Valokuva Jani Enqvist

Lahden kansanopiston teatterikoulutuksen ensimmäisen teatterivuoden päättökonsertti Kokopitkä Sinfonia muotoutui vastustamattoman sympaattisiksi tapauksiksi, joita taas kerran näin koivujen vasta nyt silmuvihreyteen puhjetessa meillä Suomessa voi saada kokea. Myötämielisen lämmintä tunnetta kehysti konsertin suuren salin asemointi - kotoinen esiintyjäpiiri omissa lempi-istuimissaan, omavalintaisissa sopivissa puvustuksissa ja soittovälinearsenaalissa yhdisti luontevasti konsertin taiteilijat ja yleisön erottamattomaksi kokemukseksi. Näky ja teatteriensemblen kokonaisolemus on musiikin kodinomaisuutta, jota vain täällä Lahden kansanopiston sävelissä saa takuuvarmasti kokea ja vaistomaisesti tunnelmaan helposti mukaan heittäytyä.

Jotakin nyt täysin uutta kevyen musiikin antia ymmärsi konsertissa kokeneensa: sukupolvi on esitysvalinnoissaan suurella askelella vaihtunut tähän aikaan. Esitetyistä iskelmäisistä, laulumaisista, rokahtavista esityksistä en monia koskaan ennen ollut saanut maistella. Valtaosa oli syntyntyt parin viimeisen vuosikymmenen aikana. Konsertin laji oli todella siis uus-sinfoniallinen, kaikkiruokainen kevyt musiikki, jossa ohjelmanumeroiden johtotähtenä tuikki ihanteellisesti jokaisen soolotaiteilijan oman esiintymistavan, taidon ja olemuksen täydellinen kunnioittaminen - kiitos taitavien opettajien!

Esiintyjissä loistivat jo valmiit kevyen musiikin tulevat tähdet yhtä hyvin kuin myös vasta säveltä etsivät ja äänenkäytön alussa ahkeroivat teatteriopiskelijat - kaikki kuitenkin rohkeasti itsenään esiintyen, yleisön raivokkaiden aplodeerausten ja tavaksi tulleiden kannustushuutojen ja hihkaisuiden jokaisen esittäjän palkiten. Näin syntyi eläytyvä, kokeileva, esittävän musiikin alkeissa ja huipuissa, joskus musikaalisuuden korkeuksiinkin hyppäävä sinfoninen kokonaisuus, josta kaikkine mausteineen, mauttomuuksineen, kirvellyksineen, herkkuineen sai parituntisessa teatterikonsertissa estoitta nauttia.

Yleistä luonnehdintaa voisi jatkaakin - miesrokkarijoukon lavaesiintymisvalmiuksien habitukset persoonallisuuksina usein hurjia nuoruuden voimissaan ylilyöviä hulluttelevia kokemuksia ja naishahmojen musikaalisesti laajakirjoinen joukko sykähdyttävän persoonallisia kokemuksia. Niin erilaisia me laulavat ihmiset, elämäntaiteilijat synnynnäisesti olemme, kun kaikki rohkeasti esiintymisareenalle uskaltaudumme.

Poikkeuksellisen inspiraatiomaista, luonnollista oli myös määrältään suuri esittäjien instrumenttien käsittelytaito. Väliin laulajaa säesti kahdeksan, usein kolmen neljän orkesterijäsenen soitinorkesteri rummutuksin, puhkupillistöin, niitäkin onnistuneemmin varsin osaavin kitarankäsittelijöin, saati hämmentävän usean eri kosketinvirtuoosin mukailemin säestyksin - huippuna vielä spontaanein koko tilan loppuunvaratuin kämmenläiskein kaikki yhdessä mukana rytmitellen.

 

Esiintyjät: Roosa Björkstam, Julia Blomberg, Jere Hartikainen, Oona Hynynen, Jonas Kanto, Roosa Kari, Inari Kolehmainen, Roosa Kuosmanen, Maisa Laitinen, Siiri Lehtinen, Väinö Lehtinen, Miska Muilu, Eetu Nieminen, Julia Nurmi, Alberto Rama, Vinski Salo, Roosa Toivola, Olli Tulkki, Ville Vuorikoski, Emma Yildirim
Ohjaavat opettajat: Virva Immonen ja Aleksi Lavaste

 

Kirjoittelin vielä omakohtaisen erittelyn kokemastani konsertista.

