sunnuntai, 2. lokakuu 2022

Kostonkierre näyttämöllä

Lahtelaisen Timo Sandbergin historiallisiksi dekkareiksi luokiteltuihin Mustamäki ja Kostonkierre pohjautuva Kostonkierre eli tarina jakautuneesta kaupungista koki eilen 1.10.22 ensitulemisensa draamana teatterin Juhani-näyttämöllä.

vALPO%20JA%20kEKKI.jpg

Etsiväkonstaapeli Kekki seisoo, kun Valpon poliisit tenttaavat.    Olli Paakkanen,Tommi Rantamäki, Jari-Pekka Rautiainen

Teatteritaiteellisesti Lahti on saanut maan suurimmalle teatterilavalle jälleen miltei mahtailevan suurimuotoisen esityksen. Hyvän henkilöohjaajan ohjaamia taitavia näyttelijöitä on parikymmentä, lavastajan tunnelmasilmin suurella koneistolla tai kätevästi muuten rullaavia ja liikuteltavia loputtomasti kohtauksista toisiin vaihtuvia teatteri-illuusioita kymmenittäin, parrasvalojen ja himmentimien, spottien, värien ja hämyjen, äänitrikkien tunnelmallisuutta sekä aikakausien puvustusta, esineistöä lavan täyteydellä - teatterispektaakkeli on syntynyt.

 

Me vanhat lahtelaiset muistamme hyvin kaupunkia halkoneen kapearaiteisen radan Loviisasta Lahden satamaan vielä 1950-luvulla katkaisseen rautaisella ylikulkusillalla Lahden keskeltä, Aleksanterinkadun kahtia, länsi- ja itäpuoleksi. Radan leikkauksessa kaupunkialueen merkittävimmät rakennukset jäivät radan länsipuolelle - kaupungin hyvin toimeentulevien asukkaiden osa monine kauppoineen, kirkkoineen, kaupungintaloineen, oppikouluineen, pankkeineen, useine kivitaloineen sekä kauppatorein päätyen Vesijärven maisemiin ja jatkuen Hollolan kirkolle.

Itäpuolelle jäi radan kainaloon Reunanpalsta ränstyneine talohökkeleineen sekä Paavolan puutalojen korttelit ja tien eteläpuolella Reunanpalstaa vastapäätä Kiirolan yleinen sauna kertomassa ajan yhteisöllisyydestä ja köyhyydestä, soraisen Wiipurintien jatkuessa Möysän kaupunginosan matalien rakennusten ja Möysänjärven ohi edelleen viimein Viipuriin päättyvänä maantienä.

Näytelmän tapahtumien kohtaukset sijoittuvat Lahden kaupungin menneisyyteen, pääosin kolmionmuotoiselle muutaman kymmenen aarin kokoiselle Reunanpalstalle, joka aikanaan oli lahtelaisen köyhälistön asuinpaikka ja myös pikkurikollisuuden tyyssija. Kieltolain rikkominen, käytännössä laiton pirtunmyynti ja -osto olivat Reunanpalstan asujien tae viinanhimoisten ihmisten asioida, paikan mukana kaikki muu irtolaisuuteen johtava alamaailma, salakauppa ja ilotyttötoiminta - molemmat varmoja rahansaantikeinoja Reunanpalstan asukkaille.

Timo Sandbergin kuvitteellisiin tapahtumiin liittyy hiven rikollistapahtumien todellisuutta juuri tuon Kiirolan saunan nurkilta, sillä sen ammattisaunottajana toimi Sandbergin isoäiti. Hänen kuulemansa saunotettavien suusta pulpunneet puheet ja juorut sekä edelleen jälkipolvilleen välittämät muistelunsa ovat Sandbergin äidin kuulemaa tarinaa, se lähtökohta, josta kirjailija on löytänyt todellisuuden pohjan lahtelaissaagaan pohjautuville kuvitteellisille jännityskirjoilleen Lahden todellisista alamaailman tapahtumista.

