Kansanopiston%20teatterikoulutus.jpg

Parin pandemiavuoden jälkeen avautuivat jälleen odotetut jokakeväiset Lahden kansanopiston teatterifestarit. Niille olennaista on kahden vuoden teatterikoulutuksesta valmistuvien oppilaiden mahdollisuus tehdä täysin itsenäinen, oma näytelmällinen esitys.

Katsojat saivat kokea festarien aluksi näiden samojen teatteriopiskelijoiden esittämän, viidelletoista tulevalle teatteritaiteilijalle hyvin harjoitetun teoksen, tanssipedagogi Meri-Tuuli Risbergin nykytanssin voimakkaan ehyenä, loistokkaana tulkintakokonaisuutena.

Tanssillinen Heijastuma oli oivallinen nimi teokselle: esityksestä saattoi kokea koko jalostuneen liikunnallisen, teatteribaletillisen kielen hallinnan, yhteisannoksen taitavaa, jokaisen taiteilijansa kurinalaista, rohkeasti mukaan heittäytyvää liikekieltä vaikeinkin koreografisin kuvioin, tarkoin hallituin askelilmaisuin - hämmentävän kypsä, osaava ja ennen kaikkea vaikuttava, ajatuksellinen kolmiosainen teos, jossa vahvan joukkovoiman tunnelmaista tulkintaa katsoja sai oman psyykensä kaikin aistilokeroin ahmien nauttia - esittäjät notkeat, taipuisat kuin parhaat kehonhallinnan taiturit, keskittyneet, eläytyneet, yhteisilmaisulliset jok'ikinen. Näin syntyi harvinaisen tasokas heijastuma menneestä teatteriliikuntaopetuksesta hallituksi jalostettuna, täysipainoisen nautittavana, aikakautemme modernina tanssiteatterina.

Yhden näyttelijän varaan tehdyt teatteriesitykset ovat teatteritaiteen kuninkuuslaji. Niissä taiteilijan oma persoonallisuus on edessämme, koettavanamme, ihasteltavanamme ja kritiikkimme kohteena. Ammattiteattereissa yleensä teatterien karismaattisimmat näyttelijävoimat uskaltautuvat ja onnistuvat saamaan esityksensä sellaiseksi, että sillä on jatkuvuutta liikuttaa ajatuksiamme ja että se saa myös kymmenet esityskerrat täysin salein. Koronan aikana pari viimeistä vuotta tämä käytännönjärjestelyissä helpoin teatterimuoto on usein ollut ainoa, jota edes vähän on voitu toteuttaa.

Kansanopiston teatterikoulutuksessa tällaisesta monologisesta sooloteatterista on tullut tapa. Sitä puolustaa katsojan avoin vastaanotto kokea aina täysin uusi, tuore teatteritaiteilija ja hänen esityksensä tuoma lumous.

Niin tapahtui monilta osin myös yhdentoista näkemäni festariesityksen kohdalla: rohkeutta, valmiutta, uutta teatteri-ilmaisua löytyi kahden teatteripäivän täydeltä. Kun katsoja koko festariurakan haluaa kokea ja näkee nuo kaksi päivää vain kolme erilaista mustaa teatterisalia, niiden uumenista täytyy löytyä todellista ilmaisullista mielenkiintoa, mielikuvitusta, loistoideaa, ajateltavuutta, rohkeutta, huumorin iloa - sitä nuo nähdyt esitykset kaikki joltakin osaltaan edustivat.

 

Valovaras%20toinen%20festarikuva%20b.jpg

 

Roosa Leivo – Valovaras

Roosa Leivon tulkinnan ajattelussa valo syntyy vasta pimeän tultua. Lähes pimeydessä tapahtunut esitys kuvaili luonnon suhdetta valoon: perhosetkin hakeutuvat valoon, kaikki kaunis näyttäytyy vasta valossa kauniina ja elävänä. Valovaras toimii vain öisin, päivänvalossa se häipyy synkkiin piiloihin. Muutama sattumallinen valoläikkä täysin pimeässä teatteritilassa tuntui jo yksin todistavan teatteritaiteilijan olettamuksen todeksi ja katsoja alkoi odottaa lisää visuaalisempaa nähtävää silmille. Se syntyikin aivan esityksen loppuakordeissa esittäjän saadessa täydelliset kultaiset siivet ja olemuksen hohtamaan yllään yhtenä festarin upeimmista skenografiahuipuista. Levollinen sanallinen esitys, ahdistamaton teos pimeydestään huolimatta.

