Lahden Lokatanssit on lähes perinteinen - koronavuotta 2021 lukuunottamatta - tanssitapahtuma, jonka lahtelaiset tanssitaiteilijat vuosittain toteuttavat. Tälläkään kertaa tapahtuman nimi Lokatanssit ei ollut vuosikiertoisen lokakuunsa (nyt vasta marraskuussa) mukaan mikään kurainen, epämääräinen tai syyssynkkä taidetilaisuus, vaan puhdistuneen tyylikäs tanssillinen, alkuosastaan jopa metallisen veistoksellinen uuden tanssin aistikas kokonaisuus.

 

Lotta Halisen & Niina Rajaniemen performanssin sävy oli hopeakiiltoisin elävin patsasfiguurein toimiva, aavistuksellinen, epäinhimillinen, kylmätunteellinen maailmannäky, jossa toisiaan varioivat ja välttävät olennot toistivat liikeratojaan varsin plastisesti ja kiinnostavan odotuttavasti. Uumoilin näkeväni sen ensiesityksen, Tampereen Finlaysonin 200-vuotisjuhlien 2020, suurten metallisten kutomokoneiden tehdashallin täyttävänä tanssina. Tosin tarinasikermän performanssinen ajatus muotoutui vain laillani kullekin katsojalle kuvitteelliseksi, niin kuin pitikin. Tietenkin hiven konemainen, turhan kertaava se pitkähkössä kestossaan silti oli, mutta laadultaan harvinainen metallisessa sävyssään, tarkoin mietityssä, onnistuneessa liikeilmaisumuodossa ja tyylikkyydessä.

Lux Griseo

Koreografia ja esiintyjät: Lotta Halinen ja Niina Rajaniemi

Pukusuunnittelu: Tytti Maasalo

Musiikit: Ianis Xenakis-Concret PH & Karlheinz Stockhausen-Nachtmusic

Äänisuunnittelu, lavastus ja tilasuunnittelu: Työryhmä

Kuva: Sami Jokisuo

 

Leena Keizerin tanssiteos taas on se vain yhdeltä maailman keizeriläiseltä tanssinerolta odotettu: lumoava tanssillinen katsojakokijanautinto. Hän todisti nyt esittämällä alkusyksyn ensi-illastaan Hävitys - osat 2 ja 3, miten varma, eloon syttyvä ja lumoava, valmiiksi ideoitu, herkäksi läpisävelletty, loppuun asti inspiroitu, tutkittu ja viimeisiin, pieniinkin detaljeihin saakka hiottu tanssiteos voi olla. ”Esitys naisesta, joka on hauras ja hirmuinen - ja juuri täyttänyt neljäkymmentä. Esityksessä aika muuttuu luuksi ja lihakseksi, kauneus on hävitystä.”

Keizerin teatteritaiteen syvimpiä tuntoja sädehtivä esitystapa vie aina mukaansa, eläytymään, haukkomaan henkeä ihmiskehon taipuisuudessa, maailman tunteiden liikutellessa sitä mitään salaamattomasti, milloin mihinkin tunnelmaan. Ja kaikki esityskokonaisuus on yhdessä taiteilijassa, suuressa ja yhtä aikaa pienessä ihmiskehon rajattomassa liikekielessä, liikuttaja-meediossa tuosta vain: väliin vahvan väkevästi, väliin unelmaisen kevyesti kuin lentoon nousten yhden tumman laajakankaisen asun muuttuessa koko huoneen levyiseksi viuhkaksi tai kätkiessä pian pieneen kukkanuppuunsa koko tanssillisen olentonsa, sanomassaan sen taas avatakseen lentoon ja hellästi laskeutuvaan pitkään laskuliukuun pitkin aavaa, luistavaa mittaamatonta lattian äärettömyyttä - tai kurottamaan taivaita, unelmia tuhannesti.

Niin se on, on se tämä tanssi sittenkin se ainoa puhekieletön taidemuoto, jonka ymmärtää kansat maailman äärien laidoiltakin vuosituhansia sitten ja nyt tänään. Koko keizerimäinen esitys nojasi huumaavan musiikilliseen Joni Rajamäen sinfonialliseen sävelasuun ja tehoon, kauniiden, ekonomisten sävelkuvioiden tehostuksellisiin pisarallisen pieniin huippuihin ja esityksestä muotoutui yksi täydellisimmistä, kauneimmista, onnistuneimmista lokatapahtumien koko historian soolotansseista.

 

HÄVITYS . 2 ja 3
Konsepti ja koreografia: Leena Keizer
Musiikki: Joni Rajamäki
Valosuunnittelu: Ilkka Kivi
Puvustus: Hanna Rossi

 

Mitä tulee sitten itse Lokatanssien ennakkoon ja ohjelmassa luvattuun sisältöön, josta ei tältä osaltaan kuin toinen sooloesitys livenä toteutunut, ainakin itse koin pettymyksen, mutta niinhän sairaudet aina tuottavat ihmisilmaisulliselle, hetkessä elävälle taiteelle - odotukset eivät inhimillisistä syistä toteudu.

 

Lokatanssit  2. puoliaika

 

Meri-Tuuli Risberg: Monet. Business as Usual (videoteos)

Leena Keizer: HÄVITYS intro/outro (videoteos)

 

Videoesityksiä en oikeastaan olisi kaivannut ollenkaan. Ne eivät edelleenkään ole mielestäni muuta kuin taltioijan tekemiä omaäänisiä, omakuvaisia teoksia, jotka supistavat elävän tanssijan ajatukset ja taitavuuden tehot lähes tyystin kuvaajan ajatuksiksi.

Ymmärrän ne konsertteina, joita tuotetaan suurelle yleisölle - on pieni vaiva ne katsoa, samoin näin tautisena aikana niille on tilaus, edes jollakin tavalla näyttää tanssia maailmalle ja mikä tärkeintä ihan vain demonstraatioina todistaa päättäjille, apurahainstituutioille ja kaikille meille, jotka emme jaksa lokatansseihin vaivautua kauas kaupungin keskustasta Sopenkorven teollisuushallien sinänsä vaikuttavan avariin interiööreihin - tai yleensä kiinnostumaan tanssista laajaskaalaisena esittävänä taiteena. Videoilla elävän tanssijan kolmiulotteiset liikkeet latistuvat kaksiulotteisiksi. Tulos on kuin säilöntäainein purkkiin pakattua taidetta, ei taidetta nyt ja juuri tällä hetkellä näillä tanssijoilla tehdyin inhimillisin ja persoonallisin maustein. Onneksi koko Lokatanssien 2022 alkupuoli oli elävää, ajatuksellista, ihmeellistä ihmiskehon ilmaisua harvinaisimmillaan.

 

Arvio Lokatanssi-tapahtumasta Painovoima ry:n tiloissa Takojankatu 5, 2. krs, Lahden Sopenkorvessa, lauantaina 19.11.2022 klo 18

 

 

PS Tänään 20. marraskuuta on liputuspäivä - Kansainvälinen lapsen oikeuksien päivä. Jälleen lähipäivinä taistellaan kaupungin historiasta ja samalla lasten oikeuksista saada opetusta Harjun koulun hienoissa tiloissa kouluvuosiensa alussa. Kuusi erilaista taistelua asiasta on ollut. Tässä yksi niistä:

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2014/10/lahden-lapset-kaupungin-rahatulon-esteena