 

Näytelmä Kostonkierre

Vuosi on 1923. Pinnan alla kuplivat tutut jännitteet, jotka viisi vuotta aikaisemmin repivät maan kahtia kansalaissodan tapahtumien vyöryessä juuri Lahdessa yhtenä maan taistelujen keskuspisteenä - rautateineen länteen ja itään sekä Loviisan satamaan ynnä Hennalaan sen kymmentuhansine vankileireineen.

Etsiväkonstaapeli Otso Kekillä on selvitettävänä murhia, jotka poliisipäällystö kieltolain nostaman valtavaksi paisuneen rikollisuuden mukana on valmis lukemaan rikollisten välienselvittelyksi - totuus on kuitenkin ensivaikutelmaa mutkikkaampi.

 

Draamaluomuksen jännityksessä on 1900-luvun alussa syntynyttä ja vielä 2000-luvulle jatkuvaa nyyrikkilehden kaltaisten romanttisten julkaisujen ja jännityskirjallisuuden luomaa monien kotien kirjallisuuskulttuuria sekoitettu lehtiotsikoiden suurimpien lahtelaisrikosten tapahtumiin dramaturgi Aila Lavasteen ja ohjaaja Tommi Kainulaisen kehittelemässä kokonaisuudessa. Kostonkierteenä koko draama mieltää rikosnäytelmän perusteeksi lähes pelkästään punaisten ja valkoisten yhä jatkuvan lahtelaisjaon sukuineen, ystävineen, työpaikkoineen, poliittisine ryhmittymineen valkoisiin ja punaisiin tuolta kansalaissodan ajoilta.

 

Hilda%20ja%20jepulisdpenjami.jpg

Hilda ja Jepulis Benjami keskustelevat Kekin häissä juuri menneistä hautajaisista.    Lumikki Väinämö ja Tapani Kalliomäki

Esityksen kiinnostavuus paljastuu kuitenkin lähes yksinomaan kirjailijan luomaksi kuvitelluksi lahtelaiseksi keskushahmoksi - etsiväkonstaapeli Otso Kekki. Hahmo on kirjoitettu hyvien jännäreiden tapaan eläväksi, tuntevaksi ja ajattelevaksi persoonaksi, rooliksi, jonka varaan voi uskoa koko näytelmän vetovoiman. Myös esityksessä roolin tulkitsija Tommi Rantamäki antaa näytelmälle todellisuudentuntua eheällä hahmottelulla ja elää luontevasti tekstinsä mukana meitä etsiväkonstaapelitehtävässään tyynen asiallisesti kuljettaen. Lahtelaisille tuttu wc:n edeltäjien kuningasammatti, huussien tyhjentäjä eli Jepulis Benjami, lahtelaisen menneisyyden todellinen ikoni, toimii kertojana esityksessä, tosin tuttuine juttuineen, mutta tuo huumorihuvituksellista imua esitykseen. Osan tulkitsijana, rähjäisenä, sontaisena, hiprakkaisena hevosajurina Tapani Kalliomäki luo esityksen hurmaavan rakastettavan paskakuskin, vaikka dramaturgian tekstikokonaisuus suollattaa hänen suustaan vitsejä suorastaan koneen vauhdilla muuten kovin onton sisällön tilkkeeksi.

Romantiikka poliisien, köyhälistön ja oikeistolaisten suomalaisten, paikallisen poliisipäällystön ja Valtiollisen poliisin henkilöin kukkii tarinoiden sivussa ajan kärkevyydessä kipuillen ja syttyen. Lumikki Väinämön taiten tulkitsema leppoisanmakuinen Hilda luo näyttämötapahtumien nousujen ja laskujen kiinnostavia näkijän tunnelmia ja salaisuuksia katsojan mielikuviin, samalla kotoisen lämminhenkisiä saunottamisen ja kodin ilmapiirien tunnelmia. Muutenkin tarinan naisroolit saavat tarpeellisen sijan esityksen romantiikan ja inhimillisyyden läheisyystunnelmiin, jopa nostavat ohjauksessa koko kolmetuntisen tarinan tunnelmalliseksi finaaliksi asti.

