Lahden vaakuna.jpg

Lahden kaupungin päätöskoneisto on pysähtynyt jonnekin 1950-60 -lukujen paikkeille julkisissa esiintymisissään. Harvoihin julkisuusesiintymisiin kuuluu kokouksista vain valtuuston kokoukset. Muut kuten lautakuntien ja kaupunginhallituksen kokoukset ovat yhä salaseurankaltaisia tilaisuuksia: niistä ovat julkisia vain esityslistat ja pidettyjen kokousten päätösasiakirjat. Laki perustelee salaisuuden demokratian toteutumisella - päätökset siis syntyvät yhteisenä mielipiteenä, lautakunnan päätöksenä. Näin laki määrää.(Kuntalaki § 101)

 

Lahdessa tuo valtuuston avoimuus meille yleisölle on nyt muuttunut aikaisemmin pienen, tyylikkään Harjukadun Eliel Saarisen luoman valtuustosalin kahden lehterin maksimissaan alle kymmenen seuraajan (mukana vakiona pari lehdistön edustajaa) paikallaolon sijaan avoimeksi, mm. kymmenissä lahtelaiskodeissa, ympäri Suomen ja koko maailman näkyväksi nettilähetykseksi - kaikille avoimeksi valtuustokokoukseksi.

 

Valtuusto13.5.2013-normal.jpg

Näkymä kaupunginvaltuuston kokoukseen vuonna 2013, kun Harjukadun kaupunginvaltuuston salissa löytyi näin kiivaita toriparkin kannattajavaltuutettuja eivätkä kännykät vallinneet vielä jokaista valtuutettua.

Selvästikään puhujapöntössä paasaavat kaupunginvaltuutettumme eivät nyt ymmärrä, että heidän esiintymisensä ja ilmaisunsa ovat kodin suurissa ja pienissä tietoliikennepäätteissä ja monikymmentuumaisissa tv-vastaanottimissa näkyvissä: kaikessa nautittavuudessaan, esiintymistaidottomuudessa, sisälukumuotoisuudessa ja jokaisen esiintyjän luontaisessa tai teeskennellyssä raadollisuudessa. Lisäksi edessä istua nyhjöttää puheenjohtajaa valvoen ja neuvoen kaupungin typerän suureksi paisunutta virkamieskuntaa.

Siksi vielä kerran laitan linkin kaikkein virallisimmasta valtuustomme kokouksesta - Lahden kaupunginvaltuuston talousarviokokouksen ryhmäpuheenvuoro-osuudesta.

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2021/12/lahden-valtuuston-talousarviokasittely-valtuustoryhmien-nakemyksin

 

Nuoret%20sanovat%20suoraan.jpg

 

Yle Areena on tv-katsojan kannalta monipuolinen kanava, josta voi seurata miltei kaikki Ylen ohjelmat myös omavalintaisena ajankohtana.

Siellä on mielenkiintoisia kunnalliseen hallintoon liittyviä ohjelmia, kuten oli 15.12.21  Marjo Pirilän valmistama tv-tunnillinen, jossa lahtelaisnuoret kysyivät neljän suurimman valtuustoryhmän edustajalta näiden suhtautumista maailman ilmastotilanteeseen ja sen lahtelaiseen tulevaisuuteen. Tässä linkki tuohon tunnin pituiseen ohjelmaan.

https://areena.yle.fi/1-61021887

 

 

 

Lahtelaiset nuoret, Lahden lyseon abit Jade Joenranta ja Kristian Taipale kysyivät lahtelaisilta päättäjiltä, millaisia päätöksiä Lahti on tehnyt/tekee päästöjen vähentämiseksi. Lahden tavoite on olla hiilineutraali jo vuonna 2025.

Jade Joenrannan ja Kristian Taipaleen kysymyksiin olivat suorassa verkkolähetyksessä vastaamassa Lahden valtuuston puheenjohtaja Juha Rostedt (kok.), SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Minna Lampinen, Perussuomalaisten valtuustoryhmän kolmas varapuheenjohtaja Tuomas Sorsa, Pro Lahden valtuustoryhmän puheenjohtaja Kalle Aaltonen sekä Lahden ympäristöjohtaja Elina Ojala. Keskustelun mainiona vetäjänä ja lahtelaistuntijana oli toimittaja Marjo Pirilä.

Ohjelmassa vakituisena virkamiehenä esiintyi vs. Lahden ympäristöjohtaja, jolla ei selvästikään ollut asioiden lahtelaistietoja hallussa saati itsekoettuina.

Kun tunti oli lopuillaan tilaisuuden vetäjä Marjo Pirilä pyysi lopuksi kysyjiä - Jade Joenrantaa ja Kristian Taipaletta luonnehtimaan, miltä heistä tuntuivat valtuutettujen vastaukset kysymyksiin Lahden ja maailman ilmastotilanteesta.

Pieni ,kybä alas.jpg

Tuskinpa TV-ruuduissamme on aikaisemmin ollut aidosti lahtelaisia näin nuoria ja osaavia haastattelijoita, jotka osaavat tehdä myös selkeän lahtelaista päätöskoneistoa kuvaavan loppuanalyysin tunnin mittaisesta haastattelustaan. Laitan tähän sanasta sanaan heidän yhteenvetonsa.

 

Jade Joenranta:

”Jokainen katsoo omalla tavallaan tulevaisuuteen, mut mä toivoisin, et kun kymmenen vuotta on vierähtänyt, et minun ja Kristianin ei tarvitsis palata tänne uudestaan ja kysyä näit samoja kysymyksiä ja keskustella näitä samoja asioita enää, vaan me olis päästy eteenpäin tässä asiassa.”

 

 

Kristian Taipale:

"Kyl mä sanoisin, et mä sain realistisemman kuvan, kun nyt jotkut sano, et ollaan nyt hyvin tehty paljon toimia eikä enempää voida tehdä ja jotkut sanoivat, et pitää lisää sähköistää liikennettä ja tehdä lisää kestäviä toimenpiteitä ja näin.

Ihmiset on hyvin eri mieltä keskenään. Kyl mä jotenkin uskon kuitenkin, et nää päättäjät katsoo tulevaisuuteen siinä mielessä, et kyllä jokainen poliitikko haluaa tulevaisuudessa semmoisen hyvän yhteiskunnan, jossa voi ja on olla hyvä elää ja joka on kestävän kehityksen mukainen. Mutta mielipiteet siitä, miten se pitäis toteuttaa eroaa sen verran, et mä en ole ollenkaan varma, että mitä tai miten tässä tulee käymään.”

 

Parahin lukijani, nuorten yhteenvetopuheenvuorot ovat lahtelaisesta päättäjätodellisuudesta kertovaa kunnon kritiikkiä.

 

Lis%C3%A4liite.jpg