Yleensä Lahen uutisia käy, mutta harvakseltaan ammattitaiteilijoiden näyttelyiden teoksia katselemassa niistä arvioitakin kirjoittaen. Viikko sitten sain tuttavaltani viestin käväistä Wellamo-opiston kuvataiteen lukuvuoden tuloksista kertovassa näyttelyssä.

Wellamo%204.jpg

Kamerani tavoitti lyhyen otoksen näyttelyn monista kymmenistä taiteilijoiden klassikkoaiheesta, kukkateoksista.

 

Keskellä Lahtea, sen kulttuurisessa ytimessä, Kaupunginteatterin vieressä, Aikuiskoulutuksen toimivan rakennuksen toisessa kerroksessa on ihmeitä nähtävänämme.

Koko kerros kahden pitkän käytävän seinien täydeltä on täynnä, arviolta puolitoistasataa, mitä omintakeisinta - usein tavanomaista, mutta parhaimmillaan kaunista, monet täysin jo ammattitaitoista piirustusta, maalausta tai grafiikkatyötä. Niiden paljous ensin pelästyttää, mutta jos jaksaa vaikkapa vartin käytävässä rauhassa tepastella, ehtii pysähtyä täydellisiin omanmakuisiin taidokkaisiin herkkuihinkin.

Taidetta livenä ehtii vielä neljänä päivänä käydä kokemassa, sillä aito uniikki teos on tässä laajuudessa harvinaista, hienoa ja antoisaa nähtävää. Tilaan on helppo jalkaisin, esteettömästi mennä: pääovesta portaita tai vaikkapa hissillä toiseen kerokseen, olet heti perillä. Näyttely päättyy 31.3.22.

Suosittelen vaikuttavasti silmiä ja ajatuksia virkistävää käyntiä taidetta harrastaville ja harrastamattomille.

 

Sain myös Wellamo-opistosta kuvataideopetuksen koko kuluneen lukuvuoden töistä digikuvatun linkin, josta voimme ihailla vielä yllä olevan näyttelynkin teoksia omilla tietolaitteillamme, alla yksi esimerkki sieltä kuvatusta pastellimaalauksesta.
 
 
Wellamon%20kuvat%201..jpg
 
Lisätietoja: