Goethe ja Faust ovat kouluissammekin joskus kuultuja nimiä, toinen runoilija, toinen tiedemies ja noita. Siihen se tietous taitaa sitten pysähtyä. Näiden herrojen nimillä - toisen eläneen, toisen fiktiivisen - 1800-luvulla julkaistu näytelmä nimeltä Faust on omalta kohdaltani saanut yllättävän vähän teatteritulkintoja koettavaksi.

 

Inventoin, että vain kaksi Faustia olen kokenut viimeisten muutaman vuosikymmenen aikana, kummatkin Lahdessa ja eri ammattiteattereiden estradeilta nähtynä. Teatteri Vanha Jukossa vieraili vuonna 2012 kahden hengen seurue Teatteri Telakasta Tampereelta ja tulkitsi varsin vaatimattomalla näyttelijäilmaisulla onnettomasti käsikirjoitetun version Faustista. Vuonna 2016 Lahden kaupunginteatterissa taas vieraili helsinkiläinen Teatteri Jurkka ja esitti Laura Jäntin mukaelman Faustista tähtinäyttelijöin, ihailtavan hienoin ohjauksin ja sovitussisällöin. 

 

Verivala paholaisen kanssa on vanha myyttinen kuvitelma ja antiikin yksi uskomus saada yliluonnollisen runsas elämänaikainen nautintojen, hekuman, rikkauksien ja rakkauksien maallinen elämä, bonuksena ehkä kuolemattomuuskin - vastineena sielunsa menettäminen lopulta paholaiselle ja loppumaton iäisyys helvetissä. 

Faust, tiedemies on vaipunut epätoivoon, kuinka mitätön kuolevainen voisi lyhyen elämänsä aikana oppia tuntemaan kaikki salaisuudet, jotka kätkeytyvät maailmankaikkeuteen. Hän luulee tietävänsä maailmasta kaiken päästyään huipulle tieteen, koko maailman tiedon nokkimisjärjestyksessä ja uskaltaa lyödä paholaisen kanssa hynttyyt yhteen, jättää koko kuiva tiedemaailma ja alkaa kahdenkymmenenneljän vuoden ajan elostella, nauttia maailman kaikki huvit, himot ja hekumat, loistot ja hauskuudet.

Faust joutuu seikkailuun, jossa hän saa kokea ihmeitä. Ihmeistä suurimman hän kohtaa rakastuessaan Gretaan. Goethen Faustin tarina laajenee Jumalan ja Paholaisen väliseksi koko ihmiskuntaa koskevaksi paraabeliksi..

Vallilan Kansallisteatterin Faust on  aitoa, huolella pohdittua ja lähes täysmusikaalisella draivilla toteutettua, upeasti hyväksi teatteripuheeksi ja lauluiksi kirjoitettua rikasta, seikkailullista elämysteatteria suomalaisessa teatterikeväässä tuoreustakuulla.

Anne Rautiaisen ohjaus ja Eva Buchwaldin teksti nerokkaasti laajasta suomennosmateriaalista, osin itsetyöstetystä alkuperäiskielestä toteutettu suomennos ja puhekieli ovat teostulkinnan vahva, moderni, vivahteikas runko esitykselle. Valtavan hienosti vain sieltä täältä tekstin välistä kuultaa myös runomitta kuin ovelasti juuri säkein ja poljennoin tapahtumia painottaen, kielemme kauneutta kuullaksemme.

 

Karnevaali on esityksen laji. Vallilan Kansallisessa mennään nyt vielä monta porrasta kreisimpään, roisimpaan, mehevämpään, häijympään, sensuellimpaan ja aikaamme puhuttelevampaan suuntaan. Esityksen teatterimagia vie aluksi jonnekin 1920-30 kabareemaiseen ilmaisuun, helvettisyyteen, noituuteen ja astrologiatieteen aikoihin, kauemmaskin ja esitys käynnistyy kiihottavan salaperäiseksi jo tulolämpiön upeassa livemusisoinnissa. Katsojat saavat tummanpuhuvassa teatterin korkeassa, mustien verhojen reunustamassa aulassa pidätellä seisten uteliaisuuttaan ”teatterin johdon ja näyttelijäkunnan” esitellessä koomisen parodisesti levennellen näytelmää, näytelmäseuruettaan ja mitä tuleman pitää teatterinjohtajan räävitellessä tarinaa tunnelman kohtalokkuutta lisäten.