 

Toimintaterapiaa%20-festarikuvab5.jpg

Pauliina Kuusisto – Toimintaterapiaa

Pedantit, konrolliaddiktiset persoonat ja me kaikki joskus kovin sääntöihimme, uskomuksiimme pinttyneet ihmispolot saimme Pauliina Kuusiston taitavasti kirjoitetusta, draamallisen hienosti esitetystä ja harvinaisen kiinnostavasta, parodisesta teoksesta sopivasti ja oikeutetusti nenillemme - ja vielä harvinaisen hyvän, tasokkaan hauskuuden kaupanpäälle. Hienosti sepitetyssä tarinassa persoona on ryhtynyt kaiken kirjoitetun, kaiken luetun ja kuullun perusteella omaksi toimintaterapeutikseen. Se ei tahdo aluksi luontua totuttujen ajoitusten ja tapojen jatkuvasti estäessä kuvataiteen luomistapahtumaa syntyväksi. Kunnes lopuksi kaikki ratkaisu löytyy oman äärimmäisen tarkkuuden ja kyvykkyyden ulkopuolelta, arvaamattomasta itsetoheloinnista. Festareiden omaperäisimpiä, taitavimpia, yleisinhimillisimpiä ja korkeatasoisimpia, loppuratkaisutoteutuksessaan kauhuhuumorisimpia esityksiä.

 

 

Pito%2Cperustus%20permitaatio%20kymmens%

Aapo Savisaari – Pito/perustus/permutaatio

Esitys edusti täydellisesti verbaalista ilmaisua kieltävää ja karttavaa, tanssiteatterillista teatteri-ilmaisua. Sen vaihtoehtojen tieteellinen ja realistinen kokeilu olisi ollut tehokkaampaa visuaalisessa nähtävyydessään valossa - nyt esitys erottui vain silloin tällöin kirkkaiden spottien sattumallisten valoefektituokion tai robottisoittomerkkien laukaistessa toiminnan koneen lailla liikkeelle. Takapenkissä istuneena minua harmitti, etten nähnyt paljonkaan esityksen sinänsä mielenkiintoiseksi ajateltua matemaattista sisältöä, toisiinsa vertailtavista kuudesta laudasta, niiden tarkan liikesidonnaisista käytöistä, punnittuine, kokeiltuine vaihtoehtoineen. Ilmaisussa persoonallisuuden aina epävarma luotettavuus tuntui tarkoituksella hylätyn ja tekniikan oivalluslähtöinen kokeilun vaarallisuus olivat läsnä, esittäjän keskittyneinä voimakkaina verrokkeina laudasta lattiaan rojahtavine valtavine luonnollisine äänineen ja tuoksuina sahakarheapintaisine pölyineen. Yksi kokemiani, kenties ehyimpiä kokonaishallituimpia, keskittyneimpiä teatterikokeiluja aikoihin.

 

 

Viides%20n%C3%A4yt%C3%B6s.jpg

Siiri Lehtinen – Viides näytös

Ahkeralle teatterinkävijälle voi useinkin käydä kuten esityksessä Viides näytös - peruutukset. Viime vuosien pandemiassa tuo katsojankohtalo on ollut todellista totta meille monelle.

Näyttelijätär Siiri Lehtinen oli lupautunut esiintymään ja festarijärjestäjä oli pyytänyt meitä odottamaan häntä teatterin ulko-ovelle. Sieltähän kaukaa kävelykatua pitkin Siiri lopulta tulikin, mitä ihanimpana monipuolisen värikkäästi pukeutuneena rimpsuineen, touhukkaan puheripulisesti meitä tervehtien. Selvisi, että hän itse aikoi avata tuon teatterin ulko-oven ja sitten pääsemme sisälle. Avaimet eivät tuntuneet monista kokeiluista huolimatta toimivan, ei auttanut edes yleisön siirtyminen sivuun ja Siirin hurja juoksu ja törmäys tankinlailla päin ulko-ovea. Ovi pysyi kiinni.

