tiistai, 11. lokakuu 2022

Kyvyillä ja elämän sattumilla Molièren jäljille

Reviisori.jpg§

Lahtelaisen teatteritaiteen ilmapiiriin oli reilu viisi vuotta sitten putkahtanut kummallinen ilmiöpersoonallisuus. Verrattain iäkäs mies alkoi esiintyä erityisesti hieman tasoiltaan vaatimattomien harrastajanäyttämöiden näytelmissä osan kuin osan tyylillä kiinnostavan taitavasti tulkiten, noiden näyttämöteosten tasoa selvästi kohottaen. Miehestä kirjoittelin arviointeihini kovin myönteisiä ylistyksiä. Ihmettelin vain, mistä tuo ilmiö on Lahteemme erehtynyt ja mikä outous lienee ammatiltaan, kun en koskaan ennen ollut moista kohdannut teatteripiireissä.

Hänen ilmestymisensä Salpausselän kirjailijoiden johtokuntaan, jossa ei monikaan julkaiseva ammattikirjailija ole kauan viihtynyt, samoin myös lähes yhtäaikaisesti Pesäkallion, Lauantainäyttämön ja Pisarateatterin hallintoihin on jo pamaus, josta päättelin hänen olevan yhteiskuntakoneistossamme joku todellinen byrokraatti-ammattilainen.

Kari%20Kitunen.jpg

 

Nyt Kari Kitunen kirjassaan Satttuma kuljetti miestä paljastaa todelliset siviilikasvonsa, tosin niistä olisivat hänen virkahisseissä suorittamat tehtävänsä, toimintansa, tapaukset ja yksityiskohdat vaikka kymmenille ihmisille sälytettyinä jaettavaksi, ja nyt yhden ihmisen osalta niin suuri määrä, ylitsepursuvan tuhatkuutiollinen astiallinen, että Kitunen osan siviilityöstään kuittaa usein pikakatsauksin.

Mänttä-Vilppulassa syntyminen Viipurissa syntyneiden vanhempien rautatieläisperheeseen, lapsuus Haapamäellä, äiti poliittisesti valveutunut ja myös sivutoiminen toimittaja, keskikoulu, Tampereen seudun kesätyöt, sitten Työväen Akatemian päästötodistus ja viimein Yhteiskunnallinen korkeakoulu ja sosionomi on ujon miehen opiskelujen vaiheet, monin yksityiskohdin, opiskelutoverein, majapaikoin ja tapahtumin kuvattuina.

Virkakoneistossa hän tuntee lukuisia ihmisiä, Toijalan ajoista jopa itselleni tutun Lahden Kiveriössä viikonloput viettävän, viikoittaisen työnsä Toijalassa suorittavan Seppo Niemisen, jonka kanssa hänellä oli yhteinen asumiskämppä.

En aio kuin muutamin aihevalinnoin Kari Kitusen varsin rikastapahtumaisesta kunnallisurasta ja sen kaikista eri vaiheista, tästä liki 150-sivuisesta muistelukirjasta kertoa, vaikka ne ovat kirjan pääasiallinen sisältö.

Savonlinnan kaupungissa pitkäaikaisessa komennuksessa kaupungin talousjohtajaksi sujui 30 vuotta ja loppu virkaurasta pienen parintuhannen asukkaan Puumalan kunnanjohtajana kuntatason tapahtumissa - nyrkkiottelullisissa yksityiskohdissa, juhlinnoissa, maakunnallisissa ja seudullisissa yhteistöissä ja organisaatioissa, opintomatkoissa, talousjärjestelyissä, häväistyskirjoituksissa, rikoshaasteissa tämä  mies on uitettu ja kyllästetty, tuloksekkaan virkamiesuran hoitanut, kymmenin tunnustusviirein, kultaisin Kuntaliiton ansiomerkein ja Suomen Valkoisen Ruusun ansioristein kirkastetuksi lopuksi noteerattu.

