Viron Kansallisoopperalle eivät ole vieraita eestiläisten säveltäjien tuottamat perheoopperat - viimeksi näimme 2015 koko kolmetuntisen lastenoopperan Tauno Aintsin säveltämänä Astrid Lindgrenin kansainväliseen satuun Katto Kassinen.

Kansallisoopperan Estonia-teatterin uusin esitys Naksitrallid on Viron kirjallisuuteen tiiviisti joka kodin lukemistoihin liittyvä Eno Raudin Naksitrallid-kirjojen sisällöistä ammentava seikkailullinen hauskuus, Tõnis Kaumannin mielikuvitusrikkaaksi säveltämä koko perheen toimintaooppera.  

Kotilukemisina useat Eno Raudin tarinalliset, mielikuvitusta ruokkivat kirjat ovat jo monen sukupolven ajan viihdyttäneet eestiläisiä. 1972-75 julkaistujen Naksitrallid-kirjojen huumori on oopperallisessa muodossa nyt ensimmäistä kertaa maailman koettavissa yhtä aikaa meitä kaikkia ruokkivana elämänvoimaisena herkullisena huumorina, libreton, sävellyksen, tarinan, tanssien, liikekielen ja koko teoksen dekoraation hivelevän hienona, saumattomana, värikkäänä ja musiikkitaiteilijoiden yhteistyönä kypsyttämänä herkkuna.

Kolme lystikästä kulkuria, jotka kaikki rakastavat jäätelöä, vapautta ja seikkailua kohtasivat ensi kertaa toisensa jäätelökioskilla. Lipittäessään jäätelöä he silmäilivät toisiaan uteliaina. Nopeasti he huomasivat, että heissä on jotakin täysin samanlaista: heillä on huumorintajua, mutta he ovat kovin tavattoman yksinäisiä, vailla yhtäkään ystävää. Mitä jos lyöttäytyisimme yhteen, yhdessä olisi paljon mukavampaa kulkea? Oivallinen ajatus! Niin minustakin! Asia on sovittu! 

Naksitrallid - suomeksi 1986 Eva Lillen kääntämänä Näpsäkäävät - ovat kolme satuolentomaista, ylivertaisen mielikuvituksellisiksi karakterisoitua kääpiömäistä persoonallisuutta: René Soomin lämminsydäminen olemus välittyy valtavan jäkäläisen, puolukoitakin sisältävän parran alta Sammalparta-hahmoksi, Mart Madiste näyttelee Leikkokenkä-hahmottelunsa mielenlaadultaan taitavan kaksiulotteiseksi - hän on nimensä mukaisesti  saksinut kengänkärkensä poikki liikuttaakseen vapaasti varpaitaan, ja se kolmas - Muhvi (Aule Urb) - taitaa pehmoisella, sympaattisella olemuksellaan auliisti ajatuksissaan avautua, sillä hänen koko kehoaan hahmottaa suuri vetoketju, jonka sisältä hän pystyy avautumaan kokonaan tai raottamaan ajatuksissaan liikkuneita asioita. Sammalpartaa, Leikkokenkää ja Muhvia yhdistää yksinäisyys, kellään heistä ei ole yhtäkään ystävää ja aivan sattumalta he löytävät nyt toisensa. Näin seikkailut elämässä alkavat.

Sammalparta omassa keksinnöllisessä, joviaalissa viisaudessaan, täydellisessä luontoon sulautumisessaan, Leikkokenkä  järkeilijä ja pilailija, vitsiniekka, joka pystyy näyttämään myös tunteellisen puolensa rohkeasti, sillä hänellä on hiiri, jota hän rakastaa ylikaiken ja on valmis uhraamaan sen yhteisen menestyksen puolesta, Muhvi taas kirjoittaa yksinäisyytensä surussa itselleen kirjeitä ja lähettää ne seuraavaan kaupunkiin, mihin on menossa. Hän tekee niin, koska tuntee itsensä hyvin yksinäiseksi. Hänelle on tullut jo tavaksi vetäytyä syrjään ja jäädä lukemaan omia kirjeitään itkien, koska ne on niin surullisia yksinäisyyden lohduttomuutta tilittäviä posterestante-lähetyksiä kirjoittajalle itselleen.

 

Kaverukset ovat kuulleet eräästä vanhasta rouvasta, joka tykkää yhdestä kissasta, se on hänen lemmikkinsä. Hän on syöttänyt sille siksi vain pelkkiä kissanherkkuja kalaa ja maitoa. Vähitellen seudun muutkin kissat tulevat tämän tädin kissaruokailuihin ja kissamäärä alkaa kasvaa kymmeniksi, sadoiksi, hallitsemattomaksi eläinlaumaksi, viimein joka päivä kalaa ja maitoa viedään  jo monin autokuormin kissojen ahmittavaksi. Vähitellen koko seutu alkaa olla täynnä kala-autoja ja maitoautoja. Kissat pitäisi nyt keinolla millä tahansa häätää, sillä pikkuvauvoillekaan ei enää riitä maitoa kissojen litkiessä kaiken, mutta vain rouvan lempikissa Albert pitäisi ehdottomasti säästää - tajuaa kolmikkomme. Vanhan rouvan kissa tosin on jo kadonnut suureen kissalaumaan. Tästä jatkuu oopperan yksi suurin seikkailu.