 

Vallilan Faust on lukemattomia, kontrastisia, toimivia ja huimavisioisia kohtauksia täynnä. Niistä muotoutuu todellinen jännittävä hengityksen salpaava tarina. Rajuin, kiehtovin visioin, verhoin, näyttämösavuin ja sumuin, äänimaailmoin, herkin läpinäkyvin heijastein, upein valoefektein, pyörönäyttämön ohjauksellisella oivaltavuudella esitys kulkee piruettista elämän rulettia värikkäästi ja mielikuvituksellisesti.

Rautiaisen ohjaamassa Faustissa asemointi ratkaistaan Jumalan omassa vitivalkeaksi kalustetussa swiitissään seuratessa - väliin kommentoiden - koko kertomuksen ajan ja Saatanan lähettilään Mefistofeleksen kirmatessa tapahtumien keskiöön tämän tästä näyttämön vasemman laidan yläilmojen tummuneelta helvetin terassiltaan.

 

Roolitöistä keskeisimmän tulkitsee Marc Gassot - tuo taikuriesityksistä tuttu, omailmaisullinen näyttelijä, hypnoosin ja silmänkääntötemppujen meedio. Vahinko, että sekä ohjaus että Gassot itse ovat mieltäneet vanhan tiedemiestutkija Faustin olemuksen jonnekin historialliseen menneisyyteen (Molièren Saiturihahmoksi?) miltei höperöksi vanhaksi ukoksi vapinoineen, ärtymyksineen.

Gassotin Faust toteutuu vasta toisessa näytöksessä, verivalan jälkeen skenografisesti ja visuaalisesti taitavasti tapahtuvassa taikamaisessa muodonmuutoksessa - ikää putoaa puoli vuosisataa. Faustista paljastuu keski-ikäinen tavallinen mies, ilman karismaa. Hän rakastuu, mutta Mefistofeleksen kanssa tehty sopimus sitoo ja rakastuminen koituu hänen täydelliseksi onnettomuudekseen. Näytelmän loppukohtauksessa Gassot luo riipaisevan vaikuttavan faustilaisen miehen.

 

Paholainen ja helvetti meitä ihmisiä on aina pohdituttanut arvoituksellisuudellaan hyvyyttä ja tietoa paljon suuremmin. Juha Varis, Vallilan Kansallisteatterin Mefistofeles on esityksen hybridiakku, salama, tuli, oikosulku, sielu, huumorihauskuus ja koko esityksen kiinnostavan leimuava, viettelevä, temperamenttinen näyttämökarismapaholainen, jonka charmikkaalle, juonikkaalle, energiselle, huumaavan hurmaavalle, kiihottavalle aistikkuudelle meistä jokainen lankeaisi hetkessä.

 

Annika Poijärven näyttelemä Jumala laulaa kauniisti, heittää niin kuin vain jumalat ruumiittomuudessaan taitavat kärrynpyörätkin lempeän hauskasti estradin täydeltä eteerisissä hunnuissa milloin tahansa. Omassa parvekesviitissään hän on todistettavasti kaikkinäkevä ja selvästi joka hetki kiinnostunut kanssamme Faustin ja Mefistofeleksen tapahtumien kulusta.

Aksa Korttilan Greta, nuori nainen rakastuu yhteen meistä miljoonista miehistä, tietenkin juuri Faustiin. Korttila tuo esitykseen rakkauden, naisellisuuden, vilpittömyyden ja elämää ylläpitävän haaveilun, onnen hetkien lumoavia tunteita. Hän laulaa monet säkeet heleän elämäntoivoisesti. 

On vielä yksi hieno työ monesta valittava tässä suuressa draamassa, Harri Nousiaisen näyttelemä Valentin-sotilas, Gretan sodasta palaava veli. Hänen laulunsa sisarelleen ja juuri kuolleelle äidilleen soi niin tavattoman kauniisti, että tunteemme päivittyvät tähän hetkeen ja sodanvastaisuuteen arvellessamme roolin asepuvun venäläiseksi.

