Miksi%20ihmisell%C3%A4%20ei%20ole%20h%C3

Teatteri Vanha Jukon iltamista katsoja odotti hienon hykerryttävän alkuidean yllätyksellistä, koskaan aikaisemmin kokematonta yhteisöllistä, moninautinnollista teatterityötä, todellista menneen iltamaperinteen uuskuosista teatteritapausta, jollaisia Juha Hurmeen teatteritöissä poikkeuksetta on saanut aina uudestaan yllättyneenä kokea.

 

Jukon iltamista avautui kyllä vietävän kekseliäs, suomalaisen kirjallisuuden ja esittämisperinteiden rikas ja monisärmäinen menneisyyden ja tulevaisuuden musiikillinen kaleidoskooppi. Esitysilmeeltään ja tulkintatasoltaan epätasainen, aikaamme sidottu hieman juhlapuhemainen, väliin puisevasävyisen tosikko esitys osui pirullisuusammunnassaan luontoystävällisyyden ja luonnon monimuotoisuuden tuhoajien maaleihinsa hurjalla parodiallaan ja sai meidät vähintään vinosti hymyilevään myötävirneeseen hahmotonta sisältökokonaisuutta ratkaisemaan.

 

Hieman turhan sekatasoinen koko iltama-ohjelma kyllä oli, niin kuin iltamien tietysti pitääkin. Menneisyydestä 1960-luvulta muistan, miten muutama aivan huippuesiintyjä muodosti illan vetonumerot ja suurin osa kuin ekstempore-taitureina kävi esittämässä oman, itseharjoittamansa osuuden - toiset ohjelmanumerot ja esiintyjät hyvin ja hulppean täydellisiksi ohjattuina ja harjoiteltuina, toiset kuin kotitekoisesti syntyneitä, mutta kaikki innostuneina lavalle rohkaistuneita. Näin oli nytkin.

-Yksi varma nyt mieleen jäänyt vetonumero oli suomalaisten Amerikkaan muuttaneiden henkisen kulttuurin luontoterveiset, jolla Minja Kosken nautittavan menevä 1900-luvun alun kupletti aloitti iltamat polkkamaisella, hurjavauhtisen riemastuttavalla tulkinnalla.

- Vexi Salmen teksti sellutehtaan Lievestuoreen järvimyrkytystapauksesta oli ensemblen sävellyksenä, esityksenä ja toteutuksena yksi vetävimmistä iltamaohjelmanumeroista.

 

Maailman ajankohtaisten päivän puheenaiheilmaston ja jatkuvien pääkirjoitusten välttämätön ekologinen itsestäänselvyys,  kroisosmaiset suomalaiset avometsähakkuut ja suruttomat luonnonhävitystapaukset saivat terävän eloisasti tyypitellyt isäntähahmot, ja valitut kirjallisuuskatkelmat loivat dramatisoiduissa puheenvuoroissa toisinaan jo sopivaa ajattelupohdintaa,  missä tänään tässä maassa oikein mennään. Silti mukana en aina pysynyt. Monilta kohdin ilmaisu juuttui turhaan myös siihen, ettei kaikesta volyyminvaihtelun vuoksi saanut selvää – taitaa olla suomalaisen teatterin perisynti jo Teatteri Vanha Jukoonkin iskeytynyt siellä pysyäkseen.

 

Omasyntyinen osaavasti tyylirikkoinen iltamaohjelma haroi kovin moneen suuntaan, pääasiallisena suomalaismaisemana pohjoinen Suomi, hävitetty luonto ja sen vähäiset, koskemattomat rippeet - ihmisen ja luonnon nokkimisjärjestys, ehdottoman viisaat, kaikkien alojen asiantuntijat, erämaat, armoton luonnon haaskaus, eläinrotujen kato, oravat, siat, lehmät, karhut, korpit, käärmeet, aarniometsät ja niistä polveilevat laulut ja urkenevat taiteen kuulut suomalaispersoonallisuudet Säreistöniemestä alkaen. Suomen luonto ja sen originellit saivat siis iltamakäsittelyssä osansa ja laulunsa ja iltamien atmosfäärin värähtelyssä katsojan mielikuvat monenlaiseen liikkeeseen menneestä melko väljillä historiallisilla ajankulun pihdeillä käänneltyinä.