EI PUOLIKASTA  (Kaj Chydenius/Jevgeni Jevtusenko 1963) Koko kansanopiston teatterikoulutuksen ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kuoro kajautti Anna minulle kokonainen maa ja taivas. Tuttu konsertin alku, yhteiskunnallisen osallistuvan maailmanajan yhä ikivihreästä laulusta kuudenkymmenen vuoden takaa vaikuttavassa rauhaisassa kuoron yhteislauluisessa tunnelmassa siloitti menneisyyden historiaan. 

 

Olli Tulkki tervetuliaissanoissaan totesi tulevan konsertin olevan ryhmän viimeinen yleisöesiintyminen koko lukuvuodelta. Hän kertoi ohjelman koostuvan kappaleista, jotka esiintyjät itse saivat valita itselleen tärkeinä käyttölauluina. 

ÄLKÄÄ UNOHTAKO TOISIANNE  (Jari Knuutinen/ Samuli Putro) tuntui Olli Tulkin laulamana kuin puheenomaisen herkältä musikaaliselta, ajattelevalta esitykseltä, runoilijan  - ”kosketus on puhetta” - runotekstin mukaan. Koristelematon, kaunis laulelmaesitys.

 

OLET RAKKAIN (säv.san. McCartney/Lennon, suom. Reino Helismaa) Väinö Lehtisen vapautuneen tanssilattiallinen foxtrotillinen tulkinta sopi ja toteutui mainiosti luontuvan solistin haaveilevalle mielialalle ja hauskan svengaaville jaloille sekä esitystä säestävän trion uuskuosiselle tanssirytmitykselle.

 

OIKEIDEN LUONA  Emma Yildirimin tulkinta Ylva Harun laululuomuksen varsin vaativasta omatilitteisestä tekstistä soveltui luontevasti esittäjälle. Vaikkakin diskanttiin nousevat sävelet tuntuivat vielä hakevan paikkaansa, tunnelma leijui jo tekstin yksinkertaisesta, herkästä ajatuksesta.

 

SE JOKA KARKUUN PÄÄS  (Topi Saha) Roosa Björkstamin kaunisääninen sopraano kertoi haikean laulelmallisesti pakattujen tavaroiden erotarinan yöjuoksulta palattua. Nuo ihmeen vetoavat säkeet ihmisestä - josta unia nähdään, joka karkuun pääs - soi heleän kaihoisasti vieläkin korvissa solistin eläytyneenä laulutulkintana.

 

TÄSSÄ ELÄMÄ ON  (Paula Vesala) ”on oma kaunis ja tarpeeton ” Inari Kolehmaisen laulu kera taustalaulajien oli parhaimmillaan kertomassa Vesalan tarinaa. Ehkäpä rytmiryhmän perinteisempi taustakomppaus olisi palvellut vielä enemmän tätä elämäntilityksen hienoa biisiä, josta solisti selvisi kunnialla.

 

SÄ (Samu Haber / Joonas Angerla / Jussi Tiainen)  Alberto Raman hauskasti riimitelty laulelma ja elämänrento tulkinta sujahtivat maulla toisiinsa, vapautunut tulkintaote oli löytänyt otteen viedä kuulijat esitystulkintaan mukaansa.

 

NÄYTELMÄ ( säv.san. Stephen Sondheim., suom.san. Vexi Salmi) Julia Blombergin tulkinta rakastumisesta ja laulun vertaus elämästä näytelmään, yksinäisyyden tajuaminen, välittyivät esityksestä koskettavasti: kuin elämä tää on vain näytelmää ja se siksi jää . Esitys värittyi hauraan surulliseksi, aidon lohduttomaksi taitavasti eläytyen.

