tiistai, 13. syyskuu 2022

Ranta-Kartanon pilaaminen jatkuu

1934684.jpg

Ranta-Kartanon alue oli vielä vuonna 2009 avoin tila kaikille kaupunkilaisille promenadikäytävin ja Vesijärvinäkymin.

Ranta-Kartanon yli 13 vuotta sitten alkanut pilaamistarina saa jatkoa. Viime lauantain Etelä-Suomen Sanomien 10.9.22 sivulla 6 oli pieni uutinen, jossa asialle on laitettu kaavoitusarkkitehti Markus Lehmuskoski

Uutinen ESS:n viime lauantain numerossa (kuvakaappauksena):

Rantakartano%20aina%20vaan.jpg

 

Ranta-Kartanon korttelista luovutuskilpailu on kuin pilaa asiallisesta todellisuudesta. Alkuperäisessä alueen suunnittelukilpailussa Ranta-Kartanon kokonaisuus palkittiin voittajalla nimeltään Laituri. Sitä ei koskaan toteutettu, vaan annettiin eri gryndereille viimein lupa tehdä alueelle mitä tahtoivat kunhan vain jotakin rakensivat. 

Ennen oheista ESS:n pientä juttua parin kolmen vuoden ajan oli ns. amme-Korhosen klaani saanut paistatella medioissa aina television uutislähetyksiä myöten rikaslompakkoisena esiintyen ja valtuustomme silloisen puheenjohtajan Milla Bruneaun suosiollisella avustuksella, kuinka Ranta-Kartanoon rakennetaan muka kansainväliset ulottuvuudet omaava luksushotelli vesiliikenne-kylpyläkeskuksineen. Lahden maankäyttö oli keksinyt oikein uuden virankn ja lähetti A-studioon 25.2.2020 vuorovaikutussuunnitelijan todistamaan amme-Korhosen hyväksytyt suunnitelmat koko Suomen kansalle tiedoksi.

Tuo ohjelma lähetettiin esimerkiksi siitä, ettei Ranta-Kartanon kaavapäätöksistä lainkaan olisi ollut yhtään valitusta. Tosiasiassa Ranta-Kartanosta oli valittanut puoli kapupunginvaltuustoa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti, useita kansalaisia ja asukasryhmiä, oikaisuvaatimuksia ja kunnallisvalituksia oli suuri nippu. Siis lähes 13 vuotta pelkkiä valituksia!

Ylen%20ei%20yht%C3%A4%C3%A4n%20valitusta

Nuo viime vuosien Korhos-höpötykset on kuihtuneet prameaan alkuunsa - rahaa kun ei oikeasti hankkeelle koskaan ollut eikä Korhosen raha-ammeistakaan löytynyt. Pari kerrostaloa on ilman minkäänlaista alueen palkittua, suunniteltua kokonaissuunnitelmaa alueelle valmistunut - noudatetaan vaan sitä periaatteellista tukkimiesten postimerkkiajattelua kaavoituksessa, tehdään pala palalta edes jotakin alueelle.

 

Myös Lahen uutisia osallistui useilla artikkeleilla Ranta-Kartanon alueesta annettuihin mielipiteisiin. Julkaisumme yhdessä tavallisten lahtelaisten kanssa osallistui työryhmään osoittaakseen alueen olevan merkittävä kaikille lahtelaisille iästä, sosiaalisesta taustasta tai varallisuudesta riippumatta.

Nyt kaupunki on päätymässä tässä ilmoituksessaan rajaamaan lopullisesti yhden korttelin alueen - kilpailuttamalla rakennusbisneksen vapaarahoitteiseksi, vain rikkaille ja rahakkaille mahdolliseksi. Tätä on suomalainen ja lahtelainen oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja kuntademokratia todellisuudessa.

 

Lainaan yhden Lahen uutisia -jutun vielä tähän lopuksi. Myös siksi, että saimme 2009 mukaamme Ranta-Kartanoa ideoimaan syntyperäisen lahtelaisen monitoimiälykön, taiteilija, TV4:n Haluatko miljonääriksi visassakin menestyneen Rauli Nordbergin. Puhutelkoon tuo vuodelta 2009 oleva juttu vielä uudelleen kaupunkimme nykyisiä päättäjiä omantunnon kolkutukseen, palaamaan yhteisön perusrakenteisiin ja kaupunkialueemme tarkoitukseen antaa elämälle hyvä asuinympäristö, voimia, työmahdollisuuksia ja luonnon virkistystä jokaiselle lahtelaiselle. 

