Kuva Stefan Bremer

Komedian klassikkokirjailijoilla Tsehovista lähtien asioiden selvittely alkaa hautajaisista - niissä perinteisesti ilkeä ihminen kehutaan kuoltuaan. Tapahtuma on elämänsivujen ikääntyneille sekä sukujen ensikertalaisillekin yhteisöllinen taitepiste, jonka rajapyykissä asiat ja asenteet puhutaan puhki, selvitellään, riidellään, paljastetaan, peitellään - elämän jatkumiseksi taas elää, nauttia ja kärsiä täysillä.

 

Suomen Kansallisteatterin suurelle lavalle levittäytyy Miika Nousiaisen Pintaremontti-romaanista taitavasti dramatisoitu pienen suvun, ystävien, sattumallisten kohtaamisten tutun kodikas, katsojat monissa kohdissa samaistava, tunnistettava perhekronikkainen kokonaisuus. Sen tunnelmissa olemme suomalaisperheen löyhästi jäseniinsä sitoutuneessa tapahtumarikkaassa, blogitotuudellisen raikkaassa tässä päivässä.

Näytelmä kasvaa Irene Ahon taidokkaassa ohjauksessa esitysmuotoonsa kymmenin tilannekomiikan kohtauksin, vaihtuvin upein valoleikkauksin, visuaalisen pelkistetyin runsain kuvin, ensemblen musikaalisin tenhoin yllättävän ehyenä, elämää hengittävän komediallisen vivahteikkaana toteutuksena.

Tulkinnan ihmishahmot ovat ohjaus ja näyttelijät luonnostelleet sieluiltaan, sydämiltään, persoonallisuuksiltaan todellisiksi tunteviksi ihmisiksi järkeilemään, tilittämään ja haaveilemaan. Näyttämölle syntyy neljän keskeisen roolityön ja koko tusinaisen ensemblen roolityöluomusten imussa elämämme todellisuus ja kuvitelmat kauhisteltaviksi, säälittäviksi, samaistettaviksi ja lopulta tietenkin fantasioissaan ihasteltaviksi.

 

Annika Poijärvi luo lapsettomasta suvun nuoresta naisesta Hennasta viileän haaveilevan naiskuvan. Todellinen elämän tavoite, haave saada lapsi synnytettyä, monivuotisista lapsettomuushoidoista ja lääketieteellisistä tutkimuksista turhautuneena ja samalla yhteiskunnan tärkeimmälle statustasolle nousu aidon perheen synnyttämiseksi tuo esitykseen komedialle välttämätöntä vastapainoa, katkeruutta, kirottua suvun ylläpitämää ihmettelyä - läheisten julmuutta. Komediakin sietää rajut ylireaktiot Poijärven pysähdyttävässä suuttumuksessa.

Juha Variksen luoma suvun nuorin aikuinen, Sami käyttää kaikki keinovarastonsa pyrkiessään suomalaisten perheenperustajien glooriaan pariutumisyrityksissään - esitykseen syntyy vilpitöntä empaattisuutta herättävä persoonallisuus - rakastettavan tunnistettavalla luonteella, pyyteettömyydellä, hätävalheilla,  vastapainona punnitsevat suvun paineet ja yhteisön ihmettelyt sinkkuuden rajaamia epäonnistuneita ihmissuhteita. Samin elämänkumppanin etsiminen, läheisyyden kaipaus, kymmenet epäonnistuneet vastaan tulleet ihastumiset, rakastumiset sattumallisine huumejengi- ja pedofiilimutkineen - ovat teoksen vakavia yksilön ja yhteisön välejä ravistelevia risukkoisia elämän vättämättömiä joskus tahattomia askeleita. Roolityö tekstinä on elävän impulsiivinen herkku ja näyttelijätyönä kaikista estoista vapautumisineen, tanssikohtauksineen täydellinen.

