EU, presidentti, eduskunta, maakunta ja kunnanvaltuustot – siinä meille Suomen asukkaille pohtimista niihin oman äänemme demokratian lopulliseksi sinetiksi antaessamme.

13.6.2022%20Valtuusto%20a2.jpg

Maanantaina 13.6.22 kokoontui näistä demokratiamahdeista pienin eli Lahden kaupunginvaltuuston 59 jäsentä päättämään kaikkiaan yhdeksästä varsinaisesta asiasta ja lisäksi kolmen valtuustoryhmistään ulosloikanneen valtuutetun asiasta. Näin jälkimmäiset poliittiset sidonnaisuudet alkavat jo vuoden kokoustamisen jälkeen rapista ja olla pelottavan yleisiä, äänestäjän luottamusta kunnioittamattomia.

Lahden kaupunginvaltuuston kokous 13.6.2022

13.6.2022%20Vlatuusto%20a3.jpg

13.6.2022Valtuusto%20a5.jpg

Aloitetaan valtuustotyöskentelyn byrokratiasta. Pelkkiä yksimerkityksellisiä hallintohenkilöitä on istumassa, kirjaamassa, lakia tarkistamassa, neuvoja antamassa ja kokousprotokollaa seuraamassa pöydän takana. Voi sanoa suoraan, että uuskäytäntö nimittää eri entisiä sukupuolia tai sukupuolettomia kansalaisia hallintohenkilöiksi ei ainakaan tasa-arvolain mukaan pöydän takana toteudu. Henkilöt ovat tiettävästi ja ainakin ulkonaisesti tasa-arvon kannalta yksipuolisia henkilöitä. Miten se on mahdollista? Minkälaisia virkahenkilöitä fyysisyyteen perustuen virkamiehemme ja virkanaisemme meille Harjukadun palatsissa oikein esittelevät ja valtuustoomme valitsevat? Yksipuolisia henkilöitä.  Tasa-arvo luottamushenkilöistä siis on kaukana, kaupunginvaltuuston henkilöityessä samaan macho-enemmistöisyyteen 35/24!

Sama pätee paikalla olleiden tai vain osan ajasta kokouksessa viipyneiden kolmen valitsemamme kansanedustajan kohdalla - kaikki hekin ovat yksipuolisia hallintohenkilöitä.

 Yksi kateederin takana olevista aidoista kynänkäyttäjistä oli vasenkätinen.* Toinen oikealta toi toukokuun  valtuustokokouksessa valtuutetuille makeat terveiset. Tässä kokouksessa hän oli vaiti.**

 

Silmiinpistävän oikeistolainen sen sijaan on yläkuvan nettilähetyksen kuvakulma valtuutetuistamme. Valtaosa vasemmistopuolueiden valtuutetuista ei näy lainkaan salin kamerakuvassa. Hieman kuvakulmaa kääntäen saisi ainakin tasa-arvoisemman valtuutettunäkymän. Lähikuva valtuustopöntön puhujasta on tarkka, tosin siinäkin kuvakulma näyttää valtuutettua ja teknistä lämpölaitetta samassa kuvassa turhaan - kuvakulma olisi helppo siinäkin kohdentaa, jos niin haluaisi.

 

 

Kovin ristiveto vasemmisto-oikeisto käytiin § 59:n keskustelussa kaupungin omistamista yhtiöistä, joihin kokoomus halusi varsinaisia ammattihenkilöitä, riippumattomia henkilöitä poliitikkojen tueksi. Paritusinaa puheenvuoroa repliikkeineen asiasta käytettiin ja tämän asian käsittely kymmenen minuutin taukoineen kesti tunti 10 minuuttia. Kaupunginhallitus oli päätösesitykseensä nimennyt näiksi yhtiöiksi mm. Lahti Energian ja Lahti Aquan. Naurettavaa, sillä näillä kaupungin yhtiöillä on monopoli kiskoa meiltä asukkailta vedestä, jätevedestä, valosta, lämmöstä ja energiasta mitä summia ne vain haluavat. Eikö kukaan, edes kunnon rehellinen poliitikko pidä meidän asukkaiden puolia mielettömien kauppavoittojen paisuessa näissä julkisissa palveluissa ja toimissa meidän veronmaksajien maksaessa kaiken. Minne unohtui mm. Ladec - todellinen Lahden kaupungin loinen ilman pienintäkään kannattavuutta. Ladecin ja monen muun kaupungin omistaman yhtiön hallituksiin pitäisi oikeasti saada talouden ammattiosaajia hoitamaan tai mieluummin ajamaan alas nämä tekoyhtiöt.

