Ensimmäinen osa linkkikertauksena tässä:

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2022/08/teatterikesa-yhdessa-illassa-uusiin-ympyroihin

OSA 2

Runolaulu oli siis aivan erilaista kuin 1800-luvun muotivirtauksellinen kirjallisuus eli mitä on Elias Lönnrothin kirjoittama kirjallisuus. Hän valtavan sekalaisesta aineksista teki 1800-luvun kirjallisuutta, keräsi, tutki ja käänsi eri kielistä, inkerin- ja karjalankielestä suomeksi näitä juttuja, täydensi niitä ja siksi me niistä jotakin ymmärrämme.

 

Väinämöinen paljastuu kriminaaliksi

Nyt päästään pitkä matka eteenpäin Sammon arvoituksesta, kun tutustutaan Miihkali Tseńkkaseen, joka ei ollenkaan saanut ideoitaan Kalevalaan läpi, mutta hän olikin reppukauppias. Miihkalia ja hänen runolauluaan pidetään hyvin luotettavana, siinä on kaikki Kalevalan tapahtumat, mutta aivan toisessa järjestyksessä. Hänen logiikkansa tahti on huima. Hän pystyy esittämään Kalevalan neljässä minuutissa. Hieno saavutus ja sen verran siihen just jaksaakin keskittyä.

Me esitetään nyt tässä runosta kahdessa minuutissa osio, jossa Miihkali Tseńkkanen  kertoo meille ja auttaa meitä eteenpäin Sammon arvoituksessa. Kerron nyt, mitä tässä Miihkalin runonlaulannan mukaan tapahtuu.

 

Väinämöinen lähtee Pohjolaan kosimaan

-Hän tapaa tämän emännän, joka sanoo, että kyllä tyttö tulee mukaan, jos kosija saa Sampon valmiiksi. Nyt ei sanallakaan sanota, mikä se Sampo on. Sitten aivan tyhjästä tulee Ilmollinen-niminen mies, joka takoo sammon ja sen taottuaan katoaa tyhjiin. Samalla selviää, että Väinämöinen olikin nainen. Nämä kulttuurinympyrät on tosiasiassa ihan erilaiset kuin Lönnrotin satuilemat.

 

Nyt paljastuu, että Väinämöinen toimiessaan on myös roisto:

-hän nukuttaa koko Pohjolan, ryöstää Sammonkin ja lähtee laivalla painamaan. Pohjolan emäntä herää ja sanoo, että nyt tämä riittää… mutta se jää vaan sanomiseksi.

Sitten Väinämöinen paljastuu roistoksi, ottaa tuliliekin ja polttaa koko maailman. Miihkailin luettelossa on, mitä tulessa palaa: viimeisenä synnyttäneen äidin täydet rinnat ja neito neitsyen pystyrinnat nekin paloi. Väinämöinen polttaa myös oman laivan. Hyppää mereen ja tässä vaiheessa hän luo maailman. Tämä on tärkeä juttu.

Nämä ei tietenkään kelvanneet Lönnrotille. Tämä on väärää logiikkaa 1800-luvun kirjallisuudelle. Tarina alkaa maailman luomisella ja tarina loppuu maailman luomisella. Nämä oli jumalia ja nämä tapahtuu ennen ihmisten syntyä, avaruuden hämärässä, aikoja sitten. Kaikki myyttiset asiat tarvitaan jumalten suuressa painissa.

Sen jälkeen Väinämöinen luo Tammerkosken, Päijänteen, Näsijärven ja muutkin vedet. Näin Miihkaili Tsenkkanen kertoi – ratkeaako se jo nyt se sammon arvoitus…

 

 

Sitten koko ensemble esitteli lyhyen sampotarinan suomi-englanti -käsittein.

Jos saat Sampon valmeheksi.

Kansanrunoutemme alkusäkeitä voi löytää 6000 vuoden takaa

Kansanrunouden humalahuumori, pieruvitsit on hyvin edustettuna itämerensuomalaisten kansojen runoudessa. Hauskaa on nyt ja hauskaa oli silloin. Meillä on onni olla itämerensuomalaisen arktisten kansojen kulttuurin kantajia tai ainakin siitä osallisia. Se on täysin rauhanomainen juttu. Nämä kansanrunojen Väinämöinen ja Ilmarinen on kyllä näitä kulttuurinvoimia, mutta he ovat täysin avuttomia, he tekevät pelkkiä virheitä, pillahtavat itkuun ja eivät käytä miekkaa. Väinämöisellä on aseenaan mela, mutta aito kansanrunon perintö on täysin rauhanomainen ja näillä sodilla ei ole mitään pohjaa kansanrunouteen - se on meidän arvokkain perintö.