Toisenlaisen elämänosan ovat saaneet hänen kaverinsa, kuten kolmen lapsen yksinhuoltajaksi ajautunut Markus, jonka elämä on piinallisen vauhdikasta, ihmisenosa sopeutuvana lähes sekunnilleen ajoitettuna lapsilleen kaiken antavana käytännön elämän malli-isänä. Pyry Nikkilän ihanteellisen yksihuoltajaisän vitaalinen, kellotettu, täystyöllistetty lastenkasvattaja tuntuu aitoudessaan hurmaavalta vastakohdalta kasvatusopin kasvatusteorioiden ihanne-isille.  Hänen vitaalisuutensa, tuskaisuutensa, toimeliaisuutensa on kuitenkin täydellistä antautumista kauhukakara-lapsilleen. Nikkilän luoma tunnelma tuo esityksen vakavaan aiheeseen huumaavan absurdia elämäntaidon komiikkaa.

Neljäs roolityö on hautajaisten todellisen lesken, seitsemänkymppisen Äidin, jonka jatkuva matriarkallinen asioista huolehtiminen on niin tuttua sadoissa perheissä tapahtuvaa elämänmuotoviisautta. Tiina Weckströmin näyttelemän perheen äidin niukkojen repliikkien kehyksistä kasvaa vanhan naisen elämänkaari selkeäksi, lempilapsineen ja lopulta ilkeän miesvainajansa pettymysten kirkastamana vielä leskenä uuteen, tosinuoren elämänkumppanin valintapäätökseen kypsyen.

Tälle elävälle perhekunnalle on kasvanut sukulaisten, tuttavien, perheasiantuntijoiden muodostama yhteisö, jossa he kiikkuvat arkensa, päivänsä ja aikataulunsa mukana kukin tavallaan siinä omaa osaansa eläen ja nyt täydellisen pintaremontin yhteisölleen tehden.

 

Katja Küttnerin hyvinvointibloggari on näytelmän tekstiin sopiva trendikäs pintakiiltoelämämme hahmo, some-ajan blogistin irvikuvallinen epätodellinen tarinankertojailmestys, kommentaattori tarinalle - hahmotelmana niin epätodellisen makea kuin vain aikuiskuvitelmien romantiikassa ikinä voi olla.

 

Teoksen yleismenossa on kohtauksia kymmenittäin. Silti Suuri näyttämö rajaavine, tunnelmoivine ja keskittävine valoineen, kekseliäine arkkitehtonisine perhe-elämä -luukkuineen, aikamme parin viime vuosikymmenen tunnelmia välittävine kuoromaisine musiikkeineen ja orkestereineen luo keveästi etenevän komedian, jolle saa hymyillä, sen aitoudesta nauttia ja sen näyttelijätöihin kauttaaltaan tykästyä. Kerrankin on romaanista luotu taipuisa, vapauttavan helpponautinnollinen elämänkomedia.

Pintaremontti-komedian valoisuus, ilmaisun ja tarinan herkullisuus lisääntyy koko näytelmän keston ja muuttuu lopuksi romanttisen unelmaiseksi untuvaisessa pastellinvärisen hempeässä lopun happyendissään.

 

 

Miika Nousiainen

PINTAREMONTTI

Rooleissa Katja Küttner, Markku Maalismaa, Pyry Nikkilä, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen, Annika Poijärvi, Juha Varis, Maruska Verona, Tiina Weckström

Muusikko Linda Ilves   Ohjaus Irene Aho   Dramatisointi  Minna Leino   Produktiodramaturgi  Eva Buchwald  Lavastus Katri Rentto  Pukusuunnittelu  Auli Turtiainen   Valosuunnittelu  Kalle Ropponen  Musiikki ja äänisuunnittelu Timo Hietala   Koreografia   Ninu Lindfors   Videosuunnittelu Petri Tarkiainen  Naamioinnin suunnittelu  Jari Kettunen  Ohjaajan assistentti   Helena Vierikko