Hämmentävän hätäisesti perusteltua oli kokoomuksen ehdotus haalia monopoliyhtiöiden hallituksiin peräti kaksi riippumatonta ammattiosaajaa - hallitusammattilaiset osaavat hoitaa oman palkkauksensa taatusti ammattimaisesti eikä ainakaan yhteisiä varoja tällä keinoin lisää synny.

Myös Hyvinvointiyhtymän ja kunnanvaltuuston keskinäinen työnjako tuntui jo välähtävän kokouksen parissa eri puheenvuorossa muutamaksi toviksi, mutta täysin suunnittelemattomasti.

 

Tapani Ripatti+ Mika Kari+ Merja Wahter  § 62 (Valtuustoaloite: skeittipuisto jokaiseen kaupunginosaan) janosivat takaisin nuoruutensa entisiä aikoja ja paluuta nuorisolautakunnan pelkkien hyvien tapahtumien ja uutta synnyttävien toimien aikoihin kahden sukupolven taakse. Harvinaisen oikeistolainen, pelkkään fyysiseen toimintaan vihkiytynyt Kalle Aaltonen ei vieläkään ole löytänyt sijaansa monipuolisessa jokaisen ihmisen henkisessä harrastamiskentässä. Hänen suora puheensa ja yksoikoisuutensa on silti kunnioitettavaa ja konstailematonta tällaisessa pölyttyneessä hallintokoneistossa.

 

13.6.22%20Elisa%20Lientolaab.jpg

Elisa Lientola analysoi selkeästi sitä, miten aikuisten suunnittelemat ja toteuttamat skeittitilat eivät määrätynikäiselle nuorisopolvelle kelpaa, vaan nuorten itsensä pitää ne saada toteuttaa ehdottamiinsa paikkoihin, se on jo koettu asia. Olen silti yhä enemmän vakuuttunut Lientolan pätevyydestä kuvanveistäjänä ja taitavana taideasiantuntijana kuin poliitikkona.

 

Valtuustokokouksen valopilkku

13.6.22%20Kaisa%20Kupiainen%20valtuutett

§ 63 (Valtuustoaloite: Aurataan Lahden kadut tasa-arvoisesti ja turvallisuus huomioiden.)

Anna Kaisa Kupiainen oli tehnyt hyvän aloitteen, jota pyysi päätettäväksi ja kaupunginhallituksen päätösesitystä muutettavaksi. Aloitetta kannatti Erkki Nieminen. Aloitteeseen liittyi myös ihmettely, että asiaintuntijaneuvostojen lausunnot puuttuivat esityksestä.

13.6.22%20Erkki%20Nieminen%20valtuuston%

 

Niemisen kannatuspuheenvuoroon liittyi moite kaupunginhallituksen esityksen valmistelusta, josta puuttuivat vanhus- ja vammaisneuvostojen sekä nuorisovaltuuston asiantuntijalausunnot. Hän vertasi Launeen älypyörätien liukkauden ehdotonta jokapäiväistä sulaksi hoitamista muiden, varsinkin senioreiden käyttämien kävely- ja rollaattorikulkureittien sattumalliseen toimivuuteen ja vaarallisuuteen liukkauden ja lumenkertymisen vuoksi - esimerkkinä Laaksokatu, jossa asuu useita satoja vanhuksia, rollaattoriavusteisia kansalaisia.

Menneitä lumenauraushommia ja kaupungin jo kuopattua Kuntatekniikan liikelaitos osakeyhtiötä kaipasivat Jari Hartman, sekä Jari Rissanen, jotka haikailivat kokeneensa silloin kunnallistekniikan hyviä, toimivia työvuosia. Nieminenkin erehtyi jo asiassa omakehuun ja kertoi olleensa perustetun Seutuhallinnon puheenjohtaja, jonka alainen taas oli Jari Rissasen johtama Kuntatekniikan liikelaitos. Nieminen todisti siis olleensa ylempänä herrahississä kuin Rissanen.

Kokouksen sekavavimmaksi improvisoitu puheenvuoro

Rami%20Lehto.jpg

Rami Lehto antoi mielestään tarpeellisia aurausohjeita oikein kädellä ne auraajalle näyttäen. Lehdon ohjeita satoi linja-auton pituuteen, etu- ja takaoven pitkään välimatkaan, omaan menneisyyteensä palaten: kolme lastaankin hän otti mukaan asian kannatuspuheenvuoroonsa, niputti ne yhtäaikaa liukkauden hoitamiseen lumisella tiellä, puhumattakaan aurauksen käytyä päivällä, jolloin kotiin ei enää työajan jälkeen päässyt omakotitalon pihaan ja nälkäiset lapset odottivat autossa, kun isä rautalapiolla jyysti auran tuomaa penkkaa portilta tuodakseen nälkäiset lapset työpäivänsä päätteeksi hoidosta kotiin.

