Kahden klovnin päästäminen Suomen Kansallisteatterin suurelle lavalle loppuunmyydyn teatterikorun punasamettisissa tuoleissa istuville seitsemällesadalle katsojalle tulkitsemaan Aleksis Kiven persoonaa, teoksia ja tämän päivän merkitystä suomalaisuudelle on täydellinen, suomalainen ja kansainvälinen teatteritapaus.

ALEKSIS KIVI - sisältönä kaikki tieto kivien alta Kivestä kaiveltuna, Nurmijärven ja Siuntion maaperistäkin tongittuna, Kiven tekstien syntysävyihin varjostettuna - on näytelmänä Kiven elämää ennen tuntemattomalle sekä myös Kivi-tuntijalle nautinnollista uusvalaistua kirjallisuuden ja teatteridramatiikan herkkua.

 

Kiven uustulemisesta persoonana, repäisystä alas koulujen pakkolukemistoista, kotien kulttuuriharhaisuuden kipsisestä Kivipää-pakollisuudesta, patsasjalustaisista juhlapuheista on jo lähes viisikymmentä vuotta aikaa suomalaisen yhteiskunnan kulttuurisen ilmapiirin nuorennusleikkauksena Aleksis Kiven kohdalla.

Turun Kaupunginteatterin Seitsemän Veljeksen (Långbacka & Holmberg & Chydenius), Veijo Meren ja Nostoväkinäyttämön tutkimuspaljastuksin Viljo Tarkiaisen antamaa vankkaa kirjailijakuvaa eläväksi ja ennenkokemattomaksi loihtien, Kiven kirjailijastatukselle ei sen jälkeen juurikaan enempää ole tarvittu. Muutama korkeakulttuurinen sävelteos, kuten Einojuhani Rautavaaran säveltämä ja libretoima Aleksis Kivi -ooppera Jorma Hynnisen tulkintana (1997) oli ajatuksena hieman takapotkua Aleksis-hahmon sementoinniksi takaisin patsaaksi ja kansallispyhimykseksi.

 

Nyt on toisenlainen iloleikki, kun Timo Ruuskanen & Tuukka Vasama ovat asialla. On tietenkin totta, että ne meistä, jotka ovat jo kuudessakin eri Red Nose Companyn klovniproduktiossa saaneet heidän lämpimästä, huumoritäydestä klovneriastaan nautiskella, peruslähtökohta on klovneriassa, sen taitavuudessa lähes ennalta arvattavaa tuttuutta, kiinnostavuutta, hauskuutta ja varma täky mennä taas teatteriin.

Onneksi suuri yleisö taisi olla monikymmenprosenttisesti tästä nautinnosta ennenkokematonta, sillä se suorastaan kuhisi, reagoi ja nautiskeli pienen pienestäkin tekstin ja näyttelijätulkinnan loppumattomasta mausteryytisyydestä välitaputuksin, kaikin aistein. Sellainen esitys, jossa itse ja kanssaistujat oivaltavat sielunsa täydeltä jujut, hauskuustipat, rinnastukset, on ihmeellisesti mieltä lepuuttavaa huvitusta teatterikatsojalle ja kunniaksi esittäjille ja Aleksis Kivelle.

Kokonaisesityksen ohjauksen viisas tapa on antaa klovninerojen fantasioida Kiven tekstiä mielin määrin uusiin, riemastuttavan mielikuvituksellisiin sfääreihin - tuloksena nyt nähty varmaan sadan viime vuoden ajalta raikastavin Kiven tekstejä ja persoonaa valottava suomalainen teatteritaiteellinen päivitys. Linda Wallgrenin ohjauksella se tarkoittaa täydellisesti sisältä möyrittyä ja ulkoakin kuorrutettua teatteria komeimmillaan, koomisimmillaan ja myös pysähdyttävimmillään. Eva Buchwaldin dramaturginen läpiluenta on sitä vahvistanut ja antanut esitykselle ominaisen selkeyden, varieteemaisen tyylikokonaisuuden.

Samaan, yhteiseen kreisin toimivaan kokonaisuuteen myös Kansallisteatterimme hieno näyttämökoneisto persoonineen ja Avanti! -Jousikvartetti varioivine, mukaansa ryöpsähtävine sävellavastuksineen, tunnelmineen liittyivät osaavasti.   

 

 

Voisinpa palstamillimetreillä saada ylistää niitä monia kymmeniä kohtauspätkiä tämän klovniduon sisäistyneestä, puhuttelevasta tulkinnasta - niistä tulisi monikyynäräinen parakraaffi.

Yksi olisi Runoston hienon Kaukametsä-runon vuoropuhelullinen toteutus äitinä ja lapsena, koruttoman kaunis, vaikuttava kohtaus.

Toinen Seitsemän Veljeksen tekstistä, teatterin, käsikirjoittajien, ohjaajien ja esittäjien itsensä kertomuksellinen fantasia Simeonin ja Eeron paluusta juopotteluksi päättyneeltä Hämeenlinnan matkaltaan. Simeonin viinahoureisessa kamppailussa Saatana-Seebaot ja Saapasnahkatorni on esityksen yksi häikäisevistä visuaalisista kohokohdista. Voimakas tunne saa siinä näyttämöltä katsojalle välitettyä unenomaisen henkimaailmaisen psykologisen hurjan otteen ihmispoloisesta.

 

Se tärkein - Red Nose Companyn jäljittelemätön, aina toimiva tavaramerkki, lämmin interaktiivinen suhde yleisöön, sitä tarkkaillen ja sieltä impulsseja jopa keskeytyksiä esitykseen tuoden saa tässäkin Kivi-varieteessa ainutlaatuisen taiturilliset inspiroidut sattumaiset yksityiskohtansa. Vaikkapa lapsen vatsanpohjasta lähtenyt makea nauru yleisöstä vei heti klovnin kommentoimaan sitä suoraan kohteelle. Samoin lyhyt klovnien kehottama suomalaisuuden kannustushuuto vaisussa toteutuksessaan saa klovnin esittelemään etupenkin katsojat analysoiden henkilö henkilöltä. Ruuskasen & Vasaman duo-klovneria on pienemmässäkin esitystilassa taatusti suurta teatteria, kenties sykähdyttävämpää kuin nyt nähty suuren teatterin spektaakkelisuudessaan lumoava ja häikäisevä tulkinta.

Esityksen suorastaan voittajatriumfiksi muuttuneissa kiitoksissa - kantaesityksen suuren yleisön aplodeerattua seisten loppumattomasti -  astelemme viimein ulos Kansallisteatterista, sen edustalla istuvan Aleksis Kiven patsaan hymyillessä kanssamme vapautuneesti kiitollisena elämäntyönsä loistavasta päivityksestä.

 

 

ALEKSIS KIVI

Näyttelijät Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama
Harmonikka, musiikin johto Niko Kumpuvaara
Jousikvartetti (Kamariorkesteri Avanti!) Eriikka Maalismaa / Terhi Paldanius / Tommi Asplund (viulu), Olga Reskalenko / Santtu Podzniakov (alttoviulu) / Joasia Cieślak (sello)
Teksti ja dramaturgia Eva Buchwald, Timo Ruuskanen, Linda Wallgren ja Tuukka Vasama
Ohjaus Timo Ruuskanen, Linda Wallgren ja Tuukka Vasama
Dramaturgi Eva Buchwald
Lavastus ja pukusuunnittelu Tarja Simone
Valosuunnittelu Ville Virtanen
Musiikin sovitus Marzi Nyman ja Niko Kumpuvaara

Esityskuvat: Cata Portin

Arvio kantaesityksestä Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 17.2.2022