Kjell Westön romaanit saavat Kansallisteatterissa oikeutetun sijan verrattomina suomalaisen yhteiskunnan tilitysopuksina - ne dramatisoidaan näytelmiksi pian ilmestymisensä jälkeen, Kangastus (2017), Rikinkeltainen taivas (2019).

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2019/12/totta-ja-unelmia-rikinkeltaisella-taivaalla

 

Aleksi Holkko ja Janne Reinikainen Mahler-teemoissa

Tällä kolmannella kerralla Tritonus-romaanin näytelmäversiossa (2022) Westö rinnastaa luokkatietoisesti klassista musiikkia ja kevyttä musiikkia sekä huippueliittistä ja tavallista suomalaista meren saariston ihmisten elämäntapaa toisiinsa. Westö työntää kaksi eri yhteiskuntaluokkaa edustavaa päähenkilöä rinnakkaiseloon ja korottaa heidät ystävyyteen monisärmäisissä sopimattomuuksissaankin - ajatuksen ja puheen hienona dialogina elämänmakuiseksi tarinan hioen.

 

Kapellimestari Thomas Brander on suomalaisen meren saariston pikku kuntaan rakennuttamassa arkkitehdin piirtämää kolmikerroksista luksushuvilaa merenrantamaisemineen, hisseineen, monine huoneineen, ulkoporeammeineen, huipputekniikoineen tuhlaten miljoonansa tuon fyysisen rakennuksen näkyvyyteen ja elitistiseen sisustukseen. Pikkuisessa saaristokunnassa huvilarakennuksen kohoaminen on syrjäisen saarikylän asujaimiston näkyvä korkeatasoisen elämän saavuttamisen status.

Pitkään kestänyt rakennustyö ei ole kapellimestaria itseään juuri häirinnyt. Hänen kiinnityksensä, agenttisopimuksensa ympäri maailman on työtä ilman kotia, erikoisesti luksusmajoituksissa Euroopan suurissa musiikkimekoissa, pohjoismaissa moneksi vuodeksi etukäteen agentin sopimia korkeapalkkiollisia kapellimestaritehtäviä - pankkitilien pursuessa seteleitä yli äyräiden. Muutaman kerran hän on jo vieraillut Lexus-autollaan huvilan rakentamista katsomassa. Hyvät, paikalliset työntekijät ovat kuitenkin asialla, vaikka maailmantilanteen muutokset - jopa pandemia ja työntekijöiden sairastumiset ovat siirtäneet sovittua huvilatalon valmistumista.

Keski-iän yli ehtinyt Brander, vanhenemisen oireisiin, yksinäisyyteen, rakkaudettomuuteen ja unettomuuteen sekä taiteelliseen kelvottomuuteensa havahtunut maailmanluokan suomalainen kapellimestari ei suinkaan ole poikkeus Suomen julkisivussa maailmalla. Panulat, Kamut, Sarasteet ovat ne jo kokeneet ja nyt Mäkelätkin varmaan muutaman vuoden päästä. Suomalainen kapellimestari on lyhyen aikansa suurta kulttuurivaluuttaa maailmalla. Entä sitten?

Kapellimestarin oma henkinen tila on kuitenkin riippuvainen hänen taiteellisesta luovuudestaan ja kunnostaan, vireydestään ja ammattitaidostaan. Häikäisevä urakin tuntuu saavan agentin kanssa tehtynä yhä useammin kapellimestarin pelästymään ja pysähtymään: kiinnityksiä, kutsuja ei enää saavu valittaviksi saakka kuten ennen ja yhä useammin konserteista annetut arvostelut ovat jo kovin kriittisiä. Uran tritonukset (riitasoinnut) valtaavat Branderin. Ikä tekee tepposet, totutut suurille maestroille lankeavat eroottiset nautinnotkin alkavat olla vähissä, naissukupuoli-kokemukset vain suurina, raastavina pohdittavina jo menneisyydessä. Jostakin on saatava ote maailmaan, lääke alakulo-oloon ja kiintopiste elämän mielekkyyteen - sitä mielekkyyttäkö on tämä hieno luksushuvila, jota kelpaa elämäntyön palkoilla hankittuna rahakroisoksena näyttää ja nauttia.

 

 Romaanin kuljettaminen näyttämöllä on dramaturgian, ohjaajan, lavastajan ja keskushenkilöiden näyttelijätaiteen käsissä. Jälleen dramaturgina (kuten edellisessä Kansallisteatterin Rikinkeltainen taivas -draamassa) on Michael Baran. Tällä kertaa romaanin dramatisoinnissa juoni Johanna Freundlichin ohjaamana kulkee suurin leikkauksin, esityksen nousut ja laskut äkkihurjin, lyhyin kääntein yllättävät huohottavalla vauhdillaan ja nopeudellaan.

 Juuri tuo yllätyksellisyys tekee kolmetuntisen esityksen hahmottamisen turhan silppuiseksi. Katri Rentton lavastuksen vapaamuotoinen avaruus ja väljyys assosioi taitavasti näyttämöpuheen keskiöön. Ohjauksen kahden näyttelijän äärimmäisen tarkka henkilökuvan rakentaminen tuo kuitenkin draamatulkintaan inhimillisen kontrastisen voiman, empatian ja julmuuden, ylimielisyyden ja sympatian sekä alleviivaa teoksen alkuperäistä sanomaa, jossa elitistinen luokka joutuu painiin keskiluokan ja sitä alemman ruumiillista työtä ja arkea elävien saaristolaisten kanssa.