Henkisen tason kilpailut - kuten arkkitehtikilpailut - tuhotaan sillä, että niiden arvioijina istuvat valtuutetut tai vain teorian tuntevat kaupungin virkoihin kiinnitetyt suunnittelijat. Näitä kumpiakin voivat grynderit mielin määrin ja vapaasti aivopestä ja saada suosiollisiksi omille suunnitelmilleen. Niin kävi myös Laituri-suunnitelmalle - todellisuudessa voittaja hävisi koko kilpailun.

 

 

LAHEN UUTISIA

maanantai, 16. helmikuu 2009

Vapaa kaupunkitila

 

Ranta-Kartano

 

Ranta-Kartanon alueen kaava on uuden valtuuston poikkeuksellisen merkittävä päätös, joka tulee vaikuttamaan pysyvästi Lahden kaupunkikuvaan, kehitykseen ja tulevaisuuteen.

Sen toteutuksessa suunnittelijoiden ja päättäjien on nähtävä ja visioitava kauas tulevaisuuteen, vähintään yhden sukupolven, kolmenkymmenen vuoden päähän.

Nyt päätettävänä oleva alue on vain pieni osa laajasta kokonaisuudesta, mutta päätöskoneistossa meneillään oleva toteutusvaihtoehto tuhoaa tuon kokonaisuuden täysin.




Vapaa kaupunkitila

Kaikille avoin, ei kaupallinen tila, jossa ikä, rotu, sukupuoli tai sosiaalinen asema eivät rajoita käyttömahdollisuuksia, on tulevaisuuden kaupungin ja sen suunnittelun menestystekijä.


Vapaaseen kaupunkitilaan kuuluvat laajat, monimuotoiset ulkoilualueet ja monipuoliset erilaisiin käyttötarkoituksiin rakennetut julkiset tilat. Kansalliset kaupunkipuistot monessa maamme kaupungissa ovat nykypäivän esimerkki vapaasta kaupunkitilasta.
Kun nykyisin oma Lahtemmekin yhä useammin yhtiöittää kiinteistönsä ja niitä ympäröivät laajat alueet, kaupunkilaisten vapaa käyttöoikeus supistuu supistumistaan. Tästä varoittavana esimerkkinä on Päijät-Hämeen koulutuskonserni: se on kahminut Lahden omistamat arvokkaat rakennukset ja suuret maa-alueet pelkillä nuijankopautuksilla käyttöönsä.
Näin suomalaisen perinteen mukainen jokamiehen käyttöoikeus hävitetään tahallisesti yksityiseen käyttöön.


Kestävä kehitys

Kestävän kehityksen kunta turvaa nykyisille ja tuleville asukkaille hyvän elämisen mahdollisuudet. Taloudellinen toiminta sopeutetaan luonnon reunaehtoihin samalla kun tuetaan asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.


Ranta-Kartanon suunnitelma on paljastumassa kestävän kehityksen irvikuvaksi. Siinä yhteinen, vapaa kaupunkitila rajataan pelkästään varakkaiden, maksukykyisten kansalaisten yksityiskäyttöön.

Sen suunnittelussa kaupunkilaisten vaikuttamismahdollisuudet on täydellisesti estetty: satasivuisesti kirjatut mielipiteet ja muistutukset on diarioitu, mutta niissä tuotuja perusteltuja suunnitteluehdotuksia sekä ideoita ei ole lainkaan otettu toteutukseen mukaan.
Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on toteutuksessa kuntalaisten petosta. Suunnitelmaan on kirjattu palveluasuminen. Tarkemmassa selvityksessä se paljastuu viidentähden hotelliksi. Tällaiselle palveluasumiselle ei yhdelläkään lahtelaisella ole käyttötarvetta.


Kansalaiskeskustelu

Ranta-Kartanon yhteydessä Lahden torilla on käyty laajasti kansalaiskeskustelua. Siellä on ollut allekirjoitettavana Ranta-Kartanon yksipuolista suunnittelua kerrostaloalueeksi vastustava adressi, jonka tähän mennessä on allekirjoittanut lähes 3000 lahtelaista. Varsinaista keskustelua päättäjien ja kuntalaisten välillä ei ole käyty. Se ei vielä kuulu lahtelaisen demokratian toimintatapoihin - pitäisi kuulua.