 

Ehkä yksi kohtaus on vielä tarinan kontrastien huippuja. Pyörivän näyttämön toisessa päässä rakastuneet Faust ja Greta sylikkäin täynnä rakkauden onnea ja toisella puolen kehää samaan aikaan Mefistofeles on vietellyt naapurin Martan (Kristiina Halttu) pelkkä himo tyydykkeenä - näyttämö, koko maapallo ja maailma pyörii, akselissaan rakkaus ja synti.

 

Näytelmän sävelkielinen asu on muodikkaan trendikäs, liki uusrokahteleva - Marzi Nyman on sen esityksen keskeiseksi, sykkiväksi ja kiehtovaksi ilmapiiriksi luonut. Se toteutuu soittajien jokahetkisin läsnäoloin kymmenen uuden huumaavan hienon biisin tehokkaana musiikkilavasteena - tuuban römeys, rumpujen pärinä, nykysoittimien ja ksylofonien kilkatukset. Marzi Nymanin uusien laulujen sävellykset täydennettynä parilla menneeseen aikaan sitovalla, kuten Kanderin Cabaret-musiikilla, ovat haltioittavasti tähän päivään iskevää ja hehkuttavat melodiakukillaan esityksen upeaksi teatterimusiikiksi.

 

 

Loppukohtauksessa yleisö jälleen ajetaan ulos salista teatteriaulaan. Marssittaminen takaisin aulaan tuntuu ajatuksen ja ruumiin hapenpuutteena nyt vielä suurten, häikäisevien valospottien kiilojen kuumuudessa. Sitten alkaa todellinen epilogi yleisön keskellä. Mitä hurjimmat ja komeimmat helvetin ja taivaan olioita kuvittavat viisimetriset mielikuvitukselliset nukkeotukset alkavat liikuskella enteellisen hitaasti tanssien keskuudessamme ja me niitä väistellä. Lähes pimeän suuren aulan toisessa päässä, tiukan elämän ja kuoleman erottavan lasiseinän takana Greta yrittää verissäkynsin päästä lasin läpi, mutta näkee vain kaukana rakkaansa Faustin, joka juoksee Gretan tavoittamista kohti päättymätöntä juoksua paholaisen omaan helvettiinsä kytkemissä valjaissa. Välissä Mefistoteles nautiskelee omalla korokkeellaan riemusta hykerrellen, etteivät rakastavaiset pysty toisiaan kohtaamaan - se on verivalan velvoitus. Kohtaus on pitkä, karnevaalisen vaikuttava. Siinä vilahtavat kaikki näytelmän henkilöt. Sitten tuli pimeys.

 

Teos on näyttelijöiden suuria suomalaisteatterien pandemiakaranteeneissa täyskypsyneitä yhteisnäyttelemisen herkkuja: melko lailla rasvaisen, pimeähkön noituuden hämäryyden, puhtaan naiivin uustestamentillisen jumaluskon ja saatanallisuuden välistä opillista problematiikkaa raikkaasti aikaamme analysoiva, ilveilevä, toimiva, musisoiva, tanssiva ja laulava, taitavin roolitöin ja fantastisin visualisoinnein mukaansa viettelevä taivaallis-helvetillinen moraliteetti.

 

 

Henkilöt:

Marc Gassot Faust

Juha Varis Mefistofeles

Aksa Korttila Greta

Kristiina Halttu Martta, Noita

Annika Poijärvi Jumala

Harri Nousiainen Wagner, Valentin, Servibilis

Pirjo Määttä Runoilija, Äiti, Henki, Marakatti

Heikki PItkänen Humoristi, Henki, Marakatti

Antti Pääkkönen Teatterinjohtaja, Isä, Henki, Marakatti

 

Muusikot:

Mikael Myrskog, Kenneth Ojutkangas, Arttu Takalo

 

Avustajat

Eetu Alppi, Isadora Brown, Saima Haapasalo, Kari Huotari, Rihaam Juwaisir, Ruut Kuittinen, Matias Mäkitalo, Luukas Sihvonen, Emil Westerberg

 

Ensi-ilta 31.3.2022 Vallilan Kansallisteatterissa

 

https://kansallisteatteri.fi/esitys/faust/