Oopperan solisteina - päähenkilöinä, bassoina, tenoreina, alttoina ja sopraanoina ovat tietenkin Sammalparta, Muhvi ja Leikkokenkä, joiden väliseen dialogiin säveltäjä on löytänyt näiden luonteikkaiden karikatyyrien sävelaloille ja äänimateriaalille soveltuvat persoonanoloiset sävelkulut. Keskustelut ovat pääasia tapahtumien raikkaan juonekkaissa mutkissa, seikkailullisissa kohtausjännityksissä ja myös koko libreton muiden henkilöiden lauluosuuksissa. Tässä lauletussa oopperassa ne toteutetaan täydellisin luonneanalyysein, harkituin, onnistunein rooliluomuksin, unohtamatta orkestraalisia jujuja, alleviivauksia, joidenkin soitinten hienoilla väreillä koristeluja ja rytmittelyjä. Kuorona ja tanssijoina eivät olekaan trimmatut stemmakuorot, tanssijoina balettiset joutsen-plastikot, vaan niitäkin etevämmät, intensiivisemmät, nuoruutta ja voimaa uhoavat, ketterät ja taipuisat suuret seudun tapahtumainteriöörit valloittaneet kissalaumat, nopeat rotatkin.

 Monet tämän nykyteoksen rytmiä ja draamaa valloittavat tunteelliset, dramaattisetkin aariat ovat tämän oopperan ydinmateriaalia - hienoa uniikkia musiikkia. Useista kauniista aariahelmistä tässä yksi - Muhvin aaria yksinäisyydestä, aivan liikuttavan kaunis ja tunteikas melodiallaan ja Aule Urbinin herkällä tulkintakokonaisuudella. Entäpä toinen - kissarouvan tunnelmaeheydeltään hurja, dramaattinen ylistyslaulu kadonneen lemmikkinsä Albert-kissan löydyttyä - mitä upein koloratuurinen Janne Ševtšenkon laulama aariateos, vertaansa vailla oleva tulkintaesitys tarinan draamalliselle nousulle hellyttävän hauskassa, korviahuumaavassa korkeassa yli 3a:n huumorifortessa.

Unohtamatta myöskään koko lavastustoteutuksen pohjautumista alkuperäiskirjan Edgar Valterin piirrostaiteen kuvitukseen, sen täydelliseen värimaailmaan, sitä kuin kertauksena meidän katsojien kanssa esityksessä samaistellen ja toistaen.

Tämä ooppera on luettava maailman harvinaisuuksiin siksikin, että yksi sen keskeinen tapahtumapaikka on Muhvin upea auto. Auto on mitä kodikkain keittiöineen, vuoteineen, sisusteineen, sisältä tilava ja kodikas. Sinne on kodikasta myös ystävänsä kutsua ja näiden kolmen kaveruksen seikkailuissa ja elämänkoettelemuksissa vahvistamaa ystävyyttä lujittaa.

Koko pyörivä näyttämö toimii kerrankin täystehoisesti visioimalla tapahtumia jännityshetkiksi kissalauman jahdatessa kolmikkoamme takaa ja näiden paetessa. Sisällöllisesti skenografiaheijasteet ja näyttämön pyörintä tihentävät tarinan kulkua monet kohtaukset huimiksi jännityshetkiksi luoden: auton kulkiessa lujaa, maisemat vilistävät sekunnin osissa ohitse - kerrassaan oivaltavaa kulissitaidetta.

Kissojenhävityskohtaus, jossa kaivetaan ansa, syvä kuoppa, johon kissat viimein joutuvat silmittömässä ahmimisvauhdissaan putoamaan, toteutetaan mainiosti (näyttämötekniikan avulla). Moista luontevan todellista mielikuvituksen konkretiaa ei ennen ole koettu.

Yksi näky esityksestä sen lumoavan musiikin lisäksi on vielä kerrottava. Se on Sammalparran luontoa kunnioittava periaatteellinen asenne, jolla hän kieltäytyy kolmikon yhteisistä tehtävistä ja asettuu paikalleen, hiljaa odottamaan partaansa syntyneen linnunpesän hautomisen onnistumista. Lopulta parta on kasvanut lähes pikkuvuoren kokoiseksi. Sen korkean tornin huipun päältä erottaa Sammalparran piirteet näkemään ja iloitsemaan elämänihmeen maahan ulottuvassa parrassaan, josta kuoriutuu somat karvaiset palleroiset linnunpoikaset. Elämä on voittanut.

Näpsäkäävät paljastuu alusta loppuun saakka hurmaavaksi, täydelliseksi oopperakattaukseksi, kiekaisuaarioineen, laajoine sointivariaatioineen, tarinallisesti tehostavin oivaltavin koreografioin ja enteilee oopperataiteelle taattua tulevaisuutta: hyvän huumorin, lujan ystävyyden oopperallisena kaikenikäisten oopperanälkäisten ja oopperataiteita vieroksuvienkin mukaansatempaavana draamamusiikin ylistysteoksena. Ensi-illan vastaanotto oli poikkeuksellinen: seisomaan nousseen täyden katsomon aplodeeraukset kestivät pitkään, arviolta kymmenen minuuttia - esitys oli täydellisesti löytänyt vaikuttavuutensa huumorintajuumme ja musiikkimakuumme.

 

Näpsäkäävät-oopperan libreton kirjoittaja ja ohjaaja on Vahur Keller, musiikillinen johtaja Kaspar Mänd, kapellimestari Lauri Sirp ja Jaan Ots. Nimiosissa teoksen maailman ensiesityksen premiäärissä lauloivat Aule Urb, René Soom ja Mart Madiste.

Artikkelin valokuvat Siim Lövi