Ajatus tuoda tanssi kaupallisesti jo kovin kehnosti toimivaan syrjäisen Euroopan pohjoisen maaseutukaupungin ydinkeskustaan on kahden tanssijagurumme (Leena Keizer ja Meri-Tuuli Risberg) kuningatarajatus – elävöittää ihmistaiteellisella tanssitaiteella maailmaa ja kauppakeskuksen elämää. Se toimi tänäänkin. Ei siksi, että esitykset olivat maksuttomia, vaan selvästikin siksi, että yleisöä paikalla tuntui riittävän uteliaista ensikokijoista tanssifriikkeihin skaalalla ja varsinkin siksi, että tapahtuman tanssitaiteilijoiden teokset olivat tuoreita ja kiinnostavia. Aplodit kahdesta esityksestä tuntuivat vilpittömiltä. Sitä olivat myös esitykset.

 

Leena Keizerin tanssillinen ajattelu ja mielikuvitus tuntuvat ehtymättömiltä. Hajasäveliä-tanssiteoksen upeinta on elävän musiikin ja kahden tanssijan synnyttämä tunnelma, joka vie kokonaisuudellaan tunnottomien seinäpylväiden aution kylmään maailmaan, ottaa mukaansa seuraamaan kahden ihmisen kohtaamista, tunnustelua, tunteiden sekavuutta ja selkiytymistä katsojan ja kuulijan vastaanottajareseptorien täydeltä.

Leena-tanssijan erehtymättömyys, muovautuvuus on yhä ihmettämme, mutta Ryan Keizerin vastapainoinen partnerius ihastuttaa liikkeitten persoonallisuudella, yksinkertaisuudella, luontevuudella. Tanssillinen sanoma on läheisyyden mittaamista ja punnitsemista hienoimmillaan, toisinaan ihan tuskastuneen epätoivoisimmillaankin. Tuskinpa elävä muusikko voisi Joni Rajamäen tuottamaa äänimaailmaa tanssin osaksi enää upeammin musiikkiinsa synnyttää: monet kohtaukset tuntuivat suorastaan imponoivan tanssijansa musiikin pieniinkin efekteihin.

Ehyt teos, jonka pituutta ja liikkeiden toistuvuutta kuitenkin voisi hieman punnita katsojan ymmärryksen rajallisuuden kunnioittamiseksi.

 

That-käsite on ilmeisesti tanssipedagogiikan sisäsyntyinen suure, itse tanssihetken yleisökokijana koin sen suomennoksena sillä sipuli.

Sillä That-esityksen tanssijat Iiris Raipala, Kira Heinonen, Nadja Pärssinen tuntuivat löytäneen inhimillisen liikunnan oman kehonkielensä kantimet viestiä toisilleen ja itselleen, meillekin tuntemuksistaan, mielialoistaan nautittavaksi seurata ja katsoa ja mikä hurmaavinta saada tunteistaan ilon näkyviin. Parhainta noiden yksilökeskeisesti hämmentävän persoonallisten tanssihetkien imu oli nähdä lavalla yhtäaikaa rakenteeltaan ja ilmaisultaan täysin erilaisia tanssijoita ja näiden tuottamaa ilmaisua. Reaktioiden impulsiivisuuden ja tanssillisen liikehuumorin katsoja koki uusnautinnollisena, pidättelemättömänä, kujeikkaana, yksilöspurttisiin pidättelemättömiin huipentumiin saakka mielikuvituksellisen onnistuneeksi kokeiluksi.

Ehkäpä tuo esityksen muutamien pysähdyshetkien yhteisöllinen kolmen tanssijan tahallinen harmonia sittenkin vielä voisi löytää toisenlaisen mielikuvituksellisemman muodon sekin – ajattelin itse tykönäni tanssin epätuntijana.

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2021/10/tanssin-askelin-tata-paivaa-triossa