 

 Lönnrotin kirjoittelemat miekkatarinat ovat täysin keksittyä. Ei o mitään paikkoja - kuten Kalevalaa - olemassakaan. Se on Lönnrotin keksimä sanakin. Kyllähän kaleva -sana kulkee suomalaisessa mytologiassa, mutta hän keksi Kalevalan ja sille vastapuolen Pohjola. Lönnrot keksi hyvän ja pahan taistelun, hyvä on Kalevala ja se paha Pohjola. Tilanne on vähän outo, sillä Väinämöinenhän on aikamoinen konna.  !800-luvun Lönnrotin kirjallisuus paljastuu pojat on poikia -kulttuuriksi, jossa naiset vaiennettiin voimalla pois 1800-luvun korkeakulttuurista.

Väliajalle johdatteli sensuelli Laura Moisio omilla hienonherkillä sävelkuvillaan, sävellyksillään, herkistetyillä tunelmakokonaisuuksillaan - taivaallisen kauniilla, ohuella äänimariaalillaan. Pian ja hän, piano, sävelet  olivat kaikki yhtä solisevaa kauneutta. Hänkin oli saanut tehtävän laulaa edes yksi laulu kalevalaisuuteen liittyen. Sekin onnistui.

 

Väliajalta palattiin alkuperäiseen Sammon etsintään. Kansanrunouden todettiin taas olevan yllättävän tasavahvaa sukupuolittain, on tosivahvoja naishahmoja, eroottisia naisten luomia runoja. Aino-tarina ja Kullervo-tarina on kokonaan Lönnrotin satuilemaa. Niille ei ole minkäänlaisia löytöjä kansanrunoudessa. Ne on hienoja draamoja, mutta Elias Lönnrotin 1840-luvulla luomia tarinoita.

Entäpäs raikulipoika Lemminkäisen koominen hahmo, joka tehtiin monenlaisista aineksista. Seikkailuidensa ja sekoamisensa kuvaaminen tehtiin tappamalla hänet ja sitten kokoaminen toteutettiin siten, että annettiin äitinsä herättää hänen henkiin - tämä on nerokasta. Ukko ei kuole millään, kootaan uudelleen palasista.

Lönnrotin humorististen episodien jakelu saatiin pitkittämällä näitä tarinoita satuillen. Lönnrot on luonut selityksiä ja lähdeteitä sekä seurauksia, mutta aikakauden kansanrunous ei näitä tuntenut. Sen sijaan alkuperäiset kansantarinat olivat hyvin lyhyitä.

 

Kielo Kärkkäinen interaktivoi kalevalahenkisillä tarinoinnillaan ja lauluillaan teemaa Kalevala -elävänä vai kuolleena.

...Ehkä se on runoilijan ääni, joka mua lohduttaa Jos mielekkyys on totta, kuten useimmille on….

kukaan ei voi, kukaan ei voi, kukaan ei voi puolustaa minua, kukaan ei voi suojella minua,aaa..aa..aaa……aaa..alukaan eivoi sujella minua.. ehkä se on runoilun ääni…joka vain voi lohduttaa…

Heleä kaunisääninen trubaduurimme säesti vuoroin kitaralla, vuoroin pianolla ja muuttui laulutuokiossa vähitellen aidoksi shamaaniseksi joikujaksi...kalevan henki leijaili ilmassa..

 

Kansanrunous antoi tarinoille mahdottomasti tyhjiä välejä kuvitella kaikkeen logiikan. Lönnrot kirjoitti nuo aukot umpeen ja näin Kalevalasta syntyi väärennettyä kansanperinnettä. Kalevala on tosi kiinnostava kirja, pitää vain ymmärtäää että sen takana on ihan toisenlainen yhteiskunnallinen tilaustodellisuus. Umpikujassa ollaan. Me on saatu vasta nyt selville, että Kalevalasta ei löydy ratkaisua Sammon arvoitukselle. 

 

Viimeinen osa Teatterikesä 22:n TelttaLabin Kalevalafestistä, Sammon löytämisestä viikon päästä!