Kahden klovnin päästäminen Suomen Kansallisteatterin suurelle lavalle loppuunmyydyn teatterikorun punasamettisissa tuoleissa istuville seitsemällesadalle katsojalle tulkitsemaan Aleksis Kiven persoonaa, teoksia ja tämän päivän merkitystä suomalaisuudelle on täydellinen, suomalainen ja kansainvälinen teatteritapaus.

ALEKSIS KIVI - sisältönä kaikki tieto kivien alta Kivestä kaiveltuna, Nurmijärven ja Siuntion maaperistäkin tongittuna, Kiven tekstien syntysävyihin varjostettuna - on näytelmänä Kiven elämää ennen tuntemattomalle sekä myös Kivi-tuntijalle nautinnollista uusvalaistua kirjallisuuden ja teatteridramatiikan herkkua.

 

Voisinpa palstamillimetreillä saada ylistää niitä monia kymmeniä kohtauspätkiä tämän klovniduon sisäistyneestä, puhuttelevasta tulkinnasta - niistä tulisi monikyynäräinen parakraaffi.

Yksi olisi hienon Kaukametsä-runon (Runosto 1866) vuoropuhelullinen toteutus äitinä ja lapsena, koruttoman kaunis, vaikuttava kohtaus. 

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2022/02/aleksis-kiven-loistava-paivitys-1

 

Kansallisteatterin esitys vierailee Lahden kaupunginteatterin Eero-näyttämöllä 12.10., 13.10. sekä 23.11. ja 24.11.2022

 

.........................................................................................................................................................................................

      

 

Aleksis Kivi

 

KAUKAMETSÄ

 

Alas kunnahalta lapsi riensi

Luoksi armaan äitinsä;

Lausui poika ilosilmin:

»Nähnyt olen taivaan maan!»

 

»Mitä haastelet, mun pienoiseni,

Kaukamaasta taivahan?

Missä näit sä autuaitten mailman?

Sano, kultaomenani!»

 

»Kotopellon kunnahalla seisoin,

Koillisehen katselin;

Näinpä siellä sinertävän nummen,

Ihanaisen hongiston.

Nousi kumpu ylös hongistosta,

Paistoi päivä kummulla,

Ylös kummun kiirehelle juoksi

Kultasantahinen tie.

Tämän näin mä, sydäntäni poltti,

Kyynel juoksi poskelleni,

Enkä ymmärtänyt, miksi itkin –

Mutta näinhän taivaan maan!»

 

»Ei mun lapsein! Tuolla ylähällä

Onpi rauhan kaupunki;

Siellä elon aurinko ei laske,

Siell’ on istuin Jumalan».

 

»Ei! vaan tuolla, missä kaukarannall’

Sinimetsä haamottaa,

Siellä onpi koto onnellisten,

Siellä autuaitten maa!»