Pari viikkoa sitten kerroin ensi käynnistäni Malvassa. Lahden Visuaaliseksi taidemuseoksi nimetty vasta vappuna avautunut kymmenien vuosien odotus lahtelaisesta taiteen ja lahtelaisten ammatti-asiantuntijoiden muovaamasta 7000 neliön näyttelykokonaisuudesta tuntui häkellyttävältä, uskomattomalta kokemukselta.

Toisella kerralla koin jo muutaman selvän yleisöpalveluongelman.

Ensimmäinen on museon aula. Se osottautui ahtaan sekavaksi pienenkin ryhmän täyttäessä nopeasti ja ruuhkauttaessa vastaanottopöydän ja sen ahtaan edustan palvelun. Samoin aulaan liittyvä laaja museomyymälä - sen rajat tuntuivat jo ensikäynnillä epäselviltä. Kaikkineen museoasiakkaiden aulajärjestelyt, jopa lasiovia edeltävä lämpiö, olivat sittenkin täysin riittämättömät sujuvalle palvelulle. Tosin vaatesäilytys toimi hyvin kun sinne ruuhkan läpi löysi ja jos lukutaito riitti toteuttamaan vaatesäilytyslokeroiden sivuilla annetut ohjeet lukon numeroita painelemaan.

Toinen puute oli pääsylippuni toimivuus. Leima lipussa oikeutti pääsyä ensin näyttelyyn johtavasta ovesta ja sitten näyttelyihin. Se ei toiminut ja kummallakin kerralla menin sisään ilman lipun tehoa, ensimmäisellä pääsin sisään samalla pääsylipulla, kun toinen vierailija avasi oven omalla lipullaan, toisella kerralla pyrkiessäni ensimmäiseen näyttelytilaan 3. kerroksessa asian huomannut vartija päästi minut sisään, siksi seuraavaan talon viidennessä kerroksessa olevaan näyttelyyn menin edellisen asiakkaan perässä varmuuden vuoksi.

Erik Bruunin näyttelyssä haluan siellä ensi kertaa kävijöille korostaa vielä rohkeutta mennä katsomaan muutaman minuutin kestävä videoelokuva - verhojen takaa aukeavaan pieneen penkkirivistöön kokemaan Bruunin elämänmuovaamaa valtavaa huumoria hänen työskentelyateljeessaan Suomenlinnassa. Se on loistavaa ja sympaattista elävän taiteilijan kerrontaa.

 

Näin Malva jäi siis kahden eri näyttelyn kokemukseksi. Palaan nyt kolmannen näyttelyn avauksen jälkeen jälleen museokäynteihin Malvassa.

Nanna Suden rennon tuhlailevaa väritekniikkaa valokuvan lähitarkkuudella, osa yhdestä näyttelyn 26 suuresta maalauksesta

Miten vasta heräävä visuaalinen taidemuseomme, uusissa kallisvuokraisissa huippupuitteissaan vajaan vuoden pröystäillyt Malva, on aikaamme suhtautunut ajankohtaisena taidelaitoksena. Kantaaottavia näyttelyitä ei tunnu tähän aikaan peilattuna löytyvän. Ainoastaan uusimmassa nyt avatussa Nanna Suden näyttelyssä ( 7.10.2022–2.4.2023) ja seuraavassa Marjatta Tapiolan näyttelyssä (4.11.2022-2.4.2023) hyvin nykymaineikkaita persoonia on kaksi tarjolla - kumpikin eläviä taiteiljoita. Monisataaneliöiset omat näyttelyt ovat näyttelyharvinaisuutta, kokoluokaltaan poikkeuksellisuutta maaseutukaupungeissa. Palaan Nanna Suden näyttelyn arviointiin myöhemmin - sillä jotakin odottamatonta Malvaan liittyen kaupungissamme myös tapahtuu.

 

Kolmella viimeisellä lähiajan käynnilläni Malvassa, viimeisimmällä kuluvan viikon keskiviikkona havaitsin koronan jälkeen oppilaitosten heränneen etäopetuksesta lähiopetukseen ja oppilaitten täyttävän vierailuin Malvan. Hyvä niin.

Viime keskiviikon puolenpäivän aikoihin sain Malva-kävijöiden edesottamuksista lukijoiltani viestin, josta voin jälleen  surukseni todeta, miten vielä lukioasteen opiskelija on kypsymätön matkaamaan jalkaisin yleisellä keskustan kadulla koulunsa järjestämän museomatkan ilman valvontaa. Suuri lukioikäinen poikaryhmä palatessaan Malvasta oli Päijänteenkadulla ryhmittynyt rintamaan koko kävelykaistan leveydeltä ja pelästytteli rehvastelevalla massiivisuudellaan vastaantulijoita, jopa yksin liikkuvia vanhuksia tarkoituksellisesti huudoillaan pelästyttäen ja yhdessä tempulleen ilkkuvasti ääneen naureskellen. Jääkö heidän kokemukseensa Malvan taidemuseokäynnistä vain tämä omariittoinen, raukkamainen uskallus olla kunkku siellä, missä valvova silmä puuttuu, ja valita ryhmäkäyttäytymiselleen terrorismin periaate.

 

Lahden kaupunginvaltuusto voisi uudestaan pohtia kehumaansa Lahden lukio Gaudeasta tulevaa, kyseenalaista Suomen suurimman lukion kunniaa ja miettiä suuren lukion todellista merkitystä kasvatustehtävän saaneena ylimpänä, suurimpana opetuslaitoksena kaupungissamme.