TUULISELLA TERASSILLA

Lahden kaupunginteatterin Aino-näyttämö 12.10.22

Tekstit  Anna-Leena Härkönen    Laulujen sanat   Anna-Leena Härkönen, Anja Orvokki Porio, Jukka Itkonen, Markku Salo, Viljo Kojo, Arto Melleri, Mika Waltari Musiikki Anna-Mari Kähärä    Ohjaus Tapani Kalliomäki

Lavalla  Elina Ruti laulu, Antero Manninen sello ja  Anu Silvasti piano   

 

Yli neljänkymmenen vuoden ajan lahtelaista teatterikoulutusta, aikanaan Musiikki- ja draamainstituutin opetusta, teatteritaiteen lahtelaisia ja valtakunnallisia näytelmiä koko ikäni katsojana nauttineena, sain eräänlaisen täydellisen etukäteistiedotuksen, mitä eilen illaksi oli kaupungissamme luvassa.

Kun mieliesiintyjäni, mielipianistini, mielijousisoittimeni sekä vielä viime vuosien mieliteatteriohjaajani oli kirjoitettu Lahden kaupunginteatterin Aino-näyttämön Tuulisella Terassilla -esityksen tekijöiksi, en enempää enää voinut toivoa. 

 

Anna-Leena Härkösen vahvat ajatukset, teatterillisesti poeettiset säkeet, huumoritäysi ironia ja niitä vaikuttavasti alleviivaava, sieluihimme iskevä ja luikerteleva Anna-Mari Kähärän varieteemainen teatterimusiikki, yhtä aikaa molemmat totuuksia laukovina, synnillisen houkuttelevina ovat Tuulisen terassin sykkivä, vetoava, kutsuva voimalataus, jonka ansoihin on ajatuksemme helppo heittäytyä.

Kähärän sävelkielellinen maailma, josta elämänsyke helisee, solisee, luikertelee, tremoloi, putoaa ja räiskyy ihmisen ääntä, kahden ihmisen onnen ja onnettomuuden kirpeydessä ja suloisuudessa yhdessä esityksen yltäkylläisen nautittavaan, Härkösen ajatelmarunsaaseen ironiseen, usein hirtehisen hauskaan tekstiin. Eivätkä kähäräiset sävelkimaratrillit Arto Mellerin tai klassikko Waltarinkaan tekstejä häpäise tai häpeile, vaan nostavat nekin aikansa nuoruuden vihreille omille klassisille oksilleen.

 

Perusvireenä naisen tunne miehestä tavoittamattomana, vääränlaisena kapistuksena vallitsi esityksen vetoavan sydänsykkeellistä tulkintaa, sellotaiteilijan ja sellon huumorihuippuinen vastaväittely naisen kanssa kera pianon staccato-pimputusten - kaikki yhdessä todellista elämänkaaremme loputonta uskon ja toivon, rakkauden haaveiden aina ajankohtaista musiikkia kuuntelijalleen.

Tunti Elina Rutin mukaansa ottava elätyminen, kaunis ääni, ajatuksen lento, pysähdyttävä runous ovat sitä harvinaisuutta, jota kaupunkimme on jo kauan ollut näin täydellisenä toteutuksena vailla. Eheän hallittuna teatterityönä (ohjaus Tapani Kalliomäki), lähes revyymäisenä kokonaisuutena vavahdutti ja ihastutti  valloittava, varma laulutaiteilijan habitus mielikuvituksellisella heittäytymisellään, teatterillisella analyysillään.

Elina Rutin solistiosuus alttotummuudessaan, viehkeän sensuelli, kypsä äänenväri joskus forteosuuksissa muuttuu ohentamattoman leveän metalliseksi, teräksiseksi, kuin miesten petoksista kovettuneeksi, suolaisen katkeroituneeksi, tympääntyneeksi, lopulta kuitenkin valloittavan pirulliseksi kokemisistaan täydellisesti avautuneeksi yksilön vapauden ilolauluksi -  se on sitä  elämän suurta, varieteiden erehtymätöntä, taikamaailmallista tunteiden musiikkia, jota vain teatteri voi vielä ihmiselle lohduksi antaa.

Ehkä muutaman teatraalisuuden vielä sieltä täältä nyppäisin pois, turhan painotuksenkin, mutta ah sittenkin toivomukseni toteutui täydellisesti lahtelaisesta puhuttelevasta, ilkikurisen pistelevästä ja tavattoman tunteikkaasta esityksestä, joka kaikkien kolmen taiteilijan yhteistyönä toteutui Lahden kaupunginteatterin uudistetun Aino-näyttämön lavan täydeltä.

Antero Mannisen sellon maskuliinisen charmantti, älykkään brutaali vastaväite, kiusoittelevan pirullinen, hävyttömän hauska äänimaailma taitajansa hurmiollisena toteutuksena ja Anu Silvastin pianon tähtitaivaisiin kurotteleva lennokkuus, tarkka sävelten iskuisuus, säestyksellisen mukautuva empaattisuus ja visuaalinenkin nautittavuus ovat yhä sitä unohtumatonta silvastista taituruutta.

Jos saisin valita, nappaisin uudelleen kuultavaksi tuon Vääränlainen mies, todellisen brechtiläisiskelmällisen balladin naisen ja miehen välisestä magneettisesta pysymis- ja irrottautumismaailman jatkuvuudesta koko elämänkeston ajan.

En myöskään unohtaisi kerrata Kompuroivan ballerinan eläytyvän sarkastista hahmoa ja todellisuutta Elina Rutin illan herkullisimmista huumoriluomuksista.

Enkä tietenkään unohda instrumentittomia, pieniä runotulkintoja hengittävinä elementteinä teatterikonsertin tunnelmassa.

 

Esimerkillisen onnistunut oli instrumenttitaitureiden ja laulajattaren vuoropuhelullinen draamallinen sekä äänen kuuluvuuden balanssikokonaisuus, jotka toimivat nyt täydellisesti. Kiitokset teatteritekniikalle!

Joskus, kuten nyt, suuret odotukset voivat toiveittemme mukaan myös taiteessa täyttyä ruhtinaallisesti!