Elämä on pienten kuntien tasolla sen johtajille rassaavaa, jatkuvien yhteenottamisten, neuvottelujen, juonittelujen, suurten pettymisten ja vähäisten onnistumisten työtä. Kirja tuo esiin tapauksia, joiden hän kokee muuttaneen itseään ja kenties myös hallitsemansa kuntayhteisön elämää. Koulumiehenä muistan lukeneeni Puumalasta lähes kaikkien kyläkoulujen lakkautukset vuosien varrelta jo ennen Kitusta ja viimeisen hänen kunnanjohtaja-aikanaan. Hän itse kertoo kirjassaan, miten vaimon osuus kaltoin kohdeltuna työtoverina kunnanjohtajan vaimona terveydenhoidon työpaikalla oli jo yksi päätösperuste eläkkeelle siirryttäessä lähteä toisenlaisiin ympyröihin vaimon työ silmälläpitäen. 

 

Yksityiskohtia riittää niin runsaasti, että niistä tulee enemmän luettelomainen, ei niinkään elävä kuin mitä hän kirjan julkistamistilaisuudessa huumorillaan teki. Kitusen Sattuma kuljetti miestä sivuja lukiessa tajuaa osan kirjan nimestä, sillä se sattuma kuljetti myös läheistä naista. Kitusen kirjansa takakanteen kirjoittaman johdantolauseen - paljon olen tehnyt, mutta on paljon sellaista, mitä ei olisi pitänyt tehdä - ymmärrän kirjan läpi kahlattuani. Inventoin sen sisällön rivien väleistä kolme avioliittoa todistavan läheisten kestämisen selväksi inhimilliseksi, ymmärrettäväksi läheistappioksi. Ajankohtaisinta on yhdessä Kitusen kanssa jälkiviisaasti todeta hänen vilpittömät ponnistelunsa kunnan säilymiseksi, hänen kuntajohtajana solmimat ja siunaamat venäläisten maaostokset muovipusseissa tuotuine setelirahoineen. Nyt näinä päivinä hän itse toteaa ne virheiksi omassa isänmaata palvelevassa viranhoidossaan.

 

Valitse minut -sanonnan lipsahtaminen Puumalan kunnanhallituksen puheenjohtajan vieressä tämän kertoessa kunnanjohtajahaussa puuttuvan kunnanjohtajakandidaatteja, on niitä suomalaisten lupsakkaiden lipsahdusten harvinaisuuksia, jotka Kitunen elämässään ja nyt kirjassaan sekä sen julkistamistilaisuudessa paljastaa todella tapahtuneeksi suomalaisen byrokratian puhkaisevaksi todellisuudeksi - ja sattuman kuljettamaan häntä.

Ihmemies Kitusella on näyttelemisessä vaativan siviilityönsä vastapainoksi mahdollisuus hyvään paineittensa purkamiseen ja siten kovin ruusuiset kerrottavansa. Onhan hän saanut olla tai hakeutunut suomalaisten harrastajateatterien näyttämöiden 33 eri näytelmän rooleihin milloin missäkin harrastajateatterissa asuinseuduillaan ja kirjoitellut neljä näytelmää. Hänellä on ollut onni saada pisimmälle harrastajia ohjanneiden teatterimiesten Kimmo Lavasten ja Lahden seudulla harrastajanäyttämöiden pitkäaikaisten ohjaajien Väinö Weckströmin ja  Petri Liskin sekä Tapani Kalliomäen taitavaa ohjausta.

 

Seiv%C3%A4smatkat3.jpg

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2019/07/pisarateatterin-keihasmatkalla

Kitusen kirjassaan esittämä käsitys, että teatteritaiteen ansioista ja kritiikeistä luetaan aina tärkein vain lehtiartikkeleista ja jälkeenpäin niiden leikkeistä, on tänään kovin vanhentunutta, sillä lehdistössä teatterista viestiminen on päivä päivältä käynyt yhä supistetummaksi ja sattumanvaraisemmaksi todellisuudeksi. Sanomalehtien karsiminen ympäri maan on todellisuutta ja teatteriesityksistä kertovat nykyisin aivan muunlaiset mediat lukuisasti, moniäänisesti, asiantuntevastikin.

 

Teatterikirjailijaksi, farssisten huvinäytelmien kirjoittajaksi Kari Kitusella on tietoutta omasta kokemuksestaan yhteiskunnan hallinnon koomisessa todellisuudessa - hieno näyttö Seiväsmatkojen toisena käsikirjoittajana - ja siksi loistava, kenties kansainvälinen tulevaisuus edessä suomalaisena, unohtumattomana gogolmaisena "Molièrena".

 

Kustantaja Mediapinta Oy 2022 ISBN 978-952-81-1355-3 (nid.) Painettu Suomessa

Kommentit

Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

Ladataan...