Useimpia miesrooleja kannattelee dramaturgian jatkuva puheripuli sekä henkinen ja fyysinen pahoinpitely. Pahinta on, että laadukkaatkin miesnäyttelijät äityvät rooleissaan omaa asemaansa ja tehtäväänsä korostaessaan turhaan huutamaan - näin uskottavuudelta menee nopeasti voima ja vaikuttavuus. Nyrkit lentävät, veri tirskuu, pyssyt paukkuvat lännen lapselliseen malliin, näytelmä muuttuu falskin väkivaltaiseksi. Miksi?

Raute.jpg

Rautateollisuus Oy

Lavasteissa Metelinmäki, kaupungin lähikeskustan Salpausselän pohjoista selännettä myötäilevät näkymät saavat kummitusmaiset lahonneet kehikkonsa tämän tästä. Kaupungin työllistävin Rautateollisuus Oy, sen suuri konepaja höyryin, kipinöin ja konein, hyvin mietityin esineistöin on toimivan upea lavaste, mutta ihmisten asunnot, sauna ja työpisteet melko vaatimattomat, vain suutarin asumus näyttää todelliselta ajankuvalta.  Portaiden olemus taas on liiankin pramea, tutussa jyrkkyydessään ne luovat astujilleen ainakin ensi-illassa tahatonta selviytymisen jännittävyyttä. Ajankuvainen hevonen on saatu työliikennevälineenä konstruoitua uskottavan uskomattomaksi herkuksi näyttämölle.

Kovin hajanaiseksi, osin tervaisen pitkäpiimäisen jaarittelevaksi, uuvuttavan replikoivaksi teos kuitenkin osoittautuu. Sen rikollisuus paljastuu kapeaksi, punaisten ja valkoisten jatkuvaksi taisteluksi ja varsinainen salapoliisitehtävä jää vain pieneksi jännitteeksi kovin väkivallalla silatussa kokonaisuudessa. Ohjauksen suuri ansio on henkilögallerian luonteikkuus tällaisesta tekstistä ja muutama pikkutrikki, kuten kirjeenvaihto vangittujen ja kirjeensaajien postinkulun nerokkaana, tarkasti ajoitettuna näyttämöllisenä ilmaisuna.

 

Tämän päivän maailmaa järisyttävän venäläisen väkivallan sotatilanteessa aihevalinta ja ohjaus tuntuvat suorastaan kornilta korostaessaan suomalaista väkivallan ylivoimaa omassa yhteiskunnassamme. Ymmärrän näytelmän valinnan tapahtuneen maailmanrauhan vallitessa ennen nykytilaa.  

Tällainen suurteos on silti hyvä tehdä, ainakin näyttää kokeeksi teatteritaiteen mahdollisuuksia suurentaa aihevalinnalla kulttuurista reviiriään. Mitään lahtelaismeriittiä teos ei luo eikä saavuta.

 

Timo Sandberg - Aila Lavaste

KOSTONKIERRE - tarina jakautuneesta kaupungista

Dramaturgia Aila Lavaste, ohjaus Tommi Kainulainen, lavastus Minna Välimäki, puvut Ulla-Maija Peltola, valot Kari Laukkanen, äänet Jukka Vierimaa, maskeeraus Kati Keronen, esityskuvat Aki Loponen

Lahden kaupunginteatterin ensi-ilta Juhani-näyttämöllä 1.10.2022.

 

J%C3%A4nnitysn%C3%A4ytelm%C3%A4n%20ohjel

Yllä kopiomuunnelma esityksen ohjelmalehdestä.

https://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/tuotannot/kostonkierre/

Kommentit

Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

Ladataan...