 

KESÄUNELMA  Roosa Toivolan laulama Toni Edelmannin Kesäunelma toteutui äärimmäisen kauniina tulkintana - herkkyydessään koskettavana, valmiin täydellisenä esityksenä. Taiteilijatar Toivolalla on suuri tulevaisuus laulujen ja musiikin suomalaisten tulkintalahjakkuuksien korkeuksissa. Poikkihuilun ihana sointi ja sävelkoruinen pianosäestys tukivat esityksen täydellisyyden kokonaisvaikuttavuutta.

UUSI SÄVEL (Yona) Jonas Kanto tulkitsijana on varmahehkuinen muusikko, jolla on taito analysoida esitettävä helposti ymmärrettäväksi ja ottaa tempoon ja tunnelmaan mukaan, hänen musisointiaan voisi kutsua vaikkapa kypsäksi herkuksi poimittavuudessaan. Kahdeksanhenkinen yhteisesitys tuntui hurmaavalta kokonaisuudelta. Konsertin ensiosan päätteeksi upean esityksen sanat kruunaavat tunnelman ja vuodenajan:

”oi sävel ajaton ja uus
Ja se sulamaan saa tämän routaisen maan väistyy toivottomuus”

 

VÄLI-AIKA

 

VIHAAN KYLLÄSTYNYT  Virheen mahdollisuus se inhimillisyyden tuo, me ollaan samaa tuhkaa - lauloi Jere Hartikainen suoraan yleisöä katsellen kuin sen kanssa silmitysten keskustellen ja hoilotellen. Haloo Helsingin/ Leo Hakasen teos on ajantasaista läheisfilosofiaa, joka meiltä jokaiselta luontuu - ja nyt Hartikaisen Jeren tarjoilemana viihdytti aivokuoremme salaisia pohdintoja tämän tulkinnan rauhan, mahdollisuuden sanoihin - valoisan, nuoren, ilmeikkään äänen vilpittömyydellä. Tuhattaituri Olli Tulkki musisoi taas kerran, nyt kitarallaan solistin tulkintaa taitavasti myötäillen.

 

MIELIKUVITUKSEN TUOTETTA ( säv.san. Arto Tuunela) Maisa Laitisen keskittynyt, sisäistynyt tulkinta kera nelihenkisen säestysorkesterin kellopeleineen pureutui vuosikymmenen takaiseen Pariisin kevät -yhtyeen hittiin, sen sanojen, ihmisen päämäärättömyyden probleemiin. Hienomelodinen laulu sai laadukkaan rytmikkään ja kirkasäänisen solistin aidosti puhuttelevan toteutuksen.

"Jos mä vaan soitan ja sanon: En pääse, ei jalat toimi, on silmillä kääre, en tiedä miksi se mua pelottaa,
Mut se on totta - oon mielikuvituksen tuotetta."

 

TUIKI TUIKI -laulelmassa (Kalavainen/Brotherus)  Eetu Nieminen näytti, miten esiintymisen suuret rajapyykit uskalletaan kaataa. Kunnioitettava suoritus harpata tuon monelle rankan julkisen esiintymisen rajan yli - ja selviytyä.

 

ME EI KUOLLA KOSKAAN  Roosa Karin puhdas, kaunisvärinen altto tulkitsi tyylikkäästi, jäätävän viileästi ja kauniisti Olavi Uusivirran unimystisen laulun ikimuistoiseksi ajatuksiimme. 

 

Julia Nurmen ETURIVIN TYTTÖ (Vilma Talvitie - Lauri Hongisto) -esityksen musikaalisuus ja eläytyminen, kvartettiorkesterin ja kolmen taustalaulajan vahvistama tulkinta nousi yhdeksi konsertin taidokkaimmista yhteisesityksistä. Taiteilijatar Nurmella on tarkka, mutkikkaankin sävelkulun tulkintaselkeys tarjoilla teoksen älykästä lyriikkaa ja äänessä sävelalaa kauniisiin sävelkuvioihin koko teoksen täydeltä. Aistikas, ehyt tulkinta.

 

PELKÄÄN  (säv.san. Vesta Burman) Roosa Kuosmasen laulunhengessä on eläytynyttä sanomaa, vilpitöntä uskallusta ja äänimateriaali puhtaan kaunista kultaa.