Tässä toivottomina istuimme keskellä Aleksanterinkadun leveää jalankulkutietä ja Siiri jaksoi kertoa erilaisista miljoonista mahdollisuuksista päästä kohta esittämään meille näytöksensä.

Esitys oli näyttelijälahjakkuuden moninäkökulmainen, huumoritäyteinen monologi, herkullinen show-hauskuus. Esittäjällä on taito eläytyä, ottaa mukaansa, jopa ohikulkijatkin esityksessä huomioon. Voi miten elävää, repliikkitäyteistä riemua, nautittavaa höpötystä tämä näyttelijävelhotar suoltaa nautinnoksemme.

Kun ovi ei tuhansista yrityksistä avautunut, Siiri päätti häippästä ja uskoi, että joskus saamme nähdä hänen taitavan esityksensä, asteli sitten kaupunkimme pääkadun yli ja häipyi kadoten vastapäisen liiketalon sisäaulan pimentoihin. Niin hieno juttu se Siirin mielestä kyllä on, ettei hän malta odottaa, että saa näyttää sen meille.

 

 

Verkkoni%20sis%C3%A4%C3%A4n.jpg

Kuva esityksen julisteesta
 

Liinu Ovaskainen – Verkkoni sisään

Esityksen alku oli visuaalisesti ja tunnelmallisesti kiehtova. Maailmanmerellinen tunnelma, olento verkkoon kiinni jääneenä pyristelevänä, vangittuna - taustalla sinistä liikkuvaa äärettömyyttä. Sanaton tunnelma tuntui tiiviiltä ja onnistuneelta, symbolismi aiheelle täydelliseltä. Olennon liikkeet ekonomisen tarkoin harkittuja, usein yllätyksellisiä ja katsojaa herätteleviä voimakkuudellaan.

Sitten esitys herpaantui, alkoi kuin runomainen pohdinta, vapaudesta ja sen kokemisesta, tekstinä keskinkertainen runoriimein ajatuksiamme tavoittamaan pyrkivä tarinointi, joka tuntui jo kovin tavanomaiselta. Upea videoheijastusnäky olennon laskeutuessa kolmiulotteisena hahmottumana takaisin veteen palautti esityksen alkuperäiseen kiehtovuuteensa. Lopuksi koko olennon ahdistava, puristava, visuaalinen, keskittynyt ote laukesi kaikkisyleilevään ihanaan hymyyn. Teos sisälsi hienosti ajatuksen löytää itsensä ja oma lajihistoriansa lähtökohta ja hetkittäisestä täydellisestä näyttelijän eläytymisestä - ja lopun kaikki esteet poistavalla hymyllään siirsi ajatuksemme asiaa pohtimaan. Sanaton, tiivis, keskittynyt, tunnelmallaan vangitseva esitys oli parhaimmillaan.

 

 

Viimeinen%20demo-kahdeksas%20festarikuva

Kuva esityksen julisteesta

Atte Reunanen – Viimeinen demo

Esityksen tarina kertoi alkujaksossa kuuluisan esiintyjätähden agentin puheenvuorona tähden akuutista markkinoinnista ja tavoittamisesta taitavan liikemiesmarkkinoijan otteella, mainiosti luodulla tyypittelyllä, puhelinkeskusteluna. Loppu Reunasen esityksestä olikin monikirjavaisia pätkiä, toiset ihan hohtosuorituksia, useat käsittämättömiäkin, kuten filminpätkiä, laulua livenä sekä taltioituna, monenlaista kekseliästä teknistä lavastusta ja filmauksia. Reunasen demossa hänestä paljastui monipuolinen taito tehdä ihan kaikkea mitä vain - ilmaisukapasiteettia riitti, mutta ensimmäistä osaa lukuun ottamatta mikään ei oikeastaan enää löytänyt  tarpeellisuuttaan tulla julki, puuttui tyyli ikään kuin taiteilijalla olisikin ollut tarve kiittää ja kumartaa ja antaa ulos kaikki, mitä hampaankoloissa on kaksi koulutusvuotta muhinut -  ideanpoikasta, taitoa ja tekniikkaa - tuloksena sekopäinen kohelluksentapainen tyhjennyskokonaisuus, Reunasen vihoviimeinen demo.

