Teatterikes%C3%A4%2022%207.Eriopis.jpg

Kuva Pate Pesonius

Tampereen Teatterikesän 2022 pääohjelmistoon valittu Q-teatterin varsin tuore (suomalaisensi-ilta 4.3.22) ERIOPIS-teos pyörryttää, ihmetyttää, ihastuttaa ja ennen kaikkea vauhdittaa ajatuksiamme hurjaan historian vääristelyn kuvittelutempoon - ja siinä vauhdissa kiinnipysymisessä rimpuilemaan, usein sen mielikuvituksellisuuden pohjattomaan määrään suosiolla kyydistä silti pudota mätkähtämään.

Medeia-noidan neljänsadan vuoden päähän ennen ajanlaskumme alkua kirjailtu tarinan pieni yksityiskohta koetetaan tässä Q-teatterin näyttämöteoksessa ratkaista lopullisesti nyt ajanlaskumme vuonna 2022.

Yritämme päästä Q-teatterilaisten avituksella mukaan mysteerin historiallisesta, lopullisesta totuudesta päättämisestä vihdoinkin. Kuitenkin meitä ja Q-teatterilaisia ennen jo tragediakirjailija Euripides on vetänyt välistä, satuillut koko Medeia-noidan tarinan samoihin huhupuheiden aikoihin ja voittanut tarinallaan näytelmäkirjoituskilpailun kolmannen palkinnon ja hyvät liksat tarinastaan.

Nyt Euripideen kirjoittaman Medeia-noidan sivujuonne muka toteutuu ja kohtaa arktisen tragedian. Eriopis on Q-teatterissa koettavanamme todeksi otettavana enteellisesti Teatterikesässä, Tampereen yliopiston teatterikoulutuksen kaikki taitavassa, kaikki tietävässä Teatterimontussa.

Suomen esityksessä maan kenties kyvykkäin, taipuvaisin ja ymmärtävin teatterinäyttelijöiden kvartetti - Lotta Kaihua, Elena Leeve, Emmi Parviainen ja Satu Tuuli Karhu - on tässä jo Saksanmaalla 2020 ensiesitetyssä E.L.Karhun tekstissä suomalaistakeena - sen ohjaaja-sovittaja-dramaturgina Akse Pettersson. Sovituksen kikka oli tehdä näistä tähtinäyttelijöistä identtiset hahmot, ettei meille koskaan tulisi taatusti selvää siitä, kuka heistä viimein osasi ratkaista kaikki lapsensa surmanneen Medeia-äidin surmatoheloinnissa vahingossa eloon jääneen tyttölapsen Eriopiksen eloon jäämisen mysteerin, henkisesti sisariensa sukusurmiin vammautuneen tytön totuuden.

Tänään klassiseksi muuttunutta sukusurma-noitatarinaa Petttersonin versiossa vie teini-ikäinen tyttönen, joka pyörittää pohjoisen arktista koirasafaria äitinsä kanssa (Eriopis siis). Menetettyään vielä äitinsä Medeian ja kaksoisveljensä Eriopis joutuu selviämään täysin yksin. Isä Jason kun ei ole perhetarinan kuvioissa ollut useihin satoihin vuosisatoihin ja yrittää nyt luoda yhteyttä tyttäreensä, kun samalla media kaikkine tuotantokoneistoineen, televisiomoguleineen aikoo luoda tragediasta omat, mahdollisimman hyvin kaupaksikäyvät, härskit ja seksikkäät versionsa monopolina kaikkiin maailman tietoverkkoihin. Jääkö Eriopikselle mahdollisuutta olleenkaan itse kertoa tarinansa, kertovatko muut runoilijat, keinottelijat sen hänen ja meidän puolesta?

Videotekniikka pyörii ennen kokemattoman tarkasti, lavastusversiot nostavat kierroksiaan koko puolitoistatuntisen Q-teatterin esityksen ajan uusiin ulottuvuuksiin ja Eriopis itsepintaisesti kieltäytyy jatkuvien henkeäsalpaavien teatterisavujenkaan keinoin kertomasta käsikirjoituksen ratkaisua - nostaakseen asian historiallista totuutta suvustaan mahdollisimman moniin, hyvin myyviin lööppeihin. Näyttämöpuhe väliin haastavan eeppisesti satuilee, väliin runollisesti riimittelee kunkin katsojan mielihalut täyttääkseen.

 

Teatteriesityksenä teos vangitsi ainakin minut äärimmäisen loputtomissa, muodoltaan mielikuvituksellisissa impulsseissa, visuaalisissa näyttämökuvissa, miniatyyrisissä lavastusrakennelmissa ja niiden mittasuhteissa, taitavasti muuntautuvissa livevideoissa, pähkähauskoissa ihmisäänitaajuusmuunnoksissa, hoputtavassa rytmissä ja kelponäyttelijöittensä hahmotöiden kurinalaisuudessa, horjahtamattomassa tyylikkyydessä sekä ennen kaikkea yhteisilmaisunsa tarkkuudessa ja  neljäjäsenisen ensemblensä millintarkassa ajoituksessa ja hurmaavassa yhteisilmaisussa. Jälkimmäiset riittävät minulle takeeksi vahvan teatterikokemuksen tunnusmerkistä.

 

Q-Teatteri

E.L.Karhu - Akse Pettersson

ERIOPIS

Lavastus Tilit Antamat, valot Kristian Palmu, Antti Viirkorpi, puvut Sanna Levo, äänet ja musiikki Matti Raita, livevideosuunnittelu Ida Järvinen

Rooleissa Lotta Kaihua, Satu Tuuli Karhu, Elena Leeve, Emmi Parviainen

 

 

Arvio esityksestä Tampereen Teatterikesässä 3.8.2022

https://www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/

 

Lis%C3%A4liite.jpg