 

MAMA-lauluja on Suomessakin luotu kymmeniä. Miska Muilun Mama (säv.san. Antti Salimäki, Max Sene & Victor Nordström), lauletun & lausutun räpin hurjan svengaava renkutus on yksi niistä. Meno oli huumaavan tahdikasta ja runopoljennot jyskäävän suomalaista räppiä, vaan koko renkutuksen sanoista en saanut tolkkua enkä sen tekijöitäkään löytänyt. Hauska esitys kaikkine ymmärtämättömyyksineenkin nosti meidät yleisön jo hysterian partaille.

 

Ville Vuorikosken voi sanoa olevan Kokopitkän Sinfonian monisoittava muusikkotaituri ja nyt tässä (Karri Koira) LÄHE MUN KAA  (säv.san. Antti Lauronen, Karri Siren, Olli Palmunen & Rudy Kulma ) -esityksessä myös tanssitaituruudella ilmaiseva musiikkiteatteriklovni, jolle veren syke ja musiikin rytmi luovat kuin itsestään muuntuvan pähkähullun esityskoreografian. Voin tämän hulvattoman esityksen todistaa haltioituneena kuusijäsenisen orkesterin yhteissoiton, tehorytmien kaaosmaisen menon, täydellisen kunnon vanhanajan riimityksen lainaamalla letkeän lonksuttavaisen Ville Vuorikosken viikonlopun tanssien viimeisen värssyn sanat:

 Mä sanoin lähe mun kaa, Sinne missä ei läiky skumppaa.
Ja kun rumba lakkaa ja basso ei hakkaa,
Edelleen meidän sydämet pumppaa.

 

MIELIKUVITUSLEIKKI (Litku Klemetti) Siiri Lehtinen jatkoi rockin hengessä viisihenkisen taustakomppaajansa mukaan vieden:

Mä olen ding dong aina vaan
Varmaankin joutaisin hourulaan
Älä luovuta vielä, oon rajussa jengissä

Tarinan loistava riimitys kertoo meille kaiken sen, minkä autuuden rock saa aikaan. Lehtisen musikaalinen altto on mieluista kuultavaa ja hieno biisin analyysi nautittavaa rokkia.

 

KAIKKI HÄIPYY, ON VAIN NYT  (Eppu Normaali) tuo Syrjän veljesten klassikko kuuluu tietenkin tähän konserttiin, jossa pyydetään meitä tarttumaan elämään tässä hetkessä, sillä kaikki häipyy aikanaan eikä mikään kestä ikuisesti.

Oona Hynynen tulkitsi kauniin laulelmallisesti hienon tekstin elämänohjeeksemme pelkistetysti ikuistaen, säestysrymän kirkastaessa esityksen yhdeksi illan koskettavimmista - ja solistiosuuden konsertin puhdaslinjaisimmista huipuista.

 

 

MINÄ TOIVON  Loppukuoron lauluvalinta Jonna Tervomaan testamentillisesta elämäntaipaleen matkasta tuntui sanoiltaan ja esitykseltään suurenmoiselta, yksinkertaisuudessa jopa julistavalta esitykseltä. Lopussa syttyivät oikein stemmatkin sointiinsa meitä hellimään. Ehkäpä viimeiset soinnut tuosta esityksestä sopivatkin nämä arvioni päättämään:

"Minä toivon huomisen tulevan, toivon soihtujen korkeina palavan, toivon taivaan täydeltä satavan Kokopitkää sinfoniaa."

Hieman konsertin loppu tuli kuin yllättäen. Tavanomaista encoreakaan ei kuultu. Tämän epävakaisen aikamme lujuudeksi nousi jälleen suomen kieli, sen monet uudet käyttörunot ja laulunsanojen kertomukset. Se on uljasta kansantaidetta - kaikkien asukkaiden ymmärtämää puhetta sielusta sieluun, ajatuksella, melodialla, rytmillä ja tulkinnan eläytymisellä kirkastettua taidetta.

https://www.teatterikoulutus.fi/uutisia/teatteri-1-lauluilta-2022-kokopitka-sinfonia