Lahtelaislähtöisen huippuvalokuvaaja Ulla-Maija Svärdin töitä olen viimeksi yksitoista vuotta sitten nähnyt Helsingissä taidesalonki Piirron näyttelyssä. Hän oli silloin valinnut Me Naiset -lehteen työkseen valokuvaamiaan kansia, muovittanut, kirjonut ja ommellut kuvia korostaen ne ikonimaisiksi kolmiulotteisiksi kollaaseiksi, jotka yltäkylläisesti kuorrutettuina, monenkirjavalla arjen käytännön tilpehöörillä koristeltuina jalostivat silloiset julkimomme lopullisesti.

Silloiset Hilkkamattiahteitten, paavolippospäivien, jormauotishelenalindgrenien, marikakrookkien, sievisnaisten pelkkää rakkautta ja ikuista onnea arkeemme valavat, nuorempaa ja vähintään ikuista rakkautta vannovat, tavoitellun hymyilevän julkkiselämän malli-ikonimme suuressa yhteisrintamassa gallerian seiniltä meitä suoraan silmiin katsoen ja kaikki meille hymyillen. Gallerian alakerrassa kuvallinen ilmaisu ylevöityi värikkäiksi seinän täyttäviksi, upeiksi, ryijymäisiksi, väriä ja voimaa uhkuviksi töiksi. Ja huippuna portaikon seinällä tervehti taiteilijan kuin viimeiseksi työurakan päätteeksi kuositettu, kirjailluista arjen pikkuesineistä seinälle pönäköity, lähes veistosmainen ajatuksen, hien ja työntuskan mielikuvituksellinen työtakki.

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2011/03/lahtelaislahtoisia-puhuttelijoita-helsingissa

 

Näinä viikkoina taiteilja Svärd on yhä hyvällä tavalla sama, uutta luova ihme, uusia ilmaisuja, elämän päivitettyä sanomaa ja puhuttelevuutta löytävä omalaatuisuus. Nyt samalle elämän hymylle ja naurulle ei ole tilaa eikä tilausta.

Nimetön (kasvojen suonet ja hermot) 2016, sekatekniikka

 ”Tein näyttelyn töitä usean vuoden ajan (2012–2016). Näyttelyn järjestäminen viivästyi, surun ja siihen liittyvien suurten elämänmuutosten vuoksi. En ole tehnyt näyttelyyn muutoksia, mutta nyt kaivettuani työt kellarista, johon jo kuvittelin niiden jäävän, ne ovat ehkä ajankohtaisempia kuin ennen. Ajattelen niin, että ehkä korona-aika ja nyt kokemamme sodan pelko ovat tuoneet niihin oman lisänsä. Elämälle kiitos! Mietin sitä näyttelyni nimeksi, mutta päädyin sanoihin Sisäkuvia ihon alta. Nerokas elimistömme sijaitsee ihon alla, mutta siellä jossain on myös ne kaikki pelot ja fantasiat, joiden kanssa käymme jatkuvaa sisäistä dialogia.”

 

Galleria Uusi Kipinän viimeiseen soppeen hän on ahtanut suomalaisen sairaalapotilaan ja lääketieteen ammattilaisten täydellisen tautien, diagnoosien, operointien ja läpileikkausten installaation. Huone on täynnä teoksia, joita ihan heikkohermoisen ei sovi mennä edes katsomaan. Kymmenet pääosin reliefimäiset luomukset täyttävät teoksen useilla kymmenillä yksityiskohdillaan.

Niissä viestivät kunnioitettavasti ja vakavammin ajatellen, taatusti ammattitaitoisesti taiteilijan omakohtaiset kokemukset. Itse tekniikka, muovi ja muovitukset, pikkutarkka huolellisuus, lennokas ajatus, visuaalinen näkemys yhtyvät niissä epäesteettiseksi veistosmaiseksi ihmisruumiin osien ja olemusten sanomaksi - rankaksi ja puhuttelevaksi. 

Nimetön lääkärintakki (2016) sekatekniikka, koko M

 

Näin Möysän tyttö Ulla-Maija Svärd on palannut suuresta maailmasta synnyinkaupunkiinsa omaperäinen, jäljittelemätön, hieno, raskaskin eletty elämä taiteena mukanaan - meitä kauhistuttamaan jos kohta myös osa  siitä - kuten työtakkiveistoksensa jälleen - tutun kirvelevillä, nyt medisiinisillä omilla kokemuksilla, silti sielunsa lämpimällä huumorilla meitä ajattelutttamaan.

Menkää kurkkaamaan, jos elämän sympatiaa ja rohkeutta riittää.

http://galleriauusikipina.fi/nayttelyt/