Teatteri Avoimet Ovet, aivan Helsingin sydämessä, Erottajalta Ruotsalaisen Teatterin ohi parisataa askelparia loivaa ylämäkeä ja vasemmalla puolen arvokkaan vanhan talon porttikäytävän kautta löytyy pieni kodikas paksuseinäisen kivitalon sisäpiha, sieltä varsin nykyaikainen pieni teatteri lämminhenkisine auloineen ja viehättävine saleineen.

Muutaman vuoden sekä koronatauon jälkeen olemme taas päätyneet tänne. Tällä kertaa katsomaan teatterin nykyisen johtajan, ohjaajanäytelmäkirjailija Hanna Kirjavaisen näytelmää Marian tunnustus - muistokirjoitus hevoselle.

 

Hanna Kirjavainen kuvaa omakohtaisen suhteensa näytelmänsä syntyyn - miksi juuri suomensukuiset inkeriläiset, heidän pakkosiirtonsa syynä inkeriläisyys sai kohtalokseen Neuvostoliiton kulakkirikollisen aseman. Kirjailija oli löytänyt aiheen luettuaan elämäkertateoksen Maria Kajavan pitkä taival.

Kirjassa Maria Kajavan (1908-1998) matka Neuvostoliitossa Inkerinmaan Keltosta Siperian kultakaivosten kautta Petroskoihin kertoo useiden tuhansien inkeriläisten asuinsijojen lunastusten, asukkaiden pakkosiirtojen ja perheiden karkottamisesta Siperiaan työ- ja vankileireille Stalinin vainojen uhreina (1930-1938). Kajavan perhe karkotettiin Inkerinmaalta 1931 Siperiaan Neuvostoliiton vankileireille ja Maria pääsi vapaaksi 1948, asettui lopuksi kahden tyttärensä ja anoppinsa kanssa Petroskoihin.

Stalinin vainojen uhrien kohtaloon kuului, että tuon monivuotisen matkan aikana perhe ja suku hajosivat, puoliso hävisi tai tapettiin, suuri osa lapsista menehtyi kulkutauteihin. Marialla oli kuitenkin näissä stalinistisissa, ateistisissa olosuhteissa, joissa uskonto oli kielletty ja rikollista, poikkeuksellinen sisäinen pakko, pyrkimys perustaa luterilainen seurakunta. (Se toteutui viimein vuonna 1970 Petroskoissa).

 

Näytelmäkirjailija Hanna Kirjavaisen 7-jäseniseen nykyperheeseen kuului tämän näytelmäaiheen aikana pitkäaikainen eläinystävyys oman Poju-hevosen muodossa. Se päättyi kuolemaan kirjailijan syliin. Kirjoittaja koki, että elämän irtoamisessa eläimestä ja ihmisestä on sitten kuitenkin jotain erilaista. Molemmista tapahtumista jää voimakas tunne pyhyydestä ja järjellä käsittämätöntä mystiikkaa. Ihmisen kuoleman voi kertoa sanoin, eläimen kuoleman vain elämän pysähtymisenä. Ajatus lensi nopeasti pohtimaan ihmisen ja eläimen ystävyyden todellisuutta ja siirsi sen näytelmän käsikirjoitukseen, dramatiikkaan, mahdollisuudeksi luoda fiktiivinen tarina eläimestä ja ihmisestä vuorotellen toistaan elämässä taluttaen, inkeriläisen naisen siperialaiseen vankeuteen kylmän kolkossa sellissä.

Teoksen juuri valmistuttua ensi-iltaansa, siitä tuli riipaisevan ajankohtainen puheenvuoro koko maailmalle - Venäjän hyökätessä Ukrainaan, maata tuhoamaan ja kansaa murhaamaan.

 

MARIAN TUNNUSTUS - MUISTOKIRJOITUS HEVOSELLE

              

Totta näytelmän tarinassa on Maria Kajavan elämänkuvaus eri vankikohtaloaikoinaan ja myös koko elämänkestoinen luterilainen Jumalusko. Sen pysyttäminen, puolustaminen ja julistaminen vankilaoloissa ateismin täyttämässä maassa oli suurta elämänrohkeutta. Kirjavainen on pyrkinyt siirtämään henkilökohtaisuutta taka-alalle korrektiussyistä vaihtamalla Marian sukunimen näytelmäänsä. Näytelmänä teos on vaikuttava esitys, joka pitää aidon draaman jännitettä yllä hienosti ja herkästi tapahtumien edetessä. Erikoisesti neuvostoviranomaisten kuulustelut on vaikuttavasti kirjoitettua, ohjattua ja tulkittua, sykähdyttävää draamaa todellisuudessaan, koruttomuudessaan, dialogissaan.