Ilmeisesti kansanedustajamme Lehto ei ole päässyt riittävästi puhumaan eduskunnassa, koska hän nyt jatkoi ja jatkoi valtuuston puheenjohtajan useasta toppuuttelusta huolimatta, vaikkei palautusesityksestä eli itse asiasta paljonkaan puhunut. Lopuksi hän kääntyi valtuuston puheenjohtajaa kohti:” Kiitos, puheenjohtaja, että jaksoit kuunnella.”

Lehto paljasti siis puhuneensa vain valtuuston puheenjohtajalle, koska kiitti vain hänen jaksamistaan. Muita valtuutettuja tai meitä katsojia ja seuraajia varten hän ilmeisesti ei koko sanomaansa ollut siis tarkoittanut.

 

Valtuustokouksen rehvastelija McCarron

13.6.2022%20a6%20Valtuusto.jpg

”Arvoisa puheenjohtaja, valtuustokollegat. Ymmärrän, mistä aloite on lähtenyt ja mistä palautusesityskin tietyllä tavalla kumpuaa. En kuitenkaan toivo, että tämä palautusesitys etenee. Voin vain vakuuttaa siitä, että lautakunnassa tätä palautusesitystä on käsitelty aktiivisesti koko talvi, viranhaltijoita on keskustelutettu ja hiostettukin välillä, että asiat pitää hoitaa. Tänä talvena on annettu urakoitsijoille enemmän sakkoja kuin koskaan aikaisemmin, eli 70000 euroa on annettu sakkoja traktorimiehille, mutta ei se ole asiaa ratkaissut. Koko Etelä-Suomessa ei ollut saatavilla enempää traktoreita, ei rahalla, ei loitsulla eikä rukouksella. Niihin traktoreihin ei ollut kuljettajia. Tarkoitan, että asia tässä ei muutu. Kaupungin viranomaisten velvollisuus on hoitaa katujen kunnossapito turvallisuus huomioon ottaen. Se on heidän lähtökohtanaan. Mä muistuttaisin nyt, että tässä samassa valtuustosalissa oli aloite, missä toivottiin, että ei hiekoiteta katuja, pääsisi pulkalla vetämään. Ja nyt täällä valitettiin, että ei ole hiekotettu katuja. Ja jossain sanotaan, että on hiekotettu liikaa, kun ei pulkalla pääse. Kyllähän me ihmiset ihan suomalaisina tiedetään, millaista tuo touhu on. Aurinko sulattaa, hiekka valuu sinne sisään, tehdään tosissaan. Tää ei mielestäni paranna sitä, että palautetaan ja haastetaan kirjoittamaan tietokoneilla samat asiat uudestaan. Mä toivoisin, että luotatte tässä ammattilaisiin. Ja asiat kyllä etenee, jos niillä on mahdollista edetä. Toivon, että tämä palautusesitys ei etene. Lautakunnassa minä ja kollegat olemme varmasti tässä asiassa kiinni myös hyvin tiukasti.”

Kuin loppukaneetiksi sopiikin McCarronille todiste siitä, miten pilallisia katuja ja kuljetusreittejä hän on joukkoliikenteelle antanut käyttöön lautakuntapäätöksissään. Samainen Laaksokatu, oman perheeni käyttämä  joukkoliikenteen linja-auto jäi viime helmikuussa odottamaan ahtaan kadun oikeaan reunaan vastaantulevan auton lähestyessä. Vastaantullut auto törmäsi linja-autoon vaurioittaen sen moneksi viikoksi käyttökelvottomaksi. Linja-autonkuljettaja ja vastaantullut autoilija olivat McCarronin vaatimia ammatti-ihmisiä molemmat: taksinkuljettaja ja linja-autonkuljettaja.

Missä on McCarronin penäämä turvallisuus ja ammattitaito huomioitu hänen oman lautakuntansa hengenvaarallisiksi tehdyissä päätösasioissa?

 

§ 64 (Valtuustoaloite: Painetun oppimateriaalin käyttäminen Lahden lukioiden opetuksessa).

Tässä yhteydessä kerron, että luin tätä vuodatusta varten 13.6.22 Lahden valtuustokokouksen kaikkien päätöspykälien kaupunginhallituksen esitykseen liitetyt liiteasiakirjat. 

