Tiirismaan%20lukion%20kev%C3%A4%C3%A4n%2

Tiirismaan lukion viimeiset ylioppilaat 4.6.2022 Sibeliustalon päättäjäisjuhlien portaikolla kuvattuna  (Kuva Tiirismaan lukion facebook)

Kaupunkimme kuuluisimman, tuotteliaimman, monipuolisimman ja oppisaavutuksissaan parhaimman lukion, tänäkin vuonna koko Suomen yli 300:n lukion vertailussa maan kuudenneksitoista parhaan lukion, Tiirismaan lukion taival 1908-2022 on nyt päättymässä.

Tiirismaan lukion tehtävät, opettajat ja jäljelle jääneet kahden vuosiluokan oppilaat ollaan sulattamassa maan kahdenkymmenen heikoimman lukion joukkoon kuuluvaan lahtelaiseen Kannaksen lukioon. Tästä sekoituksesta on perustettu elokuussa 2022 aloittava Gaudia. Ehkä kuntamme poliittiset päättäjät koulutusnäkemyksenään uskovat, että kun maan parhain ja lähes huonoin lukio yhdistetään, opetuksen laatu ja oppilaiden oppiminen sekä järki kasvavat vähintään yli maan keskiarvon.

Lahteen ruotsalaisomistukseen - meille lahtelaisille kalliisti vuokrattaviksi tiloiksi - valmistunut Paavolan kampukseksi nimetty alue ja sen Suomen suurimmaksi etukäteen mainostettu lukio Gaudia, on vapaamuurari Kannaksen lukion rehtori Jyrki Rostin ja Lahden kaupungin lukiojohtaja, osallisuuden ja tiedon vastuualuejohtaja Heikki Turusen autoritäärisissä monivuotisissa jatkuvissa poliittisissa juonitteluissa ja tarkoitusperäisissä hyökkäyksissä viimein lautakuntapäätöksissä toteutettu ja Tiirismaan lukio tulevan työvuoden alusta 1.8.2022 lopullisesti haudattu.

En ymmärtänyt kaupungin sivistyksestä ja koulutuksesta vastaavien lautakuntien päätöksistä, joita ne ennen pandemia-ajanjaksoa tekivät, valtuuston päätöksistä vielä vähemmän. Eduskunnan Oikeusasiamies antoi Lahden kaupungin sivistysjohtaja Tiina Granqvistille huomautuksen asian hoidosta perustuslain vastaisena menettelynä. Lahti pääsi jälleen haluamiinsa mediaotsikoihin maan sivistymättömimpänä kaupunkina.

Minusta ratkaisevaa päätöstä tehtäessä lautakunta puheenjohtaja kodinhoitaja Anneli Viinikan johdolla ei kuullut eikä ymmärtänyt lahtelaiskotien tahtoa. Eikä haluttu kuulla (vuonna 2017) myöskään 16 eri lahtelaisyhteisön vetoomusta eikä muiden Lahden kaupungin lukioiden, opettajakuntien, vanhempainneuvostojen, kouluyhdistysten ja oppilaskuntien allekirjoittamia erillisiä ja perusteltuja asiakirjatietoja Tiirismaan lukion säilyttämiseksi.

Harhaluulo Gaudiasta Suomen suurimpana lukiona on valtuutettuihimme ilmeisesti usein toistettuna, siis totuutena, meriittinä isketty. Kaupungissamme ei osata päätöksiä tehtäessä edes yhteenlaskua, esimerkiksi Jyväskylän suurimman lukion oppilasmäärä aikuislukiolaisineen on laskujeni mukaan edelleen tulevaa Gaudiaa isompi.

Tiirismaan lukio päätyy hautaansa. Tämmöistä on Lahti-kaupungin yleissivistyksen näennäisuudistaminen maan ykköskaupunkina kaikessa suurimpana ja komeimpana itseään harhaluuloissa paistatellen.

 

Lis%C3%A4liite.jpg