 

Ella Pyhältö luo inhimillisen, voimakkaan, sydämellisen, toimeliaan ja toiverikkaan inkeriläisen Maria-äiti -olemuksen yhtä aikaa eläytymisellä, herkkyydellä ja ajatuksen määrätietoisuudella. Hän on näyttämöllä koko esityksen ajan ja sisäistää roolityönsä uskottavaksi, vailla pienintäkään paatosta tai keinotekoisuutta. Hänestä löytyy myös temperamenttia asiansa ajamiseksi päämäärään. Sulkeudumme noiden neljän, metallisilta tuntuvan seinän sisään Pyhällön mukana vakavina tositarinan olosuhteita, keskusteluja ja kuulusteluja ylivoiman ja puolustuskyvyttömän naisen kesken miltei pelolla jännittäen - Marian suoraselkäisyyttä, uskoa ja oikeudenmukaisuutta ihaillen.

 

Outi Pulkkisen soitto- ja musiikkiosuus nykyaikaisella virsikantele-jouhikolla onnistuu korutonta tunnelmaa tihentämään kotiseutuiseen lähtökohtaansa: katkelma inkeriläisestä runonlaulannasta tuo autenttisuutta pakkotyöläisten naisten laulelmiin lapsilleen ja vienankarjalainen parannusloitsu kertonee lohdutuksesta siperialaisten olojen ensihoitomahdollisuuksiin. Tosin tuo laulullinen esitys laajenee pituudeltaan turhankin pitkäksi ja katkaisee esityksen jännitteen ylikestollaan. Pulkkisen monet roolihahmot - selliin heitettynä vieraana vankina, Marian isoäitinä, karhuna ja ennen kaikkea hevosena - tuovat luonnonläheistä ulottuvuutta, taitavaa liikekieltä ja syvyyttä todellisuudesta, motivoitunutta, yllättävää mielikuvitusta esitykseen.

Selkeän ohjauksen tendenssistä ahdistavuutta ja kohtausten sisältörikkautta kasvattaa kylmä, sadistinen, lakooninen realismi kuulustelijoiden näkymättömyytenä, vain heidän äänensä kaikuessa metallisen kolkossa Marian vankisellissä. Liikuttavia kohtauksia ovat tuntemattoman vankisellikaverin tai eläinten kanssa käydyt Marian kuvitteelliset, repliikkiset keskustelut, kysymykset ja vastaukset keskustelukumppaneittensa asemaan eläytyen - ja koko elämän merkityksen pohdinta. Marialle jää onneksi vielä eläimet, sellin ikkunasta vieraileva orava yllätyskäynneillään, muurahaiset polkuineen, karhu vihellyksineen. Taitavasti mietityt ja toteutetut todellisuus ja kuvitelmat lomittuvat toisiinsa: taustakuviot hevosineen, junineen täydentävät todellisuusilluusioitamme, tarkat äänet, kaiut ja rekvisiitta näytelmän henkilöiden hahmotettavuutta. Suljetun paikan psyykkistä ahdistusta lisäävät useiden mielikuvien, lapsuudesta ja kotoisuudesta taustalla heijastuvat raikkaan elävät kuvat - hevosen kirmaamisesta kesälaitumille, monet heijasteet ja äänimaailma, jotka selvästikin ovat vain Marian takautuvia näkyjä, vankisellissä haaveiltuja kuvitelmia Inkerinmaalta.

 

Marian tunnustuksessa ihminen ja hevonen usein kuin tarinan keskusteluissa taluttaisivat toisiaan - eivät juurikaan tarvitse sanoja. Ihminen on sanojen, normien, aatteiden vanki ja käyttää niitä eläimelle puhuessaan, eläin on lähin ystävä kielen ulottumattomuudessa, se ei tarvitse sanoja, taluttaa meitä ystävänämme uskollisesti vaikenemisen ulottuvaisuuteen, jonne ihmislaji ei yllä.

 

Näin Marian tarina antaa raastavan herkän, eetokseltaan julman ja kauniin näytelmän muodossa tosipohjaisen esimerkin alistetun ihmisen sitkeydestä. Samalla saamme vaikuttavan todistuksen siitä, että kun kaikki inhimillinen, kotiseutu, puoliso ja lapset otetaan pois, luonto minimoidaan neljän seinän vankiselliksi, meillä ei ole kovin paljon mielenkiintoa jatkaa vaellustamme. Marialla se on vahva luterilainen usko, joka jää elämää puolustamaan.

 

Teatteri Avoimet Ovet

MARIAN TUNNUSTUS - MUISTOKIRJOITUS HEVOSELLE

Käsikirjoitus ja ohjaus Hanna Kirjavainen

Rooleissa Ella Pyhältö ja Outi Pulkkinen sekä ääninäyttelijät Taisto Reimaluoto, Eija Varima, Juha Pulli ja Hilja Kinnunen. visualisointi Ia Ensterä ja Jere Kolehmainen, äänisuunnittelu Juuso Voltti ja Outi Pulkkinen, musiikki Outi Pulkkinen

Esityskuvat Mitro Härkönen

 

Esitykset 10.3.- 10.5. 2022

https://www.avoimetovet.fi/