Sou%20Shop%20kuva%206.jpg

Lahden kansanopiston teatterikoulutus on juuri nyt taiteellisessa esitysvalmiudessa lähes nelikymmenvuotisen historiansa yhden kukoistuskauden huipulla. Näinä viikkoina sen II vuosikurssin valmistama esitys Soul Shop on harvinaista, tekijöidensä itse, yhdessä ammattiohjaaja Tanjalotta Räikän kanssa huolella, antaumuksella ja sydämellä tuottamaa ajatus- ja draamasisältöä. Esityksen perusta on laaja kohtausmäärä, niiden jokaisen tarkka osoitteellinen sisältö ja yhteisnäyttelemisen taitava, pettämätön näyttelijätyö, jotka ohjaajan käsissä ovat kypsyneet lähes täydelliseksi kokonaisuudeksi, sanomalliseksi teatteritapaukseksi ajassamme.

 

Esittäjät ja kirjoittajat ovat itse jokainen puolivuotisen tiiviin työprosessinsa sanottavan takana, parinkymmenen tekijän oma mielikuvitus ja valtaisa huumori sen oivallisena yhteensitojana. Peergynttiläinen tarinanjuonne eteni sydämellisen maukkaalla luontevuudella, keveydellä, ihailtavalla helppoudella lavakarisman lennellessä jokaisesta esittäjästä yleisön tuntemuksiin saakka. Elämä, sen seikkailut edessä, toiveet, haaveet, yltiöpäinen rohkeus tulla vaikka miksi - keisariksi saakka - oli koko ensemblen tarinoinnin, kohtausten, musiikin ja tanssin leijuvissa maailmoissa meitä hellimässä koko tarinan ensiosan ajan.

Teoksen väliajan jälkeinen osuus oli sitten kaiken kokeneen, kaiken tunteneen, kaikessa pettyneen,  elämän todellista kaipuuta ja uskoa viimeiseen lohtumahdollisuuteen, maailman pinnallisissa riemuissa ja elämän lohduttomuuden kokeiluissa epäonnistuneen ihmispolon ainaista kaipausta lapsuuteen ja saavuttamattomaan rakkauteen.

 

Sol%20shop%20%C3%84iti%20ja%20poika%20a.

Poika ja äiti Hugo Hagström ja Meri Mikkonen

 

SOUL%20shopnkuva%202.jpg

Poika ja äiti   Aapo Savisaari ja Oona Virolainen

 

Tätä Soul Shopin värikkäiden, tiiviiden, elävien ja suurimiehityksellisten kohtausten hyvin rytmitettyä toteutusta, niiden elämän kaksinaisuutta, esittäjät ja ohjaus hämmentävän luonteikkaasti todistivat vielä  toimivilla saman roolin  kaksoismiehityksillä.

Tietenkin ihailen Hugo Hagströmin herkkää, sisältä kumpuavaaa omantunnon epävarmuutta ja nuoruuden auvoista tunteikkuutta klassisen kauniissa ibseniläisessä kohtauksessa - kodin ja äidin hyvästijättö - vastapanoksena rooliluomukselle Aapo Savisaaren elämän karikoilla käynyttä samaista persoonaa, nyt kapitalistin uho, liikemiehen ylivertaisuus, ihmispeluri hurjassa laskelmoivassa varieteemaisessa maanisuudessa - turhautuneen äidin pettyneessä puhuttelussa.

 

 

SOL%20shop%20kuva4.jpg

S - Heidi Lappi

 

Soul%20kuva%207.jpg

S - Pauliina Kuusisto

Tai Heidi Lapin sensuellilla tunteella ja herkkyydellä luotua nuorta, rakastunutta - rakkaintaan odottamaan tyytynyttä naista - ja Pauliina Kuusiston saman roolin toisintoa, laskelmoivampaa naishahmoa rakastaan kaipaavine lauluineen. Vielä haluaisin Oona Toivolan Cupidon ja Laura Viinikan Pirulaisen kohtausten terävät, vauhdikkaat intensiiviset, karmivat psyykeottelut uudelleen kokea selkäpiissäni.

Soul%20shop%20%20kuva%201%20Oonjma%20Toi           Cupido ja Pirulainen - Oona Toivola ja Laura Viinikka

Koko esittäjäjoukko, jokainen taiteilija tuntui olevan varpaankynsiään ja hiussäikeitään myöten aivokapasiteettinsa ja yksilöllisellä kehonsa liikekielen kanssa tätä kokonaisuutta luomassa - muutama sopiva tanssi, neljä allegorista, hyvin tulkittua livelauluteosta, vielä kielisoittimin, harkituin rumpuefektein, tiimalasihelinöin kohtauksia ja näytelmän moni-ilmeistä griegmäistä taustamusiikkia myötäillen, alleviivaten, säestäen, rytmittäen.

Jos vielä lisään omaa havainnointiani vaikkapa niukan toimivasta globaalilavastuksesta, sen verhosi nykyisellä muovisaastallaan esityksen viitteelliset puitteet, ajan ja tilan interiöörit, jopa kohta merta lopullisesti tuhoava muovi heilutti elämän rajumyrskyistä haaksirikkoa vaikuttavan hengenvaarallisesti muovilaineillaan.

 

Lahden kansanopiston Soul Shop loikkaa korkeuksiin ja vie meidät välillä tekijöidensä himalajakorkuisille mielikuvitushuipuille, väliin taas tämän päivän arjen realismiin, täyttyen valtavan upealla nuoruuden energialla ja ennakkoluulottomalla ajattelulla ja persoonallisuudella. Tällaista kaikkityylistä tyylittömyyttä, pyyteettömän luontevaa ja raikasta kokonaishuumaa teatteriesityksissä en silti muista näin ehyenä näyttämöteoksena ennen kokeneeni. Synnynnäisellä näyttelijälahjakkuudella on luotu ainutlaatuisen uniikki, ajatuksiamme syvältä kouriva, mielialaamme keveällä käyttöhuumorilla somasti ladattu esitys ihmisyydestä, elämän tarkoituksesta.

 

SOUL SHOP

OHJAUS: Tanjalotta Räikkä
KÄSIKIRJOITUS: opiskelijoiden demojen ja tekstien pohjalta Tanjalotta Räikkä
OHJAAJAN ASSISTENTTI: Myrsky Virmavirta
KOREOGRAFIAT JA TANSSIN OPETUS: Meri-Tuuli Risberg
MUSIIKIN SOVITUS JA OPETUS: Virva Immonen
GRAFIIKKA: Roosa Leivo ja Oona Toivola

ESITYSKUVAT: Jani Enqvist

ESIINTYJÄT: Lahden kansanopiston Teatterikoulutus II
Ronja Alatalo, Hugo Hagström, Veera Kaasalainen, Pauliina Kuusisto, Heidi Lappi, Siiri Lehtinen, Roosa Leivo, Meri Mikkonen, Liinu Ovaskainen, Janika Peltola, Atte Reunanen, Aapo Savisaari, Oona Toivola, Laura Tyyskä, Laura Viinikka, Oona Virolainen

 

https://www.teatterikoulutus.fi/

 

Lis%C3%A4liite.jpg