 

 

Sailan%20oma%20esitys-Festarikuva.jpg

Heidi Lappi – Sailan oma esitys

Pieni nelivuotias Saila keskusteli hoitajansa kanssa. Käsikirjoitus oli todella hyvin kasvatusasiantuntijuudella, aidolla lapsenmielisyydellä kirjoitettu loistava teksti, erinomaisesti löydetty ja tulkittu nelivuotiaan lapsen mielenlaatu ja fyysinen olemus koko esitysajaksi. Keinoista puuttui kokonaan teennäisyys ja turha karrikointi. Lapsen sanasto ja tunne olivat molemmat taitavasti näyteltynä ja eläytyneenä esityksen harvinaista täyttä ammattitaitoa, ainutlaatuisuutta: äärimmäisen hauska, yleisön kanssa hurmaavan interaktiivisen luonteva, onnistunut, osaavin, taitavin, teatterillisin ja sydämellisen huumorinlämmin festariesitys.

 

 

Putoan%2C%2C%20kymmen%20festivaalikuva.j

Hugo Hagström – Putoan

Ihminen viimeisillä hetkillään on elämänpituisen haaksirikkonsa tuloksena joutumassa helvettiin Danten tapaan ja keskusteli siitä itsensä ja kuulijoidensa kanssa. Vaikean aiheen monet reaktiot olivat tietenkin suuria ylilyöntejä muodoltaan, ihmisen elämästä lähtö -tilanteen aavistaen - tunnelmoivalla äänenkäytöltään. Esityksen äänenkäytöstä - livepuheesta tai äänitetystäkään tekstistä - ei tahtonut oikein saada selvää. Tulkinta oli liiaksi huutomaista, esittäjä oli kuin omassa maailmassaan yksin sisällä, osaamatta siitä meille järkevyydellä kertoa tavalla, josta ymmärtäisimme, mitä hän tarkoitti. Vaikuttavuutta löytyi tehokeinoissa, painotuksissa, ilmeissä ja eläytymisessä, mutta aitous jäi saavuttamatta. Erinomainen lavastus oli näyttää elämän viimeiset sekunnit ennen helvettiin joutumista viidestä minuutista sekunti sekunnilta aika vähentyen -  estradipermanto oli täynnä digitaalisen kellon väheneviä numeroita tuomion jo lähestyessä. Lavastus oli hieno oivallus, jota olisi pitänyt käyttää koko esityksessä valikoivasti ja tyylikkäämmin ja jättää rekvisiittatilpehööri käyttämättä. Vaativa esitystavoite jäi siis saavuttamatta.

 

 

Show%20must.jpg

Kuva esityksen julisteesta

Ronja Alatalo – Show Must Go Off

Kenties kokenein, jo ennen murkkuikää ammattiteatterin palkeilla laakereita niittänyt teatterifriikki, sai omassa tilityksessään tilaisuuden tapailla hauskasti teatterissa kokemiaan liikunnan ja näyttelijäilmaisun rajoja. Lempeän hyväntahtoinen, verbaalisen ilmaisun lahjakas persoona oli miellyttävästi laatinut tilityksensä tähänastisesta teatterikokemuspaljoudestaan. Hänellä tuntui olevan realistiset tavoitteet siitä, mitä teatteri voi antaa, luontevat ja koetut valmiudet kertoa kokemastaan ja sitä harvinaista ulkonaista ja sisäistä olemusta avautua myös lämpimän huumorin avulla opiskelijatovereilleen ja meille yleisölle ihan ammattitaitoisesti kasvotustenkin. Lapsitähti on eläköitynyt aikuiseksi - suuret ammattihaasteet koulutuksineen odottavat.

 


Rakennushommia%20festarit%2022.jpg

Oona Toivola – Rakennushommia

Androidit ovat tulleet Lahtikaupunkiin, erikoisesti sen onnetonta kaavoitusta ja epätervettä rakentamista tuiki tarpeellisesti muokkaamaan. Nämä ihmistä paljon taitavammat ja itseriittoisemmat robotit ovatkin tarpeellisia ja aikaansaavia kaupunkikaavan toteutuksessa, vanhan asuinviihtyvyyden muka-homeisena purkaen ja uuden terveen elämän löytäen. Robotit osaavat jo hymyillä, puhua, maistella ja tietenkin järkeillä biljoonia kertoja laajemmin, nopeammin, tuloksellisemmin ja fiksummin kuin ihmiset.