 

Roolihenkilöt Brander ja Lindell

Janne Reinikaisen Thomas Brander todentuu älykkääksi, ajattelevaksi suuren elämänmuutoksen pelossa eläväksi ihmisluonnehdinnaksi ja hänen saaristossa elävä naapurinsa koulukuraattori Lindell saa Timo Tuomisessa humaanin pienen ihmisen, palveluyhteiskunnan juurissa ihmistyötä tekevän, innostavan valoisan käytännön ihmisen luonnehdinnan - elämänmyönteisen, ilossa ja surussa  koko tarinaa dominoivan persoonan. Nämä toisistaan täysin eroavat elämänkaaret saavat sisäsaaristoisessa elinympäristössä Reinikaisen suvereenisen luontevasti tulkitsemalle ylimieliselle hahmolle nyt uusia, inhimillisiä sävyjä ja notkeaa valoisuutta elämän peruskysymyksiin. Tuntuu että nuo päähenkilöt, kapellimestari ja kalastava kuraattori, on jollakin tavalla niin kirjoitettu ja tulkittu, että vain niihin esityksessä uskoo, sillä kaikkeen romaanista napattuun kovin moninaiseen sivuhenkilöjoukkoon ei synny kunnon henkilöluonnehdintoja näin nopeassa kohtausleikkelyssä.

 

Esityksen moneen suuntaan avartavana, hengittävänä elementtinä on seudun musiikin harrastajista koostuva tanssiyhtye Rainbow, jonka 17 vuoden ikäinen yhteisöllisyys pitäjän kapakan viihdetilaisuuksissa, iltamissa  ja tansseissa kuvaa sympaattisesti saaren asukkaitten yhteisöllistä elämänmuotoa. Yhtyeen merkitys yhteisölleen kasvaa näytelmässä sen esittämien cantristen slaagereiden ja jazziin viittaavien tuttujen kappaleiden kelvokkaiden esitysten mukana.

 

Rainbow-yhtyeenä tuovat esitykseen aitoa elämänmakua näyttelijät Ilja Peltonen, Petri Liski, Juha-Pekka Mikkola, Henrik Heselius, Annika Poijärvi,Timo Tuominen.

 

Myös keskeinen naiselementti, kunnan ympäristösihteeri, Rainbow-yhtyeen solisti, on westö-perinnettä roolivalintana jo edellisistä kirjailijan dramatisoinneista. Annika Poijärven kaunis ääni, sopivasti pienen kunnan henkilörealismia viestivä temperamenttinen ympäristösihteerihahmo luo näytelmään maanläheistä lämpöä ja hellyyttä.

Kysymyksessä on kahden musiikkigenren - klassisen musiikin Mahlerin ja kevyen musiikin iskelmän ja jazzin törmäys ja sen puskurina, voittajana on tässä esityksessä Rainbow-yhtye. Sen voima on nautittavana esityksen punaisena lankana. Jo pelkästään sen musiikkitaitoisten näyttelijöiden osuutta kannattaa siis mennä kokemaan.

Miltei kaikilla saaristopitäjässä tapahtuvan tarinan henkilöillä on elämässään omakohtaisia menetyksiä, puolisot kuolleet tai lähteneet, sairaudet vakavia ja nuoripolvi oireilevaa, levotonta ja yhteisesti askarruttavaa saada ojennukseen. Näytelmän henkilöitä yhdistävät nuo menetykset, rakkaushuolet, puolisot, yksinäisyys ja kaipuu onnellisuudesta - yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta.

 

Tritonus-romaani suomalaisesta maailmanluokan huippukapellimestarista on nyt Vallilan Kansallisteatterin lavalle 14.9.22 ensi-iltaansa viritetty yllättävin katkelmallisin teatterikeinoin ajateltavaksemme ja pohdittavaksemme. Kaikkiaan esitys on romaania kenties valoisampi ja lukukokemusta elämänmakuisampi. Mikä parhainta - tarinan edetessä henkilökuvien ihmissuhteitten kirjo kasvaa keskiluokkaisen tavallisen syrjäisen saaristokunnan asukkaan, koulukuraattori Reidar Lindellin, ja maailman huipputason kapellimestari Thomas Branderin väliseksi ystävyydeksi, luontevaksi, sopivan sydämelliseksi ja uskottavaksi.

 

Loppukohtauksen hieman vanhahtavalta teatterilta tuntuva, julistavan synteesisen epilogin ohjaus asemoittaa teoksen koko henkilögallerian seisomaan näyttämön täydeltä still-kuvaksi paikalleen. Nuorin teatteripolvi välähdytetään vielä esiin parilla uudella roolihenkilöllä pikku puheenvuoroillaan kuin uutta tulevaisuutta uumoillen. Kapellimestari omassa spottivaloläikässään vetää kovin pitkän monologin, elämäntyönsä testamentiksi opiksemme näkemästämme ja kokemastamme.

 

Kjell Westö TRITONUS

Romaanin suomennos Laura Beck, esityksen äänet Antti Puumalainen, lavastus Katri Rentto, valot Max Wikström, puvut Ninja Pasanen, naamiointi Minttu Minkkinen, pianovalmennus Aleksi Holkko. Rooleissa Janne Reinikainen, Timo Tuominen, Annika Poijärvi, Juha-Pekka Mikkola, Henrik Heselius, Ilja Peltonen, Petri Liski, Aleksi Holkko, Maria Kuusiluoma, Bruno Baer, Sofia Motturi, valokuvat Tommi Mattila.

Arvio esityksen ensi-illasta Vallilan Kansallisteatterissa 14.9.2022

https://www.kansallisteatteri.fi/esitys/tritonus