Kohtausten väritykset ja tunnelmat hoituivat lauluin, laulelmin, iskelmäisin laulunrenkutuksin, omasävelteisin musiikein, ensemblen osaavin yhteissoitoin, joukkolauluiskuin, laulustemmoinkin ja eri eläinlajeiksi eläytyvin roolein. Historiaa, evoluutioteoriaa, maailman biodiversiteettitilaa pulppusi esityksen tietoaines. Tieto ja taide yhdessä saivat näissä iltamissa ylistyksen ihmisen elämän säilyttäjinä. Kymmenin luontoon liittyvin lauluaihein, kaunokirjallisin runollisin laulunumeroin sekä eläinesimerkein iltamat näytti sentään tuoreutensa.

 

Iltamaohjelman jälkeen oli väliaika ja sitten se pakollinen puolitoistatuntinen tanssia - vaan nyt koronaikana tanssin sijaan tanssimusiikkia, mikä muodostikin jo ehyemmän osan Jukon iltamissa.

Ja uljainta - monet tanssimusiikin kappaleet olivat itse runoiltuja tai sävellettyjä, juuri näitä iltamia varten syntyneitä, ja monia kevyenmusiikin luontohelmiä mukana - Chydeniukselta alkaen. Koko ensemble musisoi raikkaan osaavasti orkesterissa ja solisteina sekä soitti kosketinsoittimin, harmonein, huuliharpuin, huiluin, rummuin, kitaroin, kilistimin ja kalistimin - eikä hassummin soittanutkaan. Mikä olisi ollutkaan maittavampaa kuin näissä jenkan, foxtrotin tai valssin tahdeissa tanssahdella! Myös huumori tässä konserttiosuudessa oli jo valloittavan vapautunutta.

Itse pidin T. Kainulaisen sävellystä L. Onervan runon tekstiin yhtenä musiikin kauneuden huippuna ja Minja Kosken omaa monisäkeistöistä runoa, sävellystä sekä esitystä todellisena loistavana rubiinina illassa.

Tosin yksi mielikohtaukseni näissä ekologisissa iltamissa oli turhaan siirtynyt varsinaisesta Iltamien ohjelmaosuudesta tähän konserttiosaan.

Miksi%20ihmisell%C3%A4%20ei%20ole%20b.jp

Se oli lasten kysymyksistä toteutettu kohtaus, jossa ensemble tekemänsä vetävän laulun sanoin ja sävelin kertoi siitä, milloin pyllyn pyyhkiminen ensimmäistä kertaa on todettu historian aikakirjoissa. Esityksen demonstraatio, jossa miesten pylly itse odottaa pyyhkimistä, oli taiten, huumorin nautinnollisella pieteetillä ja kohtaus dramatisoinnin asiantuntemuksella toteutettu varma iltamien vetonumero.

 

Entä se iltamien kysymykseen vastaaminen - miksi ihmisellä ei ole häntää? Se nyt ei aivan selväksi tullut. Sitä ratkaistessa mentiin miljoonien vuosien taakse ihmislajin eriytymisestä apinaheimojen yhdeksi haaraksi sekä pohdittiin ja arvuuteltiin ajankohtaa vasta miljoonien vuosien tarkkuudella. Vaan se häntä, mitä varten sitä ei ihmisellä ole, löytää varmaankin lopullisen ratkaisun vasta seuraavissa iltamissa, sillä nyt Hau-koiranäytöksen pitkähkö häntäosuus mainioine lauluineen ei oikein asiaan vielä vastannut.

 

Teatteri Vanha Juko

Miksi ihmisellä ei ole häntää?

Työryhmä:

Käsikirjoitus, sovitus ja ohjaus: Juha Hurme
Musiikin ideointi ja sovitus: työryhmä
Musiikin johto: Tuuli Kainulainen
Valot: Antti Haiko
Äänet: Janne Louhelainen

Puvustus: Hanna Kaitila ja työryhmä

Esiintyjät: Antti Haiko, Tuuli Kainulainen, Markus Karekallas, Minja Koski, Janne Louhelainen , Maria Nissi, Juha Hurme

Artikkelin kuvat: Antti Sipponen

Arvio ensi-illasta 8.9.2021

 

http://teatterivanhajuko.fi/miksi-ihmisella-ei-ole-hantaa/

 

Lis%C3%A4liite.jpg