Robottien filosofia on selvä: ”vesihöyry on kaikkein huomattavin kasvihuonekaasu, ilmastonmuutos ei ole ihmisen syy, ilmastokriisi ei ratkea ihmisen valinnoilla, minä en voi vahingoittaa ihmiskuntaa enkä voi antaa ihmiskunnan vahingoittua"- mitkä jumalalliset kyvyt robotilla onkaan.

Oona Toivolan robottiluomuksessa on vielä motoriikassa toivottavaa, mutta nyt hurmaa koneellisella täsmällisyydellä ja suunnanvaihdoilla. Ajattelevan, koneääntäkin inhimillisemmin puhuvan, liikkuvan robotin kohtaaminen tuntui festareiden yhdeltä mielikuvituksellisimmista, onnistuneimmista ideoista ja teatteritoteutuksista.

Koko esityksen kestäneessä työnäytteessä tämä androidi ahkeroi Lahden kaupungin kerrostalomiljöössä - sen vioittuneet, homeiset talot purkaen ja uudet uuteen oman tekoälynsä muotoilemaan kaavaan pystyttäen, noin vain hujauksessa. Mikä inhimillisintä parin niiden raunioista androidimme löysi itselleen ihmeet: elävät kasvit, ihmisen tuomat viherkukinnot, ja hänen kasvoilleen tuli täydellinen, valloittava ihmisen mielihyvähymy ojentaessaan niitä joillekin meistä yleisöstä. Lopulta koko kaupunginosa sai lentää androidin potkuilla romuhyödykkeeksi.

Robotit ovat siis tulevaisuudessa vähintään ihmisen vertaisia, edullisia apulaisia ja pomoja tulevaisuuden Suomessa, ennen kaikkea Lahdessa.

 

 

ANTIKOHTUUS-Festarikuva1.jpg

Laura Viinikka – Antikohtuus

Teatterillinen esitys voi joskus tekstin tehossa, ilmaisullisessa taitavuudessa porata ihmiselämän totuttua, muista eliölajeista erottavaa yksityisyyttä paljon syvemmälle  moraalisäännöt rikkoen, vaietut yksilöllisyyden sivistyksen luomat salaisuusrajat aukirepäisten. Laura Viinikan kehon alastomuus, naiseuden kuukausittainen verinen elämänjaksotus ja koko ihmislajin toivottomuus saivat poikkeuksellisen rohkean julkisuuden hänen heittäytyessään kaikista estoista vapaana, täydellisenä yksilön sielulliseen ja biologiseen pahoinvointiin avunhuudoin, voimakkain, anovin, karjuvin, realismiakin hurjemmin reaktioin, elämän armottomuuteen. Ranskalaisen tutun piaffmaisen vanhan yökerhoslaagerin soidessa, pienestä harvinaisen aistikkaasta, somasta kylpyammetunnelmasta avautui sen valkoisen porsliinikuoren alta elämänpituinen katastrofi, räjähti teatterina, realismia rankemmin silmillemme ja sieluamme kirvelevästi ihmisen hätään - alastomaksi, peittelemättömäksi, paljastetuksi hirviölliseksi totuudeksi. Viinikan voimakas, häijy teksti ja virtuoosinen näyttelijärohkeus, ammattimainen ohjausapu saivat banaalit teatterikäsitteet - eläytyminen, sisäistäminen, hieno - tuntumaan kovin pinnallisilta määritteiltä tästä esityksestä, jossa kaikki teatteri-ilmaisun keinotekoiset rajat kerrankin tarpeellisesti täysin murskataan. Kunnioitettavaa, rohkeaa, tosin jo liiankin rankan raflaavaa!
 

Minkäänlaista turhantärkeää suurta tähteyden glooriaa en esiintyneistä teatteritaiteilijoista vaistonnut. Paneutuneisuutta teatteriin, lahjakkuutta ja ilmaisukypsyyttä esitykset sisälsivät meille katsojille pohdittavaksi ja nautiskeltavaksi, toiset vielä jälkeenpäin ajatuksissamme möyryten tehoillaan ja omalaatuisuuksillaan. Tuleva menestys teatterien, elokuvan ja esitysareenoiden taiteilijakunnissa on heille ennustettavissa - tähtitaivaalle kaikilla on oman lahjakkuutensa paikkavaraus.

 

Lis%C3%A4liite.jpg