityksen koko elävään luontoon ja avaruuteen. Kuu ja aurinko puhuvat, sudet ja kaikki muut eläimet puhuvat ja laulavat. Ihmisen nahkat ovat liian tiukat näille esityksille.

Kaikin käytettävissä olevin keinoin, mielikuvituksin me teemme esityksen. Se tulee olemaan tunti ja vartti kestoltaan. Semmoinen vielä, ettei yksikään esityksistä ole samanlainen vaan harjoitamme ja tekstitämme teokseen, tarinaan vähintään kaksinkertaisen määrän aiheita ja materiaalia. Tempaamme edellisen esityksen jälkeen pienen tuumaustuokion ja sovimme, mitä seuraavassa esityksessä taas otamme esityksen keskiöön..

 

 

Sävelten, laulun, soiton ja tanssin iltamat

Pohjavalu Jukoon ja sen tulevaan esitykseen on tässä: ulkoilmateatterin iltamat sisällä Jukon hienossa teatterisalissa 2021. Kolmella näyttelijällä ja yhdellä muusikolla Tuuli Kainulaisella, jonka kanssa olen noita vaellusnälytelmiä erämaassa jo praktiseerannut. Hän sibeliusakatemian kasvattina on taiturimuusikko loihtimaan ties mitä. Sävellämme itse tai renkutamme välillä vanhat tutut laulut uusiksi. Musiikkia on esitys täynnä.

Iltamaperinteeseen kuuluu, että lopuksi tanssitaan. Koronan musiikista vastaa Jukon näyttelijäseurue, joka muuttuu tanssiorkesteriksi. Jos tanssia ei voi koronamääräysten vuoksi suorittaa, he pitävät konsertin. Semmoiset iltamat on tulossa.

 

Hurme kertoi tuon iltamaperinteen väenkokoontumisen ytimeksi vielä kokemansa tapauksen itärajan pinnassa sijaitsevan tosi pienen kylän pienestä salintäyteisestä yleisöstä, sen etupenkissä istuneista kaksosveljeksistä - oman seurueensa esityksen kokijana.

 

Lopuksi Teatteri Jukon taiteellinen johtaja Linda Wallgren kertoi vierailua suunnitellun jo koko hänen johtaja-aikansa neljä vuotta. Nyt se viimeinkin tapahtuu. Wallgren ja Hurme kertoivat vielä monista yhteisistä teatteritöistä viimeisten kymmenen vuoden ajalta. Vielä selviää, ettei Hurme suinkaan ole sitä ikäpolvea, joka vielä kertaakaan olisi päässyt oikeisiin kansan ja seudun seurataloiltamiin järjestäjäksi tai esiintyjäksi. Noissa seurantaloissa kiertueteatterina käydessään hän on vain oivaltanut niiden hengen melko oikeaksi korona-uhan ja määräysten antilääkkeeksi.

 

 

 Tarmon%20blogikuva.jpg    

Tulen innostuneesti odottaen tuota esitystä katsomaan. Olenhan itse ties ainoa elossa oleva sukupolven edustaja, joka on lahtelaisissa ja sen ympäristön iltamissa esiintyjätähdeksi kouliintunut ja kasvanut.

 

 

Juha%20Hurme%20aa.jpg

TEATTERI VANHA JUKO

Miksi ihmisellä ei ole häntää ?

Miksi ihmisellä ei ole häntää on iltamaperinteitä kunnioittava hyväntuulinen ja ajatuspitoinen ohjelmakokonaisuus, jonka aiheena on kotimaamme, kotiplaneettamme ja kotimaailmankaikkeutemme rikas, ihmeellinen ja hauras elämä.

Nämä luonnonhistorialliset ja ekologiset iltamat eivät saarnaa eivätkä paasaa eivätkä pelottele uhkakuvilla, mutta tärkeistä asioista puhutaan ja lauletaan kuitenkin oikeilla nimillä.

Paras kotimainen runous ja kirjallisuus ovat edustettuina, mikä onkin enemmän kuin luontevaa, koska esimerkiksi itämerensuomalainen runous Elias Lönnrothin Kalevala, Aleksis Kiven tuotanto ja Samuli Paulaharjun Lappi-kirjallisuus pursuavat eläviä ja oivallettuja näkyjä suomalaisesta luonnosta ja ihmisestä tämän luonnon ymmärtävänä ja kunnioittavana osapuolena.

Miksi ihmisellä ei ole häntää -esityskokonaisuuden kirjoittaa ja ohjaa Juha Hurme. Esityksen musiikillinen johtaja on Tuuli Kainulainen, joka lukeutuu myös esiintyvään ryhmään muusikkona, kuoronjohtajana ja näyttelijänä. Näyttämöllä Jukon näyttelijöistä ovat Minja Koski, Maria Nissi ja Markus Karekallas. Iltamien ohjelmallinen osio kestää 1 tunti ja 15 minuuttia.

Väliajan jälkeen esiintyvä ryhmä muuttuu orkesteriksi ja pidetään tanssit, mikäli koronatilanne sen sallii, muussa tapauksessa kuullaan ja nähdään konsertti. Tanssikappaleet ovat luomua ekologisin ja eläimellisin teemoin. Mutta ennen kaikkea hyvää tanssimusiikkia keholle, korville ja aivoille.

Ensi-ilta on 5.2.2021

 

Lis%C3%A4liite.jpg