Tämän § 64 liitteenä on lukiojohtaja, vastuualuejohtaja osallisuus ja tieto Heikki Turusen 24.5.22 pidettyyn sivistyslautakunnan kokoukseen § 51 laatima selostus oppimateriaalitilanteesta lukioissa. Se oli niin heikkotasoinen, epäluotettava ja pienen otoksen kattama asiakirja, ettei sen perusteella voida tehdä yhtään järkevää päätöstä  asioita laajemmin selvittämättä - varsinkaan etäkoulun ja koronan runteleman lukio-opetuksen tulevaisuutta ajatellen.***

 

Valtuutetut jättivät vielä kolme uutta aloitetta  tässä 13.6.22 pidetyssä kokouksessa. Kokous kesti neljänkymmenen minuutin väliaikoineen kaikkiaan lähes kolme tuntia.

 

Mikä jäi tämän kokouksen päällimmäisimmäksi merkitykseksi?

Kaupunginvaltuustossa on aina esittelymuotona kaupunginhallituksen tekemä pohjaesitys. Yleensä sen päätösesitykseen liittyvät nuo vakiofraasit, että asia on tässä yhteydessä tullut riittävästi selvitetyksi. Tapa on piinallinen asian päätöstä seuraavalle, asiasta aidosti kiinnostuneelle, asiaan vihkiytyneelle. Tuosta käytännöstä voisi surutta luopua. Uusilta valtuutetuilta, idealisteilta tuo iänikuinen valtuustotapa vie innostuksen ja valtuuston kunnioittamisen monesti lopullisesti. Näin taisi käydä parille valtuustokysymykselle ja niiden esittäjille nytkin.

Itse kokoustamisen tarkoitukseksi nousi omakehuinen ura poliitikkona, nostalginen muistelu, toistuva puhumisen tarve ja useammalla puheenvuoronkäyttäjällä mahdollisuus saada puhua - itse asiaan vain kovin vähän viitaten he puhuivat miltei kaikissa käsitellyissä yhdeksässä asiapykälässä. Pönttöön piti päästä. Valtuustostamme on tullut turhan parranpärinän ja muodikkaan uuden ilmiasun esittelyareena, lahtelainen Hydepark-Fellmanni.

 

Ensimmäisessä viisi vuotta kestäneessä vakinaisessa lukemisen- ja kirjoittamisen erityisopettajan virassani sain tutustua lahtelaiskoulujen vasenkätisiin oikein olan takaa, heidät testaten. Kaikki he, noin seitsemän prosenttia meistä, ovat kyvyiltään ja luonteiltaan kelpo kansalaisia. Olen vieläkin todennut heitä ympäri maailman normaalia fiksummiksi henkilöiksi, aina Amerikan presidenttiä myöten. Niin varmaan tuon lahtelaissihteerinkin laita on.

** Kaupunginjohtajaa ja Tapahtumateollisuus r.y:n puheenjohtajaa titteleinään käyttäneestä on tullut nyt Suomen suurimman Karkkitehtaan kaupunginjohtaja. Katselin kokouksen ajan hänen mietteliäitä ilmeitään,  jotka kentes viestivät uusien toimien ja jopa virkojen perustamisia Lahden Hyvinvointialueen yhteyteen. Hammaslääkäreitä tarvitaan reikien paikkaamiseksi entistä enemmän, olisiko kunnallisten hammaslääkärivirkojen määrä tuplattava. Vieläkö fluoraustoimenpidehenkilöitä taas tarvitaan?

 

***Jälleen sattumalta koen itsenikin lukioasiantuntijaksi. Perhekunnassani on tänä koronan ja etäopetuksen aikana valmistunut kolme ylioppilasta ja lisäksi kaksi parhaillaan käy lukiota. En usko lahtelaislukioista vastaavan viranomaisen rehellisyyteen tai asiantuntemukseen lukioasioissa - jo lukioiden yhdistämisasiassa sama viranomainen teki täydellisen moraalisen virkavirheen.

Kynä ö.png

Mika Karin monet puheenvuorot tuntuivat tarpeellisen kohteliailta, ehkä  jo turhankin sovittelevilta, korrekteilta. Hänen puhetaitonsa on laatuisaa ja selkeää, ajatukset vain pitäisi vielä terävöittää purevammiksi.

Puheenjohtajan - vapaamuurari Juha Rostedtin kokouksen johtaminen maistui yllättävän luontevalta ja sujuvalta.

 

http://www.mediaserver.fi/live/lahti

 

Lis%C3%A4liite.jpg