Frankenstein%204.jpg

Tohtori Frankenstein on merkittävin koskaan kirjoitettu kauhutarina. Siinä tapahtumat sijoittuvat Sveitsiin Genevejärven seuduille. Kertomuksen tiedemies Frankenstein alkaa keksiä ihmistä suurempaa olentoa ja koota sitä erilaisissa kokeissa apulaisensa kanssa tekemällä kuolleista ja ihmisten katkaistuista raajoista ja elimistä osat olennolle. Yhteen osia parsimalla, monin kokein yrittämällä sekä kokoamalla hän saa sen aikakauden uudella sähkökeksinnöllä toimimaan ja elämään. Lopulta iso olento oppii ajattelemaan ja puhumaan, muuttuu ihmisten kauhisteltavaksi - pelottavaksi hirviö Frankensteiniksi.

 

Yli kahdensadan vuoden taakse koko maailman sivistyksen keskipisteeseen vanhaan Eurooppaan, Saksaan ja Sveitsiin meitä johdattelee Red Nose Companyn klovnikaksikko Tuukka Vasama ja Timo Ruuskanen - tieteiskauhukertomus Frankensteinin kauhisteltaviin saloihin, nyt tosin sävyltään maittavan hykerryttävässä, vitsikkäässä, sujuvassa, vähän vain pelottavassa, mutta sitäkin enemmän koko perheen mukaan ottavassa teatterillisessa interaktiivisessa klovnien hauskuuttamassa ja operoimassa soitannollisen shown muodossa.

 

Fraqnkenstain%202.jpg

Red Nose Companyn klovnihurmuripari Tuukka Vasama ja Timo Ruuskanen on tehnyt rohkean vedon monen Frankenstein-filmatisointielokuvan kauhumaailman ohi ja toi viime syksynä suomalaislasten tietoisuuteen tämän historiallisen, tieteellisen kokeilun kauhutarinan tämän päivän tarinaksi.

Ensi-illan jälkeen vajaan vuoden esitysaikana voin eilen uudelleen sen nähtyäni sanoa, että esitys koko ajan muotoutuu, muuntuu ja rikastuu yksityiskohdistaan. Red Nose Companyn omaperäinen, valloittava teatterimuoto on parasta osallistavaa, sympaattista ja hauskaa teatteria, jossa esikoululaiset, ikinuoret yhdeksääkymppiä lähenevät ja kaikki ikäluokat siltä väliltä hullaantuvat mukaan, nauramaan, eläytymään, omin spontaanein voimin reagoimaan ja nauttimaan teatterin atmosfääristä ja loistavasta, unohtumattomasta tarinallisuudesta.

Naapurituolissa istunut nuori äiti pelkäsi kokevansa itsensä noloksi tullessaan pelkästään lapsille tarkoitettuun teatteriesitykseen - ennakkomainonnassa esitettyä 5 vuoden katsojaikää ajateltuaan - mutta yllättyi runsaasta aikuisten katsojien ja erityisesti runsaan isämäärän läsnäolosta lastensa mukana. Ja tietenkin hän eli esityksen tapahtumissa kaikin mahdollisin sen antamin impulssein ja osallistumiskehoituksin, iloitsi ja nauroi mukana.

Arvio Tampereen Teatterikesän 22 esityksestä Hällä-näyttämöllä 2.8.22

 

Lue lisää esityksestä, sen tekijöistä ja aikatauluista:

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2021/11/frankensteinin-kauhutarinaa-helpottuneena-makeasti-nauraen

 

Lis%C3%A4liite.jpg