Pöyristyttävintä on, että suunnittelijat tarjoavat päätettäväksi vain yhtä vaihtoehtoa. Tässä toteutuksessa on kysymyksessä ainoastaan raha. Elämmekö Lahdessa yhden vaihtoehdon ja yhden arvon päätöskulttuurissa?

 

Ideat julki ja keskusteltaviksi

Keskustelun käynnistämiseksi esittelen nyt toisenkin idean - yhden vaihtoehtoisen luonnosidean. Kaupunkilaisilla on varmasti kymmenittäin erilaisia ideoita ja ehdotuksia ajatuksissaan. Halpamaisinta kuntalaisten kohtelua on tutkimatta ja keskustelematta vähätellä näitä ideoita.


Tämä esimerkkitapaus on sarjakuvatekniikkaan perustuva, ihan oikean arkkitehdin luonnos. Siinä kuvattu liikenneväline hallitsee ehkä liiaksikin maisemaa, mutta vision monet yksityiskohdat ovat sitä parhainta lahtelaisuutta: haluamme suuren maailman malliin uniikin, oman, lahtelaisen, suomalaisen ainutlaatuisen maiseman, harjujen ja vesien syleilyn tarjota kaikille haluaville.

Autoliikennettä ei Lahden keskustassa ole. Sähköiset menopelit ovat maailmanlaajuisesti jo lähes historiaa, vetykäyttöiset ajoneuvot ovat muotia.

Sibeliustalolta, Kariniemen hienon mäen sivuitse, keskustaan, rautatieasemalle, hiihtomonttuun, museoon, messukeskukseen, keskustan liikkeisiin, torille, tavarataloihin ja takaisin kulkee japanilaistyylinen saasteeton, meluton ilmarata (Puksu-Express). Siinä kulkevat niin lapset, lastenvaunut, koululaiset, nuoret ja vanhat, vammaiset, invalidit, vanhukset. Sen ylähorisontista näkyy maailmankuulu Vesijärvi. Se jättää tarvittaessa taidemuseo-huonekalumuseomme pysäkillä (Lahden Kiasma) niin turistit kuin lahtelaisetkin, ottaakseen heidät taas museokäynnin jälkeen kyytiinsä. Urheilutalo – jonka kohdalla yksi Puksu-Expressin monista pysähdyspaikoista - on ehostettu ajanmukaiseksi, kaikenikäisten harrastuskäyttöön.


Ranta-Kartano on Helsingin Esplanadin tapaan kaikkien vuodenaikojen tapahtumapaikka, kaupungin vapaa tila, pienine teehuoneineen, kahviloineen, kioskeineen, istuinryhmineen. Kisapuiston sisäänkäynnin kohdalla on katettu esiintymislava erilaisia tapahtumia varten.

Ranta-Kartanon ilmettä on rikastutettu maan parhaitten viherasiantuntijoiden luomuksilla, istutuksilla, tasokkaalla taiteella, kuvateoksilla, vesielementeillä (samalla on hoidettu hulevesitoiminta). Osa vesipuistosta jäädytetään luistelupoluksi lapsille, nuorille ja nuorekkaille.


Eräänlainen kaikkien, kaikenikäisten ja kaikentasoisten ihmisten puuhamaa-olohuone käsittää kulttuuriakselilla Sibeliustalon - Taide/huonekalumuseon, liikunnallinen kokonaisuus yltää Vesijärven uimarannasta, melontamahdollisuuksista, kisapuistoon, sieltä Urheilutalon monipuoliseen tarjontaan ja edelleen hiihtomonttuun, hyppyrien juurelle. Kulttuuri ja urheilu lyövät iloisesti leikkiä tässä kokonaisuudessa. Tällainen on Ranta-Kartano ja Lahden keskusta.

Tästä voisi jatkaa vaikka kuinka monin yksityiskohtaisin ideoin.
Maailman ensimmäinen meluton ja saasteeton sekä toimiva kaupunkikeskusta!
Eikö juuri Lahti voisi olla tämän kehityksen kärjessä? Miksi me keskitymme rakennusmassoihin, kun paljon suuremmat näköalat, luonnon antama harju- ja vesistökokonaisuus on ihan käsiemme ja ajatustemme ulottuvissa juuri nyt.

 

Piirroksen toteutus: Rauli Nordberg

Yllä välähdys idean piirrostoteutuksesta sen alkuperäiskoossa A3

 

 

https://www.lahti.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaupunkiympariston-suunnittelu/kaupunkiympariston-suunnittelun-tapahtumat/

 

Kommentit

Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

Ladataan...